Intelligent Music Projectin ”The Creation – VI” on kunnianhimoinen rock-albumi

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 2.4.2021

Vuonna 2012 julkaistiin ensimmäinen albumi Intelligent Music Projectin nimen alla. Kyseiselle, ”Power Of Mind” -albumilla äänessä oli John Lawton (ex-Uriah Heep), mutta debyyttialbumin jälkeen koko projekti on kasvanut lumipallo-efektin lailla suuremmaksi ja kunnianhimoisemmaksi.

Kuluneiden vuosien aikana Intelligent Music Projectissa on kuultu muusikoita ja laulajia lukuisista eri yhtyeistä, joista nimekkäimpinä mainittakoon Toton ja Judas Priestin rummuissa vaikuttanut Simon Phillips, Rainbow ja Black Sabbathin riveissä vaikuttanut Bonny Rondinelli (joka soittaa tälläkin levyllä) sekä lukuisissa kokoonpanoissa kitaraa soittaneet Tim Pierce ja Nathan East. Vokalisteina on vastaavasti kuultu edellä mainitun Lawtonin lisäksi Nazarethin Carl Sentancea, Toton Joseph Williamia ja Asian John Payneä, joista viimeisintä kuullaankin tällä albumilla. Listaa voisi jatkaa pidemmällekin, mutta ydinajatus välittyi taatusti jo: Intelligent Music Projectissa kuullaan monia maineikkaita rockin ja hevin muusikoita.

Viimeisimmällä, maaliskuun alussa julkaistulla ”The Creation – VI” -albumilla on edeltäjiensä tapaan mielenkiintoinen ja maineikas kokoonpano. Pitkäsoitolla soittavat edellä mainittu rumpali Rondinelli ja Styxin rummuista vastannut Todd Sucherman. Lauluosuuksista vastaavat sen sijaan aiemmin mainitut Payne ja Sentance, sekä Ronnie Romero (mm. Michael Schenker Group) ja nuori mutta kyvykäs vokalisti, Richard Grisman. Huomionarvoista tämän albumin kokoonpanossa on se, että jokainen heistä on soittanut aiemminkin Intelligent Music Projectin rivistössä. Näin ollen ei olekaan yllätys, miksi yhteistyö kuulostaa niin saumattomalle ja hiotulle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Yhtyeen nimen mukaisesti Intelligent Music Projectin musiikki kuulostaa älykkäälle. Kuvaus voi kuulostaa hassulle, mutta kun albumiin perehtyy, saa ajatuksesta varmasti kiinni. Pitkäsoiton kappaleet ovat hienovaraisia, monipuolisia sävellyksiä, jotka antavat kuuntelijalle niin harmonisia tunnelmointihetkiä kuin energisempää poljentaa. Romero, Payne ja Grisman luovat lauluosuuksillaan erilaiset kasvot kappaleille, mutta siitä huolimatta kokonaisuus kuulostaa eheälle eikä ole räikeä tilkkutäkki.

Konsepti eheys selittyneen sillä, albumilla on yksi selkeä teema, joka läpi leikkaa jokaisen kappaleen sopukan. Intelligent Music Project haluaa välittää rauhaa ja harmoniaa sekasorron ja vihamielisyyden keskelle. Säveltäjä-sanoittaja Milen Vrabevski toteaa albumitiedotteessa, että haluaa antaa kuuntelijoille rohkaisua. Vrabevski haluaa herättää ihmiset suhtautumaan armollisemmin itseensä sekä luomaan ympärilleen hyvää. Tätä taustaa vasten ei tulekaan yllätyksenä, että lyriikoihin on kätketty paljon syvällistä sanomaa, ja niihin voi tutustua Intelligent Music Projectin kotisivujen kautta.

Reilu kolmen varttitunnin kestoinen ”The Creation – VI” on kiehtova kokonaisuus. Usean vokalistin hyödyntäminen albumilla antaa miellyttävästi kontrastia kappaleille, ja kun tähän yhdistetään syvälliset, jopa filosofiset lyriikat, voi tämän pitkäsoiton äärellä kuluttaa aikaa paljon. Osa sävellyksistä on myös hyvin monipolvisia, jotka mahdollistavat jatkuvan yksityiskohtien löytämisen (kuuntele kokeeksi vaikka ”Back To The Truth” ja ”Let It Go”).

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kun Intelligent Music Projectin viimeisintä pitkäsoittoa kuuntelee, voi todeta, ettei levyä voi kunnianhimon puutteesta syyttää. Ehkä hienoisesta suuruudenhulluudesta tosin, vähempikin olisi voinut yhdelle levylle riittää. ”The Creation – VI” -albumilla on kuitenkin paljon annettavaa kuuntelijalle, jolla on aikaa ja kiinnostusta. Sellaiselle kuuntelijalle pitkäsoitto on oikea aarreaitta ja elämys.

9-/10

Kappalelista:

  1. A Sense Of Progress
  2. The Story
  3. A Shelter
  4. Listen
  5. Your Thoughts
  6. Sometimes
  7. Back To The Truth
  8. Let It Go
  9. A Sight
  10. That Something
  11. I Know
  12. Serve

Intelligent Music Project Facebookissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat