Intohimoasia ja elämäntehtävä – The Rasmus – kirja avaa verhot periksiantamattomuuden maailmaan

Kirjoittanut Nikki Jääsalmi - 7.9.2022

Kirjan alku ottaa huikean lähdön ja hämmentää kuulijan läväyttämällä heti esiin yhdet loppuratkaisun avaimet. Se tehdään kuitenkin niin tyylikkäästi, että siitä syntyy yksi kirjan tarinaa määrittelevä tekijä sekä silta nykypäivään. Sen myötä syntyy välittömästi halu ahmia koko opus siitä, että miten tuohon ratkaisuun loppujen lopuksi päädyttiin. Tavallaan laajemmin katsottuna siitä voi jo havainnoida, että mikään ei ole itsestään selvää ja maailmassa kaikki voi muuttua hetkessä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että siltojen pitäisi palaa tai että muutoksista ei voisi aina selvitä. Sellaista on elämä ja sellainen on The Rasmus.

Jostain syystä olen vieroksunut elämänkerroissa sitä, että lapsuuden joillekin mitättömille asioille annetaan kohtuuttoman suuri paino. Ansioituneena kirjoittajana Ari Väntänen ei kuitenkaan tähän kuoppaan tipahda, vaan pitää tarinan fokuksen juuri oikeana kuljettamaan tekstiä eteenpäin niin, että lukemisen kesken lopettaminen tuntuu inhalta ajatukselta.

Joulukalenteri

Kaaoszinen joulukalenteri 2022 →

Saman aikakauden lapsena oli helppo eläytyä kirjassa esimerkiksi lama – aikaan sekä raskaan rockin merkitykseen kasvamisen soundtrackina. Vanhempien kannustamana bändin jäsenien tiet kulkivat musiikin pariin ja sieltä esimerkiksi Helsingissä Suutarilan musiikkiluokalle. Tuon musiikkiluokan ja sen opettajan merkitys ovatkin bändin mukaan tärkeitä ja sieltä opittiin muun muassa aito keikoilla käymisen meininki. Tärkeäksi rinnalle nousee myös vanhempien kannustaminen esimerkiksi myöntämällä nuorille musikanteille mahdollisuuden treenata kotitiloissa. Huolimatta siitä, että Suutarila oli ilmeisen rauhallinen paikka, niin oli jännä lukea kuinka Helsingissä oli ihan samat junttisäpinät kuin maallakin eri kaupunginosien tai kuntien tapellessa keskenään.

Kundeissa on elänyt tietynlainen veijarimaisuus sekä tekemisen riemu pienestä pitäen, ja vaikka hard rockissa ovat olleet musiikilliset juuret, niin monipuolisuus on ollut avainsana alusta lähtien. Kitaristi Pauli Rantasalmi kiteyttää kirjassa asian parhaiten heidän löytäessä Red Hot Chili Peppersin, että sen myötä he oppivat, että mitään sääntöjä ei tarvitse noudattaa. Omaehtoinen persoonallisuus teki bändistä vahvan kokonaisuuden ja erilaisuudestaan huolimatta jokainen jäsen on aina löytänyt oman roolinsa bändin sisällä sen kemian ollessa aina toimiva.

Kirjassa oli hienoa seurata soittajien kasvutarinaa niin ihmisinä, muusikkoina kuin bändinä. Heitä ajoi eteenpäin uteliaisuus ja vastaanottavaisuus laulaja Lauri Ylösen kuvatessa, että ”meillä oli aistit auki”. Tähän yhdistettynä loputon energia, ennakkoluulottomuus sekä spontaanius, niin kyllähän tie on silloin auki vaikka mihin. Bändi oli tärkein ja vaikka yhtyeen olemus oli valtavirran ulkopuolelta, niin kyllä esimerkiksi Pepsin mainoksessa oleminen tehtiin palvelemaan vain päämäärää eli mahdollistamaan taloudellisesti yhtyeen viemisen eteenpäin.

