Inferno Metal Festival 27.–30.3.2013 @ Rockefeller & John Dee, Oslo
Pääsiäiseen on viime vuosina perinteisesti kuulunut äärimetallifestari Inferno metallin mekassa Oslossa. Tarjolla on neljän päivän verran metallimusiikkia sekä siihen liittyvää oheistoimintaa niin pääpaikka Rockefellerissä kuin erinäisissä metallibaareissa ja levykaupoissa ympäri Osloa. Tuntuu, että koko kaupunki on mukana tässä tapahtumassa! Joten tiukka ilme naamalle ja menoksi.
Keskiviikko:
Keskiviikkona oli tänäkin vuonna perinteisesti tarjolla möykkää kuudella eri klubilla. Tällöin tietenkään ei voi välttyä päällekkäisyyksiltä, vaan pieni ihminen joutuu tekemään valintoja. Tämän takia näkemättä jäi esimerkiksi Man the Machetes, Blood Tsunami ja Devil, koska keskitin energiani pelkästään Blå-nimisen klubin meininkeihin: luvassa oli Dark Essence Recordsin iltamat, ja niistäkin jäi ensimmäinen bändi lentoaikataulujen takia näkemättä. Pääsimme kuitenkin paikalle parahiksi Cor Scorpiin aloitellessa settiään. Paikalle oli päässyt ”muutama” muukin, joten mahtuminen salin puolelle vaati jo pientä tunkemista. Melodista black metallia ilmoille runnova Cor Scorpii oli joka tapauksessa tämän pienen tunkemisen arvoinen, sen verran mukavalta keikka kuulosti. Uutta levyä työstävään bändiin kannattaa tutustua, jos sitä ei vielä ole tehnyt!
Mainos päättyy
Seuraavana oli luvassa avant-gardea, kun lavalle kiipesi bergeniläinen Vulture Industries. Muutaman täyspitkän jo julkaissut bändi ei nyt valitettavasti saanut minua aivan vakuutettua, vaikka olen muutamaltakin suunnalta saanut kuulla kehuja tästä bändistä. Meininki lavalla oli kyllä varsin villiä, mutta musiikillisesti tämä oli minulle ehkä hiukan liiankin avant-gardea. Yleisö tuntui joka tapauksessa viihtyvän hienosti bändin keikalla.
Blåssa illan sai päättää Helheim, joka itselleni oli ehdottomasti illan odotetuin esiintyjä. Yllättävän paljon porukka valui jo ennen illan viimeistä bändiä pois mestoilta, joten oleilukin muuttui siedettävämmäksi. Ja kyllähän Helheim rykäisikin sellaisen puolentoista tunnin setin, että eipä ole muuta kuin hyvää sanottavaa tästä keikasta. Viimeisimmän levyn materiaali oli pääosassa keikalla, mutta kyllä sieltä muutama vanhempikin kipale saatiin kuulla. Ja onhan se aina tähtihetki, kun ”Dualitet og Ulver” -biisin aikana lavalla on koko Helheim sekä vierailijana Hoest (Taake) kuoleman asussa. Jo tämän yhden biisin takia voisi paikalle raahautua kauempaakin, ehkäpä se olisi taas kuukauden päästä luvassa Helsingissäkin.
Vaikka tässä vaiheessa olisi varmasti ollut hyvä lopettaa Infernon klubi-ilta, saatiin minut viekkaudella ja vääryydellä houkuteltua Revolver-klubille tsekkaamaan vielä Nidingrin keikkakunto. Bändi keskittyi luonnollisestikin viime vuoden loppupuolella ilmestyneen ”Greatest of Deceivers” -levyyn, eikä se ainakaan minua yhtään haitannut. Kyllä tämä black/death-päräys oli vielä mukava lisä aloitusiltaan, mutta illan voittajaksi selviytyi ehdottomasti Helheim.
Mainos päättyy
Torstai:
Torstaina suunnistimme ottamaan vauhtia varsinaiseen Infernoon festarihotelli Royal Christianiasta, jossa jo iltapäivällä raikui metalli täysillä dj:tten toimesta. Hotelliin oli tänä vuonna järjestetty myös black metal market, jossa halukkaat saivat myydä esim. levyjään. Porukkaa olikin paikalla mukavasti odottelemassa festareitten pääkallonpaikalle pääsyä ja nauttimassa bändien mukaan nimettyjä virvokkeita (Blood Tsunami ainakin oli melkoisen ärhäkkä Bloody Mary).
Festarip
aikalle suunnistimme heti ensimmäisen bändin alkuun. John Deen klubipuolella illan avasi tanskalainen Horned Almighty, joka olikin mukavan aggressiivista menoa. Kyllä siinä lähti monotanssit hyvin käyntiin vokalistin uhotessa paikalle saapuneen yleisön mukaansa. Tämän jälkeen Rockefellerin päälavan pääsi avaamaan Norjan oma Iskald. Olen onnistunut bändin aikaisemmin ohittamaan täysin, mutta kyllä sen esittämä melodinen black metal thrash-mausteilla sai minunkin mononi vipattamaan. Tähän bändiin täytyy kyllä päästä tutustumaan paremminkin, sen verran mainio meininki salissa oli. Hieno avaus Rockefelleriltä!
Seuraavana klubin puolella olisi saanut todistaa intialaista Zygnema-bändiä, joka oli tuotu paikalle musiikillisen Norja–Intia-yhteistyön tiimoilta. Maat ovat harrastaneet tällaista bändivaihtoa aikaisemminkin, ja Infernossakin on intialaisia bändejä ennenkin nähty. Bändi jäi kuitenkin tällä kertaa näkemättä, koska pitihän sitä ehtiä ihmisten kanssa höpötelläkin. Todistajalausuntojen mukaan en jäänyt mistään paitsi, koska suomeksi sanottuna bändi oli ollut hirveää kuraa.
Mainos päättyy
Kuraksi ei voi määritellä seuraavaa bändiä, Puolan yhtä death metal -suuruutta Hatea. Bändin kaksi viimeisintä kiekkoa ovat pyörineet tiuhaan tahtiin soittimessani, ja tällä keikalla Hate todisti, että uuden ”Solarflesh”-albumin biisit toimivat vähintäänkin yhtä loistavasti livenä kuin levyllä. Hatella oli koreografiat kaikin puolin kunnossa, joten viimeistään tässä vaiheessa lähti hilseet pöllyämään yleisönkin puolella.
Klubin puolella seuraavaksi musisoinut Faanefjell rysäytti ilmoille mukavan puolituntisen, mutta ei se nyt aivan suurinta intohimoa herättänyt. Seuraavana päälavalla puolestaan illan suurimmasta pettymyksestä vastasi puolestaan Dark Funeral. En tiedä, oliko hiljattaisella perustajajäsen Blackmoonin menehtymisellä osuutta asiaan, mutta jotenkin vain tuntui, että ei nyt oikein irronnut. Edes legendaarisen Emperor Magus Caligulan paluu vokalistin paikalle festarikeikkojen ajaksi ei valitettavasti saanut meininkiä nousemaan kattoon. Keikka oli tasapaksua puuroa, josta ei löytynyt oikein mitään highlighteja.
Mutta seur
aava bändi olikin sitten pelkkää highta ja lightia, kun lauteet valtasi 20-vuotista uraansa tänä vuonna kokoelmalla ja kiertueella juhlistava bergeniläinen Taake. Keikka jyrähti käyntiin vierailevien vokalistien avustamana, kun ensin lavalle nousi Shiningin Niklas Kvarfort, jonka vahvistamana kuultiin esimerkiksi loistava ”Nordbundet”-biisi. Ja hitto, hienolta se kuulostikin! Toisena vierailevana vokalistina alkukeikasta lavalla piipahti myös Hades Almightyn kitaristi Jørn Tunsberg. Parhaimmillaan esitystä vedettiin siis kolmen vokalistin voimin – ja tiukasti vedettiinkin. Taake näytti taas, millainen bläkkiskeikan kuuluu olla: hana auki alussa, eikä mitään muniin puhaltelua vaan täysillä koko setti läpi. Viimeistään ”Fra Vadested til Vaandesmed” -biisi sai tätinkin alahuulen lähes väpättämään. Kiitos jälleen kerran Taakelle loistavasta keikkakokemuksesta, joka oli harmittavan nopeasti ohitse.
Tämän jälkeen olikin hyvä suunnistaa John Deen puolelle todistamaan hiukan rokimpaa meininkiä, kun Chrome Division paukutti menemään omalla Motörheadin suuntaan kumartelevalla tyylillään. Hauska ränttätänttä-palanen kaiken blackin ja deathin keskellä. Tykkäsin, ja niin tuntui tykkäävän moni muukin.
Torstai-illan päätteeksi pääsinkin toista kertaa elämässäni todistamaan sitä ihmettä, että Deicide ei perunutkaan keikkaansa. Epäilijöitä tuntui olevan liikenteessä loppuun asti; kuuleman mukaan bändi oli perunut vähintään yhtä paljon keikkoja Norjassa kuin Suomessakin. Varmaan tämän takia keikassa oli havaittavissa pientä historian siipien havinaa. Ja kyllähän meno oli tömäkkää ja ylhäältä parvelta sai todistaa, miten suhteellisen rauhallisesti tähän asti käyttäytynyt festariyleisö lähti illan lopuksi virittelemään jo pitinpoikastakin Deiciden soittaessa. Edellisen kerran bändin nähdessäni soitti se triona, mutta nyt Deicide oli taas täydentynyt kvartetiksi. Ja onhan se Benton melkoinen äijä! Tämän jälkeen saattoikin lähteä tyytyväisenä kotiin ”Into The Darkness You Go” -biisiä mölisten. Festarin ensimmäinen varsinainen päivä oli loistava! Illan helmiksi noin diktaattorimaisesti nostaa Taaken ja Deiciden.
Perjantai:
Perjantai oli omalta osaltani pyhitetty festareitten sosiaaliseen toimintaan, sillä tämän päivän bänditarjonta osoitti, että kyseessä on eräänlainen välipäivä. Pyyhkäisimme kuitenkin pelipaikoille parin pit stopin kautta parahiksi Aeternuksen viritellessä settiään käyntiin. Ymmärrettävästi keikalla keskityttiin pitkälti juuri ilmestyneen ”…And the Seventh his Soul Detesteth” -levyn matskuun. Vaikka uusin julkaisu ei kuulu aivan suurimpiin suosikkeihini, keikka maistui mansikalta.
Muuten perjantai menikin lähinnä Metal Hammerin loungessa dj:n luukuttamasta kasarihevistä nauttien. Metal Hammerin Espen on todellakin mitä viihdyttävin dj., tämä on tullut todistettua Infernossa nyt parina vuonna. Peruuntuneen Ghostin tilalle buukattua Witchcraftia tuli vilkaistua, mutta ei se psykedeelinen meininki minulle oikein ole koskaan uponnut. Moonspell puolestaan vetäisi perusvarman setin paikaten tällä muutaman edellisen keikkansa pettymyksen. Mutta mitään uutta tarjottavaa tälläkään portugalilaisella ei tunnu enää olevan. Siitäkin huolimatta ne klassikot saavat kummasti rallattelemaan mukana. Tämän jälkeen ilta jatkuikin sen sosiaalisen elämän merkeissä vielä pitkälle aamuun.
Mainos päättyy
Perjantai-illan parhaaksi nostetaan kuitenkin nyt Metal Hammer -dj ja Gin Tonic.
Lauantai:
”Vielä jaksaa, vielä jaksaa” -hokemien saattelemana siirryttiin viimeiseen festaripäivään, jonka osaltamme aloitti kotomaamme Baptism. Keikalle oli raahautunut yllättävän paljonkin porukkaa, ja itsekin olin keikkaa odottanut kovasti. Valitettavasti tätäkin bändiä vaivasi hienoinen tasapaksuus eikä meno lavalla ollut kummoista.
Baptismin pettymystä puolestaan paikkasi seuraavana päälavalle noussut Hades Almighty, joka heitti suhteellisen kovan keikan. Mitä ihmettä siinä Bergenin ilmassa oikein on, kun sieltä nousee tämän tason bändejä järjettömiä määriä? Hades Almightyn keikalla kuultiin black metallille ehkä hiukan harvinaisempaa instrumenttia, kun lavalle mukaan kiipesi viulisti. Ja miten hienosti se sopikaan tälle keikalle! Ja nähtiinhän siellä lavalla vastavierailulla eräskin Hoest.
Solefaldin keikalla puolestaan meinasi lavalla aika ajoin tulla tungosta, sen verran porukkaa siellä temmelsi. Tässä bändissä on avant-gardea sotkettu mukaan sopivissa määrin, ja keikasta jäi erityisen hyvä mielikuva. Ekstrana mukana lavalla oli keikan aikana tuosta noin vain taulun maalannut tyyppi. Sai vielä mokoma näyttämään homman todella helpolta. Mutta siinäpä taas hyvä todistus siitä, että musiikki antaa inspiraatiota muillekin taiteen lajeille.
Tämän vuoden Infernon viimeisenä aktina päälavalla esiintyi yksinoikeutetusti Oslon oma Satyricon, jolla siis oli selkeästi kotikenttäetu puolellaan. Väkeä olikin paikalle tullut melkein ahdistavaan tungokseen asti. Kotikentällä live-vahvuuteen oli tullut pitkästä aikaa mukaan basson varteen myös Anders Odden (Doctor Midnight & The Mercy Cult ja ex- ties mitä, mm. Celtic Frost), joka on viime aikoina totuttu näkemään lähinnä kitarateknikon roolissa. Parhaimmillaan lavalla vedettiin myös kolmen kepittäjän voimin, kun Satyr tarttui kitaraan 
useamman biisin ajaksi. Satyricon esittelikin tällä noin puolentoista tunnin keikallaan loistavan läpileikkauksen uraltaan aina ”Medieval Times” -levyltä nykypäivään erinäisten pyrojen saattelemana. Meininki oli siis kaiken kaikkiaan komeaa niin kuunnella kuin katsellakin. Keikka antoi siis varmasti jokaiselle jotakin: niin ”Now, Diabolical” kuin tietenkin ”Mother North” kirvoittivat sellaiseen yhteislauluun, ettei Infernossa tänä vuonna ollut toista nähty. Keikka oli silkkaa hienoutta aina introna toimineesta tulevan levyn maistiaisesta ja sitä seuranneesta ”Hvite Krists Død” -biisistä viimeiseen encoreen saakka. Niin vain vuoden 2013 Inferno Metal Festival päättyi osaltani siihen, kun Satyricon paukautti viimeisen soinnun biisistään ”K.I.N.G.” ja kumarsi yleisölle kiitokseksi. Viimeisen festaripäivän voittajaa ei tarvitse todellakaan kauan arpoa.
Tämän kaiken jälkeen ei juuri tarvitse arvailla, mitä ensi vuoden pääsiäisenä tekisikään. Kiitos Inferno, vuoden päästä nähdään taas!
Teksti ja kuvat: Rudi Peltonen