Inferno Metal Festival, 4.-7.4.2012 (Rockefeller ja John Dee, Oslo)

Jo 12. kertaa järjestetty Inferno-festari on juuri sopivan harras tapahtuma pääsiäisen viettoon. Oikeastaan koko viikon ajaksi riitti Oslossa puuhasteltavaa hevimöröille ja -möröttärille. Varsinainen festari alkoi keskiviikkona klubi-illalla. Tänä vuonna livemusiikkitarjontaa olisi ollut seitsemällä eri klubilla, mutta budjettivajauksen takia saavuin itse paikalle vasta torstaina, jolloin varsinaiset festarit jyrähtivät käyntiin.

Torstai 5.4.

Festarihotelli Clarion Royal Christianissa oli täysi rähinä päällä jo iltapäivällä, kun baarissa metallivisailtiin ja levyjä pyöritti dj Anti-Christian. On hienoa huomata, kuinka aivan Oslon keskustassa sijaitseva hotelli on antanut tilansa metalliväen temmellyskentäksi. Muutamankin kerran tuolla hotellin käytävillä metalliväen liikuskellessa tuli mieleen, mahtaisiko Suomessa esim. joku Sokos Hotelli lähteä tällaiseen tapahtumaan mukaan… Hotellin tiloissa järjestetään festarin rinnalla myös International Metal Conference, jossa on päivien aikana erilaisia ”luentoja” ja muita tapahtumia Black metal sightseeingistä aina median speed dateihin. Konferenssin puuhamies Anders Odden (mm. ex-Satyricon ja Celtic Frost) on saanut vuosittain mielenkiintoisen ohjelman aikaiseksi.

Itse festivaalin päälavan Rockefellerissä pääsi torstaina korkkaamaan Norjan peikkoryhmä Trollfest, joka epäilyistä huolimatta osoittautua vallan osuvaksi aloitusaktiksi. Olin ajatellut, ettei trollikielinen ilottelu innosta bläkkäreitä, mutta kyllähän paikalle tullut porukka jaksoi jalalla koreasti laittaa. Bändillä oli äijää lava täynnä, kun mukana keikalla oli sessiosoittajia ties minkälaisten hilavitkuttimien kanssa. Puolen tunnin keikka oli loppujen lopuksi loistava festareitten käyntiin polkaisu. Sen jälkeen sopikin siirtyä John Deen pienempiin tiloihin todistamaan Undying Inc:in (Ind) keikkaa. Ja kyllähän tämä eri tyylejä yhdistelevä, itselleni suhteellisen uusi tuttavuus kuulosti messevältä. Meno oli sopivan aggressiivista edellisen bändin ilotteluun verrattuna. Monta biisiä bändiä ei ehtinyt katsoa, koska alkuillan bändeille oli annettu vain puoli tuntia soittoaikaa – ja pitihän sitä varata aina tovi syöpäkääryleen nautiskeluun. Sitä varten kun sai vielä kiivetä kattoterassille asti.

Seuraavaksi päälavan ottikin haltuunsa brittiläinen Anaal Nathrakh, jonka grindsekoitteinen black metal sai jo kummasti sormet rummuttamaan tuopin kylkeen. Tässä vaiheessa iltaa Rockefellerkin alkoi täyttyä yleisöstä. Niinpä tuttujen tapaamisen takia seuraava John Deen akti jäi täysin välistä ja keskitin loput torstain fanitukseni 1349:ään, joka buukattiin festareille peruuntuneen Abortedin tilalle. Tuttuun tapaan näyttävällä tulensyöksennällä alkanut keikka oli kyllä yhtä mustaa surmaa alusta loppuun! Ja sanokaa, mitä sanotte, mutta kyllä Frostin rumputyöskentelyä on aina yhtä ihmeellistä seurata. Ehdottomasti nämä Norjan ihmeet vastasivat illan parhaasta vedosta. Ehkä osittain tämän hehkutuksen takia Triptykon kuulosti suhteellisen väsyneeltä, vaikka olikin nimetty yhdeksi festarin pääbändeistä. Myös Borknagar aiheutti melko suuren pettymyksen; bändin uusin ”Urd”-levy on saanut minulta melko paljon kuuntelukertoja, mutta livenä se ei vakuuttanut läheskään niin hyvin kuin levyllä. Tulipa samalla mietittyä, vaikuttaako ICS Vortex vähintään joka kolmannessa norjalaisessa metallibändissä.

Perjantai 6.4.