Bändin managerin Teja Kotilaisen ja yhtyeen suunnitelma oli ensin vallata Helsinki, sitten Suomi ja lopulta maailma. Tuskin kukaan uskoi kuitenkaan, että vuosi ensimmäisen EP:n julkaisun jälkeen yhtye pokkaisi muun muassa vuoden tulokas – Emman. Kaikesta huolimatta takana oli uskomaton määrä työtä ja yhtye muun muassa rahoitti ensimmäistä EP:tä jakamalla julisteita öisin kaupungilla. Olen itsekin sitä aikanaan tehnyt ja tiedän oikein hyvin myös, että kuinka kenkkumaista on talvella niitä jakaa liisterin jäätyessä.

Manageri Teja löytyi Oranssi – nimisen paikan kautta, jonka basisti Eero Heinonen sanoo sopineen heidän kaltaisilleen nuorille, jotka halusivat kyseenalaistaa asioita ja kokeilla rajojaan. Tarinan alkumetreillä vilahtavat niin Sibelius-lukio, Andy McCoy kuin Radiomafiakin. Ensimmäisen albumin aikoihin ohjelmaan kuului luonnollisesti festarikesä kohelluksineen, maan valloittaminen, poikamainen viikarimaisuus ja ensimmäiset keikat Venäjällä. Yhtye aiheutti teinihysteriaa ja sai tämän myötä teini-idolin leiman, joka olikin sitten raskaampi ja pidempiaikaisempi juttu kuin voisi kuvitella. Vähemmästäkin kaikki käy voimille ja joutuu etsimään omaa identiteettiään, useampaan otteeseen.

Kirja kuvaa myös hauskalla tavalla miten aloittelevan yhtyeen matka kulkee levy-yhtiön leipiin ja mitä kaikkea valtataistelua siihen voi kuulua. Radiomafian soittolistalle pääseminen johti siihen, että useampi iso levy-yhtiö otti yhteyttä ja kuten manageri Teja sanoi, että ”kun useampi major-yhtiö on kiinnostunut, niin itse voi sanella ehdot”. Yhtyeen napanneen Warnerin edustaja Pekka Ruuska kuvailee bändiä seuraavalla tavalla: ”Ei tarvinnut kahta aivosolua enempää tajutakseen, että bändissä oli jotakin erityistä. Rasmus osasi vetää fiiliksellä juuri oikeista naruista. Se oli erottuva, energinen ja värikäs ja synnytti positiivisia viboja. Soittajat olivat taitavia ja koko konsepti oli mahtava. Musa oli välillä hyvinkin äkäistä punkrockia Chili Peppers -twistillä, mutta toisaalta jätkillä oli lapsenomainen ja pelleilevä imago, ekassa EP:ssäkin tuli tikkari mukana. Rasmus oli superaurinkoinen, sarjakuvamainen ja äärettömän viihdyttävä. Vaikka se oli taitava ryhmä, se veti tosikoilta maton alta – vakavan rokkijyystön seassa oli suomenkielinen läskiksipanobiisi. Jätkät osasivat nauraa itselleen, mutta samalla kaikesta näki, että bändi oli äärettömän kunnianhimoinen. Rasmus halusi soittaa tiukasti ja treenasi paljon”. Bändi osui sikäli oikeaan aikaan, että alkoi nuorille suunnattu Radiomafia sekä TV:stä nuorille suunnattu musiikkiohjelma Jyrki ja niiden merkitys oli äärettömän suuri. Samalla kirjasta käy selville bändin silmin, että miten musiikkibisneksen rakennemuutos näkyy muusikolle; levyjen fyysinen myynti laskee (mutta alussa ei ole vielä mitään korvaavaa tilalle), yhtyeen painiminen undergroundin ja valtavirran välillä, festivaalien ohjelmarakenne muuttuu rockbändeistä laajemmille vesille, levyt voidaan nauhoittaa osissa eri puolilla maailmaa, treenikämppä puretaan asutuksen tieltä ja niin edelleen.

Yksi kirjan ja bändin kantavista teemoista on Laurin ja Paulin keskinäinen suhde luovina voimina. Pitkään he toimivat toisiaan ruokkivina ja kilpailivat siitä, että kumpi tekee paremman biisin. Ajan myötä kumppanukset kuitenkin muuttivat eri puolille maailmaa ja elämä muuttui muutenkin. Heidän yhtäläisyyttä kuvaa kuitenkin myös se, että he saivat ensimmäiset lapset ja kokivat avioeron samaan aikaan. Paulilla riitti ideoita sekä halua Rasmuksen ulkopuolelle ja hän olikin uransa aikana ansioitunut muun muassa tuottajana esimerkiksi luomansa Dynastia – kokonaisuuden ympärillä.  Kirja kuvaa kuinka he kasvoivat eroon niin henkilökohtaisessa elämässä kuin musiikillisesti. Pauli kertoo loppuajoista, että ”meni varmaan puolitoista vuotta, että me ei juteltu Laurin kanssa mistään asiasta. Me oltiin muuttumassa ystävistä työkavereiksi.” Suhde ei enää ruokkinut toisiaan vaan lähinnä lannisti ja kaksikolla oli erilaiset visiot tulevaisuudesta eikä se ainakaan fiiliksiä parantanut. Tämän kaiken valossa kirjan alussa esitetty tulos ei ollut sittenkään yllätys ja Pauli myönsi, että ajatus bändistä lähtemisestä oli ajoittain pyörinyt jo kolmannen levyn jälkeen yhtyeen synkistellessä tulevaisuuttaan. Tottahan on, että ilman paloa ja intohimoa on vaikea asioita viedä eteenpäin ja Laurin aloitteesta Pauli lopulta päätyi miettimään, että olisiko hän sittenkin vain jarruna. Hänen päädyttyään myönteiseen vastaukseen oli aika pillit pussiin. Kirjan mukaan Paulin ulostulo puhdisti ilmaa hämmästyttävän tehokkaasti. Hän kertoo muistavansa, että jo sen kohtalokkaan puhelun aikana hän ja Lauri päätyivät juttelemaan perheistään ja muista arkisista ja mukavista asioista, joista he eivät olleet puhuneet aikoihin – ihan niin kuin kaverit tekevät. ”Kun tein päätökseni, meidän välillä ei enää ollut jännitteitä. Puhelun jälkeen mut valtasi ihan järjetön onnellisuuden tunne”, Pauli kertoo. ”Vatsassa oli perhosia ja tuli mieleen, että mitähän mä seuraavaksi keksin. Mulla oli hyvä fiilis myös siitä, etten ollut enää jarruna bändissä. Oli surullista lähteä, mutta vielä surullisempaa olisi ollut jäädä”. Ei ero silti helppo ollut ja yhtyeen muilla jäsenillä on kirjassa ystävyyden jatkumisen lisäksi mielessä myös muita asioita millä arvottaa eroa.

Yhtyeen oman äänen löytyminen vei aikansa, vaikka vaikutteita yhtye oli aina ammentanut useasta suunnasta. ”Musasta puski läpi suomalainen tai slaavilainen kaiho, jota me ei vielä siihen aikaan tiedostettu saati tajuttu voimavaraksemme”, Lauri sanoo. ”Me kutsuttiin niitä mummomelodioiksi. Vielä vuosikymmeniä myöhemmin Pauli saattoi tuoda mulle riffin ja sanoa, että vedä tähän ihan vitun kova mummomelodia päälle. Se oli meidän resepti”. Yhtye jakaa uransa useaan vaiheeseen ja ”Into” – levystä lähti nimensä mukainen uusi kausi käyntiin Aki Hakalan istututta rumpupallille. Yhtyeelle saavutti uutta menestystä, manageri vaihtui ja pelikenttä maailmalla laajeni. ”Dead Letters” – levyn myötä yhtye lanseerasi termin positive sadness, jonka myötä aiheet syvenivät, tuli omaehtoinen imagonmuutos ja uusi tuotantotiimi. Kaikella on kuitenkin toinen puoli ja hintansa; julkiseksi omaisuudeksi muuttuminen väsytti varsinkin Lauria, joka tunsi välillä olevansa eksynyt omilla keikoillaan. Samalla heidän osaaminen sekä uskottavuus oli jatkuvan kyseenalaistamisen alla ja tämä jatkui myös myöhemmin muun muassa Laurin taloprojekteissa. Maailmanmenestys voi olla sekä siunaus että kirous ja kyllä kieltämättä kirja sai miettimään sitä kaikkea painetta mitä kohdistuu menestyksen myötä.  Jokainen voisi kokeilla vähän aikaa ja sitten miettiä, että tekeekö mieli ivailla. Ei ihme, että välillä paineet, julkinen riepottelu ja väsymys purkautuvat erilaisena sekoiluna.

Yhden vaiheen muodostaa legendaarisen Desmond Childin kanssa tehty työ. Siitä oli erittäin mielenkiintoista lukea, vaikka bändille olikin suuren mietinnän paikka, että voidaanko häntä päästää bändin maailmaan sisään. Sellaisen poikkeuksen se toi, että sen jälkeen bändi ei ole tehnyt enää musiikkia samalla tavalla kuin ennen eli seuraasi erään aikakauden loppu. Kirja päästää lähelle jokaista jäsentä ja näiden ajatuksia niin Rasmuksesta kuin sen ulkopuolelta. Käsittelyssä on ”päivä, jolloin Lauri pudotti pommin”, Akin opiskelu ja työmahdollisuudet, Paulin tuotantotyöt ja Eeron opiskelut. Todelliseksi yhden aikakauden päätökseksi muodostui ”Dead Letters” – teemakiertue, jonka myötä Pauli soitti viimeisen keikkansa yhtyeen riveissä (vaikka se ei silloin tiedossa ollutkaan). Viimeisen levyn työstö olikin jo tervanjuontia, vaikka lähtöasetelmat olivat sinällään hyvät. Yhtye palasi vanhojen tuottajien luo työstäen vanhaan malliin levyä, mutta mennyttä on mahdoton toisintaa. Jossain vaiheessa sopan äärelle saapui liian monta kokkia eikä kokonaisuus ollut enää hallinnassa. Paulin muutettua takaisin Suomeen ja tehtyään lopullisen ratkaisun Rasmuksen suhteen, alkoi yhtyeen kolmas vaihe. Uuden kitaristin Empun myötä tuli UMK, Euroviisut ja matka jatkuu kohti tulevaisuutta.

Tämä kirja ei ole ryysyistä rikkauteen – eikä satutarina, vaan rehellinen kuvaus nousuista ja laskuista niin bändinä kuin yksilöinä. Kaiken keskiössä on periksiantamattomuus ja kuinka bändi on esimerkiksi Laurille elämäntyö. Heillä olisi ollut kaikki mahdollisuudet rockmaailmasta tuttuihin tragedioihin, mutta huolimatta sekä nousu – että laskusuhdanteista bändi on pystynyt pitämään jalat suurin piirtein maanpinnalla. Kaiken kiteyttää parhaiten rumpali Aki Hakala hylätessään varsin mieluisan oloisen työpaikan syksyllä 2021: ” Bändi on mulle kuitenkin ykkösprioriteetti. Se on isompi asia kuin pelkkä duuni. Rasmus on intohimoasia ja elämäntehtävä”. Bändi, joka on saanut Mattiesko Hytösenkin tarttumaan kynään, ei voi olla huono.

Väntäsen teksti on soljuvaa ja tapa kertoa asioita eläväistä. Myönnän, että olen itsekin sortunut siihen mistä kirjassa niin usein puhutaan, eli sortunut pitämään heitä teinien bändinä ja jopa mielessäni vähättelemään bändin työpanosta. Kirja avasi kyllä omat silmäni bändin tekemään työtä ja uraa kohtaan. Energia, ennakkoluulottomuus, kova työ ja periksiantamattomuus voivat viedä maailman ääriin. Tämä tarina on mitä elävin esimerkki siitä ja bändi on ehdottomasti kirjansa ansainnut.