Insomnium
Kotimainen, melodista death metallia veivaava Insomnium julkaisee viidennen täyspitkänsä ”One For Sorrow” 12. lokakuuta Century Media Recordsin kautta. Yhtye kutsui median edustajia Suomenlinnan Seawolf-studiolle tutustumaan levyyn. Paikalla oli myös laulaja Niilo Sevänen, jonka kanssa Kaaoszine vaihtoi muutaman sanan tulevasta levystä sekä muista yhtyeen tulevaisuuden suunnitelmista. Lue lisää nähdäksesi koko haastattelu
Morjensta. Mitäs Insomniumille tällä hetkellä kuuluu?
Niilo Sevänen: Kaikenlaista tietysti kuuluu, että mistäs aloitetaan? Levy on valmis ja hyvät fiilikset on tässä vaiheessa. Nyt odotellaan, että tämä promootiohässäkkä alkaa kunnolla, ja katsotaan montako haastattelua Century Media meille hankkii. Kiertuetta suunnitellaan samalla ja näitä pieniä käytännönasioita, että keitä sinne lähtee mukaan henkilökuntaa ja niin edespäin. Pientä säätämistä koko ajan, mutta fiilikset ovat hyvät.
Saimme juuri kuunnella täällä Suomenlinnan Seawolf-studiolla uuden albuminne nimeltä ” One For Sorrow”, joka julkaistaan lokakuussa Century Media Recordsin kautta. Näin alkuun, millaisia fiiliksiä itsellesi tuli kuunnellessasi levyä?
Niilo Sevänen: Kaikin puolin erittäin hyvät fiilikset. Vähän kiire siinä tuli keväällä, että ehdittiin saada se valmiiksi. Töitä tehtiin kyllä kovasti, väännettiin lyriikoita ja sovitettiin niitä biisejä. Esimerkiksi syntikkasovituksia soviteltiin vielä juuri ennen miksausta, kun kaikki muu oli jo tehty. Niitä sitten kaikki kuunteli kesälomalla tai töissä, ja sitten vielä kommentoitiin ja muuteltiin. Miksausta ja masterointia hiottiin kyllä niin antaumuksella, että laitettiin kyllä hikeä ja kyyneleitä siihen levyyn. Mutta kyllä tosi tyytyväisiä ollaan, että minkälainen siitä loppujen lopuksi sitten tuli, vaikka jossain vaiheessa oli paineita ja jännitettä, että ehditäänkö tehdä kaikki.
Albumin kitarat nauhoitettiin Göteborgissa yhdessä Daniel Antonssonin (Dimension Zero, Dark Tranquillity) kanssa, mistä tuli idea tähän ja kuinka työskentely hänen kanssaan sujui?
Mainos päättyy
Niilo Sevänen: En itse ollut paikalla, mutta kitaristit sanoivat, että kaikki meni oikein hyvin. Tutustuimme Danielin kanssa Dark Tranquillity-rundilla, hänen äiti on suomalainen ja tutustuimme häneen ensimmäisenä näistä Dark Tranquillity-tyypeistä. Siinä tuli sitten puhetta, että heillä on tämmöinen studio ja tuntui tietävän muutenkin kovasti näistä kamoista sun muista, niin siitä tuli sitten se ajatus, että mitäs jos kokeillaan mennä nauhoittamaan kitarat sinne. Jotain ruotsinsuomalaisten grillijuhlia siellä oli kuulemma järjestetty, ja härnäsivät niitä riikinruotsalaisia siellä, että kuulosti ihan hauskalta.
Mikä on teidän tyypillinen tapa kirjoittaa uusi kappale? Mistä kaikki saa alkunsa?
Niilo Sevänen: Musiikkihan tehdään ensin valmiiksi. Meidän tapauksessa, ei voi mennä ikinä niin päin, että olisi ensin sanoitukset ja sitten vasta musiikki. Se lähtee siitä, että minä ja Ville (Friman) lähinnä ne biisit tehdään, molemmat omalla tahoillamme aletaan koota biisin runkoja. Sitten joko tehdään ne yksin mahdollisimman valmiiksi ja lähetetään muille, että tässä olisi tämmöistä. Tai sitten saattaa olla kaksi tai kolme riffiä vaan ja lähetellään niitä ja kysellään, että miltä nämä kuulostaa? Se on paljolti sitä, että tehdään demoja ja lähetellään niitä sähköpostilla toisillemme. Kaikki kuuntelee ja kommentoi, ja sen pohjalta sitten hän, jonka biisi se alun perin on, jatkaa sen työstämistä. Monesti se on melko rankkakin prosessi, että mikä kelpaa ja mikä ei. Loppujen lopuksi, ne kappaleet jotka päätyvät levylle pitää kuitenkin olla semmoisia, että kaikki tykkää niistä. Joskus siellä joutuu vähän vääntämään jostain, kun joku tykkää ja joku ei.
Albumi on saanut nimekseen ”One For Sorrow”. Mistä levyn nimi tulee ja mitä se tarkoittaa?
Mainos päättyy
Niilo Sevänen: Se on tämmöinen englantilainen lastenloru, missä lasketaan variksia puusta, että montako niitä siellä on, ”one for sorrow, two for gold”, ja niin edelleen. Ja mihinkä siitä päästään, tuleeko sieltä onni, kuolema, rahaa, suru vai ilo. Se löydettiin ja siinä oli sopivan synkkä tunnelma, josta päätettiin, että tässä olisi hyvä lähtökohta levyn lyriikoille. Se on tavallaan ollut inspiraationa koko levylle ja se runo tulee myös levyn kansilehtiin.
Mainitsit nuo varikset ja huomasin itsekin levyä kuunnellessani, että niistä laulettiin muutamassa kappaleessa. Yhdistääkö albumia joku yhtenäinen teema?
Niilo Sevänen: Joo, kyllä niitä lintuja siellä on, mutta ei sillä tavalla, että niitä joka kappaleessa olisi. Ne aihepiirit ovat kuitenkin sellaisia synkkiä, että ne passaavat sen alle kuitenkin hyvin.
Miten itse kuvailisit albumin materiaalia? Miten se eroaa teidän aikaisemmista albumeistanne?
Niilo Sevänen: Sitä on tietysti itse hankala sanoa, mutta ehkä se on vielä monipuolisempi kuin aiemmin. Ville (Friman) lauloi itse kaikki puhtaat laulut levylle, eli tällä kertaa ei käytetty mitään ulkopuolisia laulajia. Se on parempi, että bändi pystyy itse toteuttamaan koko homman, ettei tarvita ketään ulkopuolisia. Siitä tulee semmoinen hyvä ja aito meininki. Ville on kauheasti kehittynyt laulajana; kun alkuvuodesta kuunneltiin hänen demonauhoituksia niistä lauluista, niin huomattiin, että ei helvetti mitään ulkopuolista laulajaa tarvita studioon. Se on varmasti se suurin muutos, että siellä on niitä Villen puhtaita lauluja. Sitten ehkä syntikka-soundeissa on enemmän variaatiota kuin aikaisemmin, eli on haettu vähän monipuolisuutta sinnekin. Biiseissäkin on jotain pientä semmoista, mitä ei ollut aikaisemmin tehty, mutta ei me nyt olla mitenkään radikaalisti suuntaa muutettu. Pikkuisen kuitenkin erinäköinen paketti, kun mitä on aikaisemmin tehty.
Mainitsit tuossa, että levyllä ei käytetty tällä kertaa vierailevaa laulajaa, mutta oliko levyllä muissa instrumenteissa ulkopuolisia vierailijoita?
Niilo Sevänen: Daniel soitti soolon ”Only One Who Waits” -biisin loppuun, ja hyvän soolon heittikin, mutta ei muita.
Lähdette marraskuussa kuukauden rundille My Grainin ja Before The Dawnin kanssa. Millaisia odotuksia teillä on rundin suhteen?
Mainos päättyy
Niilo Sevänen: Ainakin tässä vaiheessa on luottavainen fiilis, että tulee hyvä rundi. Tiedetään molemmat bändit, että ovat hyviä bändejä ja hyviä tyyppejä ja että varmasti tullaan hyvin toimeen keskenään. Fanitkin ovat kommentoineet esimerkiksi Facebookissa, että hyvä paketti ja hyvät bändit otatte mukaan. Varmasti on semmoinen paketti minkä pitäisi vetää ihmisiä. Tosi mielenkiintoista nähdä nyt, kun ollaan ensimmäistä kertaa pääesiintyjinä, että tuleeko niitä ihmisiä vai onko siellä jossain 20 ihmistä ja mäyräkoira kuuntelemassa, vai onko siellä tuvat täynnä? Semmoinen odottava fiilis, että katsotaan miten se menee. Jotain paikkoja tietää etukäteen, että tulee olemaan saatanan hyviä, esimerkiksi Lontoo ja München. Sitten taas jossain Sloveniassa esimerkiksi, niin ei osaa yhtään arvioida, että mikä siellä on meininki, joten se jää nähtäväksi.
Olette soitelleet uranne aikana monissa eri paikoissa, mutta onko vielä jotain semmoisia paikkoja missä haluaisitte soittaa? Mitä nämä paikat ovat?
Niilo Sevänen: Olisihan se kiva käydä esimerkiksi Japanissa ja Australiassa soittamassa. Varsinkin sieltä Australiasta tuntuu tulevan koko ajan kyselyä, että miksi ette tule tänne soittamaan? Se nyt vaan on niin helvetin kallista sinne lähteä, että sitä ei ole vielä päästy kokeilemaan. Sitten on tietysti esimerkiksi Meksiko ja Etelä-Amerikka semmoisia kolkkia, missä olisi kiva käydä. Varsinkin, kun niistä on kuullut, että siellä on niin fanaattista se yleisö, että olisi ihan kiva päästä itse kokemaan sitä meininkiä.
Jos saisit oman ”unelma” kokoonpanon suomalaisista muusikoista, jotka eivät saa olla omia bändikavereitasi, niin kenet ottaisit yhtyeeseesi soittamaan (nimeä kaksi kitaristia, basisti ja rumpali)?
Niilo Sevänen: No kyllä mä lähtisin näihin tuttuihin kavereihin.. Rumpuihin ottaisin Hahdon Kaitsun (Swallow The Sun) ja samasta bändistä myös Matin (Honkonen) bassoon. Vanhalan Markus (Omnium Gatherum) tulisi kitaraan ja toiseen kitaraan onkin sitten jo useampia vaihtoehtoja… (syvä hiljaisuus) … No, esimerkiksi Räihän Juho (Before The Dawn) voisi olla sitten toinen kitaristi.
In Flames lanseerasi oman viskinsä ja Motörhead viinin. Jos te saisitte lanseerata jonkin tuottaa Insomnium nimen alle, minkä te lanseeraisitte?
Niilo Sevänen: Se voisi olla tämmöinen pellettilämmitysjärjestelmä, kun tämä meidän rumpalimies (Markus Hirvonen) on semmoinen intohimoinen pellettilämmityksen puolesta puhuja, kun hän on ympäristötekniikan insinööri. Me voitaisiin tehdä tämmöisiä Insomnium-merkkisiä pellettilämmityskattiloita sitten.
Kiitoksia paljon haastattelusta ja onnea tulevaisuuteen. Onko sulla viimeisiä sanoja, mitä haluaisit esittää lehden lukijoille?
Niilo Sevänen: Tsekatkaa levy, sitä kannattaa kuunnella pari kertaa, että se avautuu ja tulkaa katsomaan keikoille mikä on meininki.
Kaaoszine sai kunnian kuunnella levyn kertaalleen läpi ja yhtyy tässä Niilon kommenttiin. Olisihan sen voinut kuunnella toistekin, jotta siitä osaisi enemmän sanoa. Levyn äänimaailma oli jopa hämmentävän raskas tai kuten saksalainen kollega asian mainitsi ”Sounds expensive”. Koko reilu 50-minuuttinen kuuntelusessio tuntui kestävän ehkä viiden minuutin ajan, jonka jälkeen lähinnä ihmetteli, että näinkö lyhyeen tämä loppui. Pitkästyttävä levy ei siis ainakaan ole, vaan tunnelmallinen sekä synkkä, mutta samalla hyvinkin monipuolinen eepos. Ainakaan yhtyeen vanhemmat fanit eivät tule levyyn pettymään ja uskoisin levyn poikivan myös uusia diggareita Insomniumille. Tai no, todistettavasti levy on jo ainakin yhden uuden fanin yhtyeelle saanut.