Perjantaina pari ensimmäistä poppoota tuli jätettyä ihan suosiolla väliin, ja raahustin pelipaikoille vasta Agallochin melankolian alkuun. Bändi ei ehkä edusta musiikillisesti sitä, mistä itse eniten pidän, mutta täytyy myöntää, että keikka oli positiivinen yllätys. Ehkäpä tunnelmointi sopi hyvin omaan senhetkiseen mielentilaan. Seuraavana soittanut Velnias menikin sitten kevyenä välipalana ennen ehkä eniten odottamaani Infernon bändiä Tsjuderia. Bändin uusin ”Legion Helvete” on raikanut sen verran uutteraan tämän tytön luureissa, että olisin ollut todella pettynyt, jos keikka olisi ollut väsähtänyt varjo bändin tuotoksista. Mutta onneksi näin ei ollut! Nyt mentiin aivan tappomeiningillä alusta loppuun. Hienoa, että bändi aktivoitui uudelleen pari vuotta sitten. Toivottavasti se saataisiin nähtäväksi Suomeenkin lähiaikoina.

Absu (USA) esitteli myös omaa okkultista metalliaan varsin tyylikkäästi ja sai aikaan melkoisen ryysiksen Rockefellerissä. Itse taisin olla vielä niin edellisen bändin fiiliksissä, ettei mikään tuntunut enää missään. Vähän samalla tavalla kävi illan päättävän Autopsyn kohdalla, vaikka meno olikin melkoisen brutaalia. Olin ehkä niin tuudittautunut black metal fiiliksiin Infernon kohdalla, että yleensä kovastikin luukuttamani death metal ei nyt nostanut fiiliksiä huippuunsa. Joten tässä vaiheessa olikin hyvä aika siirtyä Revorver-pubiin jatkamaan musiikillisia keskusteluja.  Niin, olisihan pienellä lavalla soittanut nuo Islannin ihmeet Solstafir, mutta sille bändille en ole koskaan lämmennyt, joten jätin suosiolla väliin.

Lauantai 6.4.

Viimeisenä festaripäivänä tuli todistettua hotellin baarissa ehkä kaikkien aikojen vaikeinta metallivisailua. Kysymykset olivat sitä luokkaa, että onneksi en osallistunut! Esimerkiksi kyseltiin eri biisien yhtäläisyyksistä, ja vastaus olisi ollut, että ne kaikki ovat albuminsa kakkosbiisejä. Parhaatkin poppoot saivat noin 35 pistettä 150:stä… Visan voittajaa en kerennyt todistamaan, koska oli riennettävä taas Rockefelleriin tsekkaamaan Throne of Katarsista. Nykyään miehistöltään täyteen mittaan kasvanut bändi esittelikin oivallisesti rituaalejaan. Gehennastakin tutut soittajat tuovat kyllä tälle bändille ehdottomasti lisäpotkua. Loistava viimeisen festaripäivän aloitus! Onneksi tällä kertaa aloitusaktille oli annettu enemmän kuin se puoli tuntia aikaa. Eikä jatkokaan huono ollut, kun John Deen puolella sitä oikeaa Norja-bläkkistä paukutti menemään Svarttjern.  Kyllä, nämä kaksi illan ensimmäistä bändiä olivat todellinen osoitus siitä, miksi Infernossa ollaan ja miksi Norja on black metallin pyhättö (jos nyt tätä sanavalintaa voi black metallin yhteydessä käyttää)! Tuohon perään vielä Einherjerin energinen keikka, ja Metal Hammerin vip-baari alkoi jo kummasti kutsua puoleensa.

Koska Norjassa ollaan pääasiassa tsekkaamassa black metalia, jäi Decapitated kaikessa nerokkaassa teknisyydessään muutaman biisin vilkaisun varaan ja Witcherykin tuli seurattua lähinnä syrjäsilmällä. Vielä piti kuitenkin kerran laskeutua kellariin John Deen puolelle, jossa oli lupa todistaa One Tail, One Headin nerokkuutta. Ja kyllä se vain toimii! Bändi on hyvä osoitus siitä, että bläkkis on voimissaan Norjassa vielä nuoremmankin sukupolven keskuudessa. Tämän jälkeen päälavan haltuun ottanut ja koko festarit päättänyt Arcturus on kyllä hieno yhtye omalla avant-gardisella tiellään, mutta koska bändi tuli hiljattain nähtyä Nosturissa ja tulevana kesänäkin olisi luvassa vielä pari keikkaa, päätin pikku hiljaa bändiä tovin seurattuani siirtyä (taas) sinne Metal Hammerin baariin. Meno siellä olikin loppuun asti loistava, kun dj. päätti alkaa laulattaa porukkaa kasarihevillä. On melko mielenkiintoista, miten viimeinen muistikuva Inferno Metal Festivaaleilta on eräätkin nimeltä mainitsemattomat black metal –muusikot hoilaamassa Bon Jovia.

Teksti: Rudi Peltonen
Kuvat: Empress Media

Kommentoi julkaisua