Innokas, tunteikas ja tajuttoman tekninen – Cønstantinen ”Esthesia” on loistava taidonnäyte

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 28.6.2017

Cønstantine edustaa progressiivisen metallin äkkiväärää ja vilkasta tyyliä, jota Suomessa on ollut kohtalaisen vähän. Hengenheimolaisina ovat toimineet ainakin nyt tyyliään reilusti muuttanut For The Imperium sekä kuhmolainen Skizma, joka tosin nojaa enemmän djentin suuntaan. Muutoin bändi painii vielä melko tutkimattomissa maastoissa kotimaisessa proge-skenessä. Käsittääkseni jo kolme studioalbumia julkaissut yhtye seikkailee uudella ”Esthesia”-albumillaan todella näkyvästi Protest The Heron leirissä vahvan melodisella ulosannilla ja jatkuvalla riffien tykityksellä. Erityisesti kappale ”Human Veil” istuisi liki täydellisesti PTH:n ”Volition” -albumille. Tyyliin kuuluu olennaisesti helmitaulun tarkasti lasketut tahtilajinvaihdokset, tekninen mutta myös groovaava komppisektio sekä automaattiaseen lailla riffejä, tilua ja nyrjähtäneitä tapping-kuvioita sylkevä kitaristi.

Jo kymmenen vuotta toiminnassa ollut orkesteri on selvästi tehnyt töitä kaikki nämä vuodet. Ensimmäinen seikka, johon huomio kiinnittyy ”Esthesialla”, ei ole pelkästään huima tekninen osaaminen vaan myös lähes saumaton yhteensoitto. Albumin peruskauran muodostavista kappaleista kuten ”Skygrave”, ”Deep Inside” ja ”Human Veil” pääsee hyvin kuulemaan keskittymishäiriöisiä komppeja, ketteriä juoksutuksia sekä euforisia melodioita. Protest The Heron rinnalle soundikuvaan nousee erityisesti ”Skygravessa” Corelian, The Safety Firen sekä The Fall of Troyn kaltaiset kokoonpanot. ”Mirror Madness” taas kuulostaa hieman perinteisemmältä kotimaiselta progemetalli-yhtyeeltä, Malpracticelta. Yhtyeen tekniset suoritukset hakevat kotimaasta vertaistaan, sillä Cønstantine syöksyy kiitoradalla monien muiden progeilijoiden ohi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Mutkia ja kiperiä tilanteita mahtuu jokaiseen kappaleeseen, eikä missään kohtaa pääse kunnolla tylsistymään. Tästä huolimatta levyä kuunnellessa toivoisi sekaan enemmän rauhaa ja ilmaa joko selvästi rauhallisempien kappaleiden muodossa tai sitten hyödyntämällä dynamiikkaa itse kappaleissa enemmän. Albumin alkupuoli tuntuu olevan paikoitellen hyvinkin turboahdettu, joten ehkä rauhaa olisi voinut jakaa hieman tasaisemmin pitkin albumia. Paikoitellen nousee myös huoli punaisen langan kadottamisesta otelautajumpan kustannuksella: ehkä muutaman hännän ja riffinpätkän olisi voinut saksia. Mikäli tavaraa on liikaa (varsinkin kappaleen yhtenäisyyden kannalta) saattaa kuulija päätyä siteeraamaan mielessään Amadeus-elokuvaa: ”too many notes, your majesty”. Lisäksi mukaan toivoisi hieman enemmän tarttuvuutta ”In Fading Lightin” tyyliin, jossa on albumin popahtavin kertosäe, koska bändi selvästi osaa melodioiden kirjoittamisen.

Olisi myös todella epäreilua olla mainitsematta solisti Lassi Vääräsen laulutaitoa. Miehen ääni on taipuisa ja vahva niin tulkinnassa kuin puhtaudessakin, mikä on aina erittäin iso plussa. Hyvä lauluääni tekee suuren palveluksen bändin tyylille, sillä itsevarma ja kyvykäs solisti liimaa kokonaisuutta yhteen ja antaa bändille vapaammat kädet säntäillä ympäriinsä. Kirkas mutta sopivan rosoinen, vahva ja kantava lauluääni ja -tyyli kurkottaa vahvasti heavy metalin kultakurkkujen suuntaan. Toisinaan mieleen tulee Machine Headin kaltaiset melodiset metalliyhtyeet ja jollain kierolla tavalla jopa Sturm Und Drang -tyylinen kasariheavy-ihannointi. ”Dragonissa” taas laulumelodiat taipuvat Musemaisiin hetkiin, ja ”Collective Harmonysta” löytyy For The Imperiumin Hakim Hietikon tyylisiä maneereja. ”Esthesia” on täynnä kauniita ja taidokkaasti toteutettuja lauluharmonioita, joista hyvänä esimerkkinä ”Skygraven” leikittelyt. Albumin kitaramelodiat ovat myös monin puolin silkkaa hunajaa korville. Huomio yksityiskohtiin ja nyansseihin tulee hyvin esille instrumentaalisessa avauskappaleessa ”Kill The Tape”, jonka kudokset huokuvat paikoitellen Scale The Summitin melodista hienostuneisuutta.

Vaikka tavaraa on albumilla paljon ja kappaleet ovat pitkiä, onnistuu Cønstantine pitämään mielenkiinnon yllä. Teknisesti musiikki on huipputasoa, ja on suorastaan vääryyttä, että bändistä ei vieläkään puhuta suuremmassa mittakaavassa. Tyylillisesti kyseessä ei välttämättä ole mikään kansainvälisesti innovatiivinen tai uusi suuntaus, mutta Suomessa bändi on ihan omassa sarjassaan. ”Esthesia” on koukeroinen, melodinen, innokas ja elinvoimainen tuotos harjaantuneelta ja taitavalta kokoonpanolta, joka tuntee vaikutteensa ja toteuttaa rohkeasti itseään. Nuottirivien välistä kuulee paikoitellen myös huumoria ja lapsenomaista intoa, joka pelastaa musiikin sortumasta tyypilliseen otelautaan tuijotteluun ja liian vakavaan sekä itsetarkoitukselliseen ”teknisyys teknisyyden vuoksi” -mentaliteetiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen