Kuva: Samael Creative

Inherited Time on julkaissut kolmannen singlen tänä vuonna ilmestyvältä debyyttialbumilta

Kirjoittanut Päivi Närvänen - 24.5.2026

Jyväskyläläinen metalliyhtye Inherited Time on julkaissut uuden singlen tulevalta pitkäsoitolta. ”Braveheart” on energinen power metal -kappale, joka tarjoaa vauhdikkaita kitaraosuuksia, kirkkaan intensiivistä laulua ja mielenkiintoisia syntikkamelodioita. Kappaleen lyriikat kertovat rohkeudesta, uhrautumisesta ja uteliaisuudesta seuraten henkilöä, joka matkustaa avaruuteen ihmiskunnan ja läheistensä puolesta.

Kappale edustaa musiikillisesti yhtyeen hieman kevyempää puolta noudattaen kuitenkin sen omaa persoonallista tyyliä. Sinfonisen äänimaailman sijaan ”Braveheartissa” kuullaan perinteisempiä syntikkasoundeja. Kappale on bändin historian ensimmäinen sävellys.

Löydät singlen yleisimmistä suoratoistopalveluista tai tästä:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Inherited Time on modernia sinfonista metallia soittava yhtye Jyväskylästä. Nykyisen muotonsa vuonna 2024 löytänyt yhtye rakentaa ilmaisuaan sci-fi-tunnelmien päälle. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät vahva perinteisen suomalaisen melodisen metallin soundi sekä power metal -vivahteet. Tarjolla on majesteettisia orkestraatioita, taidokasta kitaransoittoa ja vaikuttavia lauluja sekoitettuna örinävokaaleihin.

Kokoonpano:
Alesia Savolainen – laulu
Jani Härkönen – basso
Tero Rannila – rummut
Olli Pölkki – koskettimet
Ville Pölkki – kitara

Seuraa bändiä Facebookissa ja Instagramissa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy