Insomnium julkaisi videon uudesta ”Lilian” -kappaleestaan: Uusi albumi luvassa helmikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 5.11.2022

Suomen menestyksekkäimpiin sekä melankolisimpiin yhtyeisiin lukeutuva Insomnium julkaisee uuden studioalbumin helmikuun 24. päivänä. ”Anno 1696” -niminen teemalevy on yhtyeen yhdeksäs pitkäsoitto, jolta saatiin tänään maistiaisina ensimmäinen single ”Lilian”.

Lilian edustaa uuden albumin perinteisintä Insomnium-antia ja onkin sillä tavalla looginen valinta singleksi”, kitaristi Markus Vanhala toteaa. “Kappale myös sisältää albumin harvoja valonpilkahduksia, muuten mennään taas aika toivottomissa tunnelmissa.

Kappaleen säveltänyt kitaristi Ville Friman on Vanhalan kanssa samoilla linjoilla siitä, että Lilianissa voi kuulla klassisia Inso-sävyjä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“Biisissä on tiettyä vanhaa Insomnium-vibaa ja tonaalisuutta minkä suuntaan tunnun menevän aina tarttuessani kitaraan. Kappale oli myös ensimmäisiä, joita tuli kirjoitettua tämän pandemian alkaessa.”

Laulaja-basisti Niilo Sevänen jatkaa:

“Biisi tuntui alusta asti hyvältä vaihtoehdolta musavideobiisiksi. Kappaleen tekstissä taas kerrotaan siitä, miten tarinan traaginen pariskunta tapasi toisensa alun alkaen.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen tuoreesta kappaleesta on nyt julkaistu Riivata Visualsin toimesta myös virallinen musiikkivideo ja voit katsoa videon tästä:

Luetuimmat

Uusimmat