Godspeed! You Black Emperor

Instrumentaalisen post-rockin suunnannäyttäjä Godspeed You! Black Emperor Suomeen huhtikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.10.2017
Godspeed! You Black Emperor

Instrumentaalisen post-rockin suunnannäyttäjä Godspeed You! Black Emperor saapuu keväällä Helsinkiin. Kulttimainetta nauttiva yhtye tuo visuaalisesti näyttävän show’nsa The Circukseen tiistaina 10. huhtikuuta 2018. Tapahtuman liput tulevat myyntiin maanantaina 23. lokakuuta klo 9.00 Ticketmasterissa.

Montrealissa vuonna 1994 perustettu Godspeed You! Black Emperor on monivaiheisen uransa aikana jättänyt jälkensä pysyvästi post-rockin historiaan raivaten tietä muun muassa Sigur Rosille, Mogwaille sekä Explosions In The Skylle. Yhtyeen vallankumouksellisen äänimaailman ytimessä ovat valtaviin crescendoihin kasvavat, usein kymmenien minuuttien pituisiksi venyvät instrumentaalikappaleet, joissa kohtaavat useat musiikkityylit taidemusiikista vaihtoehtorockiin. Yhtyeelle eritystä on myös klassisten instrumenttien, kuten jousisoittimien, hyödyntäminen perinteisten rock-instrumenttien rinnalla.

Triosta noin kymmenhenkiseksi kollektiiviksi kasvanut Godspeed You! Black Emperor voitti kriitikot puolelleen jo vuonna 1997 julkaistulla levyllään ”F#A#∞”. Menestystarina jatkui aina vuoteen 2003, jolloin yhtye vetäytyi tauolle. Radiohiljaisuus rikottiin vuonna 2010, minkä jälkeen Godspeed You! Black Emperor on julkaissut kolme levyä, joista viimeisin, ”Luciferian Towers”, julkaistiin syyskuussa. Vahvasti vasemmistolaispoliittinen albumi on samanaikaisesti yhteiskunnallinen kannanotto sekä osoitus siitä, ettei yhtye ole pitkästä iästään huolimatta menettänyt taikaansa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Julkisuutta vältellyt Godspeed You! Black Emperor on uransa aikana kerännyt vahvan kulttikannatuksen. Lavalla yhtyeen jäsenet esiintyvät vähäeleisesti ja antavat musiikin sekä kappaleita tukevien kaitafilmiprojisointien puhua puolestaan. Kuluneen vuosikymmenen aikana yhtye on vieraillut Suomessa kahdesti: vuonna 2011 loppuunmyydyssä Kulttuuritalossa sekä vuonna 2013 osana Flow Festivalin ohjelmistoa.

LIPUT:
Myyntiin ma 23.10.2017 klo 9.00
– ennakkoon Ticketmasterista alkaen 41 EUR
– ovelta 42 EUR

www.brainwashed.com/godspeed/
www.cstrecords.com/gybe/
www.thecircus.fi
www.fullsteam.fi

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat