Insomniumilta oli lupa odottaa enemmän – peruslaadukas ilta Kerubissa

Insomniumilta nähtiin Kerubissa pyhäinpäivänä peruslaadukas keikka, joka painottui odotetusti uuden ”Heart Like a Grave” -levyn kamaan. Sitä sitten ryyditettiin vanhoilla herkuilla jonkin verran. Bändin uusi vakiojäsen Jani Liimatainen sai lavalla tilaa tehdä itseään tutuksi yleisölle tässä hiukan uudenlaisessa roolissaan.

Lämmittelijä Bloodred Hourglass veti teknisesti moitteettoman ja intensiivisen keikan, joka oli hienoa kuultavaa. Bändi ei ollut minulle etukäteen kovin tuttu, mutta nyt jäi vähän kutkuttelemaan, että pitääpä perehtyä. Silloin voinee sanoa, että lämppäri on onnistunut hommassaan. Etenkin kun talo oli jo BRHG:n aikaan täynnä ja yleisö hyvin mukana. Bändi teki selväksi, että se tulee melodeath-skeneen soundiltaan tunnistettavana ja sopivan omaleimaisena. Keikka oli intensiivinen ja raju tykitys, jota oli ilo kuunnella. Välispiikeissä tuli käsiteltyä muun muassa Children of Bodomin yllättävä hajoaminen.

Ilta Joensuussa myytiin nopeasti loppuun. Pitkin syksyä on kuultu ilman lippua jääneiden vaikerrusta ja satunnaisia riemunkiljahduksia silloin, kun pääsy keikalle on sittenkin hoitunut. Lämppärin jälkeen odoteltiin iskelmän tahdissa, kunnes pääakti saapui lavalle ja polkaisi keikan saman tien ”Valedictionilla” käyntiin rujon koruttomasti. Soitto jatkuikin läpi keikan perustehokkaissa tunnelmissa, ja reaktioista päätellen yleisö sai sitä mitä tilasi.

Hauskana lisämausteena kävivät kitaristit Vanhala ja Liimatainen vetäisemässä uutuuslevyn bonuskappaleen ”The True Morning Starin” stetsonit päässä. Sitten palattiin junttaamaan koko bändin voimalla.

Miksi sitten kuitenkin kävelin kotiin hiukan turhautuneena, vaikka keikkailta oli periaatteessa oikein hyvä?

Insomnium on aina ollut taiteellisesti erittäin kunnianhimoinen bändi, joka on osannut yhdistellä melodeathin palikat vakuuttavan tyylikkäällä tavalla. Kun sanon aina, tarkoitan ”Above the Weeping Worldista” (2006) lähtien, koska henkilökohtainen ajanlaskuni bändin parissa alkaa siitä levystä. Se levy teki Insomiumista minulle merkittävän orkesterin.

Markus Vanhalan kiinnittäminen kitaran varteen vuonna 2011 poisti jäykkyyttä livetouhuista ja toi mukaan juuri sopivan hippusen kikkeliä ja sukkahousuja. Konsepti alkoi olla poikkeuksellisen vahvasti kasassa. Sitten, ehkä hiukan omaksikin yllätyksekseen, Insomnium räjäytti pankin ”Winter’s Gatella” (2016), ja samoihin nousuihin lyötiin nyt sisään ”Heart Like a Grave”. Se on parasta Insomniumia sitten ”Above the Weeping Worldin”, vaikka väliin ei ole yhtään huonoa levyä mahtunut.

Kaikki tämä latasi iltaan isot odotukset, jotka olivat aistittavissa yleisöstä. Tunnelma oli tiivis ja intensiivinen. Tähän toi lisää vielä se, että Joensuussa Insomnium on kotikentällään, oman kylän poikina.

Siihen nähden olisin odottanut jotain vähän enemmän kuin sinänsä erittäin laadukkaan perusrypistyksen. Vaikea sanoa, mitä se olisi ollut, mutta vaihtoehtojahan olisi riittänyt bändillä, jolla on kilometrejä lasissa näin paljon.

Kun bändi poistui lavalta ja ”Karelia 2049” lähti soimaan nauhalta, jäi moni vielä odottamaan encorea. En minä nyt sano, että aina pitäisi se saakelin ”Mortal Share” soittaa, vaikka moni yrittikin sen perään huudella. Lopetus ei kuitenkaan ollut erityisen tyylikäs, ja tuntui, että keikka loppui kesken.