Inferno Metal Festival @ Rockefeller & John Dee, Oslo, 1.–4.4.2015, osa 2/2

inferno_logoHarras pääsiäinenhän pääsee kunnolla käyntiin vasta pitkäperjantaina. Takana oli kaksi päivää festarointia Oslon Infernossa, mistä voit lukea raportin ensimmäisestä osasta – ja edessä vielä toinen mokoma. Aurinkoinen Oslo helli kulkijoita, mutta auringosta viis ja suunta kohti pimeää Rockefelleriä ja korvat auki äärimetallille.

Perjantai 3.4.2015

SkeletonwitchKolmantena festaripäivänä Infernon paino alkoi jo tuntua jaloista. Tämän takia pientä ennakkokiinnostusta herättäneet egyptiläinen Crescent ja Jenkkilästä paikalle saapunut Goatwhore jäivät tällä kertaa näkemättä. Pääsin raahautumaan Rockefelleriin sopivasti hiukan ennen Skeletonwitchin settiä. Bändin vokalistirintamallahan on viime aikoina kuohunut, joten oli mielenkiintoista nähdä, kuinka vieraileva tyyppi mikinvarressa suoriutui. Hyvin Andy Horn tuntui istuvan ainakin keikkakokoonpanoon, joten tämän puolesta ei bändillä ole hätää. Tällainen hiukan nopeampi meininki oli muutenkin omiaan aloittamaan pitkäperjantain festaripäivän. Soundit eivät kuitenkaan bändin keikkaa suosineet, vaan ainakin Rockefellerin parvelle asti kulkeutuessaan musisointi puuroutui aika pahasti. Meno oli kuitenkin kohdillaan, ja näin saatiin tämäkin festaripäivä käyntiin rässäävän menon ja maittavan Nøgne-IPA:n avulla.

John Deen puolella olikin sitten tarjolla vähän harvinaisempaa herkkua, kun norjalainen Dødsengel toi oman rituaalinsa Infernoon. Bändi tarjoilikin sopivan rouheaa ja kylmää black metallia kansalle. Bändin keulakuva Kark otti John Deen lavan ja yleisön haltuunsa intensiivisellä esiintymisellään, enkä tainnut olla ainoa, joka lähti kellarista keikan jälkeen hyvinkin tyytyväisenä pois. Tämän jälkeen tulikin itselleni pakollinen sosialisointitauko, kun päälavalle saapui tunnelmoimaan My Dying Bride. Yritin hetken verran keikkaa seurata, mutta yksinkertaisesti se vain ei lähtenyt minulle millään tavalla käyntiin. Rockefellerin sali oli kyllä mukavasti mukana, mutta itse en väkisin yrittänyt jäädä keikkaa katsomaan vaan siirryin suosiolla katsastamaan, millainen meno dj:llä oli perjantaina.

Hetken verran yläbaarissa ja kattoterassilla hengailtuani huomasin, että oli jo kiirus siirtyä jälleen kellarin puolelle, jossa seuraavana vuorossa oli festarin toinen suomalaisnimi Sargeist. Bändi on tullut viime vuosina tullut todistettua livenä useampaankin otteeseen, mutta se ei yhtään huonontanut Infernon keikkakokemusta. Tässä todellakin on bändi, johon voi aina luottaa. Omanlaisensa black metallin ”super group” Sargeist on, ja se kyllä kuuluu myönteisessä mielessä myös keikoilla. Myös Infernossa bändin intensiteetti oli niin luja, että kirous piti otteessaan vajaan tunnin ajan todella tiukasti. Hyvä Suomi, tässä oli ehdottomasti koko Infernon parhaimmistoa!

Enslaved 2014Ajan tajun hämärtyessä edellisen keikan fiiliksissä tulikin jo kiire kiivetä takaisin ison salin puolelle, jossa paikalle päästyäni ensitahtejaan lavalla viritteli jo äskettäin ”In Times” -levyn julkaissut Enslaved. Uuden levynkin aloittava ”Thurisaz Dreaming” avasi Enslavedin keikan, ja tästä eteenpäin mentiin fiilistellen eteenpäin. Olen aina pitänyt Enslavedia erittäin kauniina bändinä, joka on miellyttänyt keikoillaan niin musiikillisesti kuin visuaalisestikin. Sitä se oli nytkin, mutta jotenkin keikka alkoi loppua kohden kääntyessään jo vähän ryydyttää. Pienen notkahduksen jälkeen ”Allfǫðr Oðinn” -veisu parinkymmenen vuoden takaa pelasti taas paljon. Siitäkin huolimatta täytyy sanoa, että Enslaved tuotti ensimmäistä kertaa sellaisen fiiliksen, ettei sitä voinut vain jumaloiden hehkuttaa. Bändin progeilu alkaa entistä enemmän vaikuttaa keikallakin, ja oma mielentila ei perjantai-illan lopussa enää ollut ehkä kaikista vastaanottavaisin tällaiselle meiningille. Niinpä iltaa oli vielä jatkettava Royal Christianian jatkobileissä muutenkin kuin progeillen.

Lauantai 4.4.2015

Viimeinen festaripäivä toi mukanaan kovat kannustukset itselleen. ”Vielä jaksaa, vielä jaksaa” -mantraa tuli hoettua muutamankin kerran, mutta aurinkoinen päivä Oslon kaduilla toi kuin ihmeen kaupalla virtaa vanhaan festarikävijään. Sen verran virtaa piti odotella, että sveitsiläinen Deathcult ehti mennä ohi korvien. Mutta tämän menetyksen paikkasi Kampfar, joka oli nouskampfar_inferno2015sut edellisvuoden klubipäivästä Rockefellerin päälavalle. Hienon ”Djevelmakt”-levyn viime vuonna ulostanut bändi laittoikin menemään heti alkusoinnuista lähtien. Tulimyrskyn saattelemana lavalle saatiin hyvin energinen Kampfar, jonka menoa oli nautinnollista seurata. Bändi on onnistunut luomaan itselleen vuosikymmenien varrella hyvin ominaisen soundin ja tyylin, joka erottaa sen norjalaisen black metallin massasta. Tällä tyylillä bändi heittikin loistavan keikan viimeisen festari-illan alkuun. Erityisesti vokalisti Dolk jaksoi innostaa yleisöä mukaan ja heitellä itseään lavan puolelta toiselle. Tulipatsaiden keskellä saimme nauttia todella loistavasta Kampfar-keikasta – ”Our Hounds, Our Legion” kruunasi kokonaisuuden!

Tämän liiankin nopeasti ohitse lipuneen 40-minuuttisen jälkeen olikin luvassa aivan toisenlaista keikkanautintoa, kun Slagmaur nousi John Deen lavalle julistamaan omaa sanomaansa. Bändi tarjoili Infernon yleisölle omanlaisensa avantgardistisen hyytävän kokemuksen tuttuine hahmoineen lavalla. Bändiltä on ilmestymäisillään uusi levykin jossakin vaiheessa lähitulevaisuutta, ja mikäli oikein ymmärsin, keikalla kuultiin biisi myös tältä tulevalta julkaisulta. Slagmaur toi lavalle teatraalista musisointia, joka imaisi mukaansa täysillä. Levyltä en bändiä juurikaan jaksa kuunnella, mutta livenä se yllätti jälleen Infernossa positiivisesti.

dhg_inferno2015Yksi suurimmalla mielenkiinnolla Infernossa odottamani bändi oli Dødheimsgard, vaikka bändin uusimmasta ”A Umbra Omega” -levystä en ensimmäisten kuunteluiden perusteella olekaan saanut oikein mitään irti. Valitettavasti täytyy todeta, että Infernon-keikastakaan ei jäänyt oikein mitään käteen. Aika ajoin bändillä oli hetkensä, mutta suurimman osan ajasta se onnistui lähinnä väsyttämään. Vokalisti Aldrahn on sinällään ristiriitainen hahmo lavalla, ettei oikein tiedä, kiinnostaako häntä itseäänkään piirun vertaa olla siellä ääntelemässä. Ainakaan suurta innostusta ei Oslossa herran esiintymisestä huokunut. Muut soittajat edes hiukan yrittivät saada porukkaakin paremmin mukaan meininkeihin, mutta minuun hekään eivät onnistuneet saamaan eloa. Täytyy siis vain todeta, että minulle Dødheimsgard oli ehkäpä pahin pettymys tämän vuoden Infernossa

Tuon pettymyksen jälkeen John Deen puolella meuhkannut italialainen Mortuary Drape oli kuin raikas tuulahdus, joka sai puntin vipattamaan. Jo 80-luvulta asti tavalla tai toisella kasassa pysynyt bändi onnistui saamaan yleisönkin menoonsa mukaan aivan toisella tavalla kuin edellinen bändi – vaikka pieni sali ei ollut lähellekään täynnä. Italialaiset iskivät black/deathiään tulemaan sellaisella vauhdilla, että ehdottomasti täytyy tämän jälkeen ottaa bändin viimevuotinen ”Spiritual Independence” -lättykin aivan uudella korvalla kuunteluun. DHG:n mukanaan tuoman pettymyksen jälkeen Mortuary Drape oli ehdottomasti mukava lisä lauantaille.

Sitten olikin tilaa enää yhdelle bändille eli länsinaapurimme Bloodbathille. Tätä keikkaa odotin pelonsekaisin tuntein, mikä johtuu lähinnä bändin nykyisestä laulajasta Nick Holmesista. Tunnetusti hän ei ole toisen bändinsä keulilla koskaan ollut livenä oikeinlaulamisen mestariluokkaa, ja kovasti pelkäsin, että näin tulisi käymään myös Bloodbathin kohdalla. Mutta kuinka mukava onkaan todeta, että olin ainakin osittain väärässä! Toki pieni osuus voi olla viinin huumallakin, mutta kyllä ruotsalainen death metal vain sai jalan takomaan tahtia. Bloodbathin uusin levyhän on varsin viihdyttävää kuunneltavaa, ja niin oli Infernon keikkakin. Täytyy jopa melkein kehaista, että myös Nick Holmes hoiti tonttinsa kunnialla ja onnistui örinöissään vallan maittavasti. Keikalla kuultiin tietenkin paljon uusimman levyn materiaalia, mutta kyllä Holmes oli ottanut haltuunsa myös vanhempia biisejä. Onneksi siis soittojärjestys päälavallakin meni näin päin ja ruotsalaiset jättivät hyvän mielen vuoden 2015 Inferno Metal Festivalista. Täytyihän sitä keikkaa käydä vielä ruotimassa – yllätys, yllätys – kattobaarissa vielä viimeisen kerran tänä vuonna.

Kaiken kaikkiaan 15. kerran järjestetty Inferno oli taas kerran juuri niin hyvä, kuin sen olettikin olevan. Hyvää musiikkia, mukavaa ja rentoa meininkiä, paljon hienoja ihmisiä – mitäpä muuta sitä pieneltä pääsiäislomalta voisi toivoakaan. Eli eiköhän tuonne Oslon suuntaan tule suunnistettua taas seuraavinakin pääsiäisinä!

Teksti: Rudi Peltonen

Kommentoi julkaisua