Iranilainen metalliyhtye Confess tuomittu musiikkinsa vuoksi yli 14 vuodeksi vankeuteen

Confess -promokuva

Teheranin vallankumouksellinen tuomioistuin on tuominnut iranilaisen metalliyhtye Confessin  jäsenet yhteensä yli 14 vuodeksi vankeuteen. Muusikko Nikan Khosravin lopulliseksi tuomioksi tuli 12,5 vuotta vankeutta sekä 74 ruoskan iskua, kun taas Arash Ilkhanin tuomio putosi kuudesta vuodesta kahteen vuoteen.

Alunperin bändi vangittiin vuonna 2015 ja se sai syytteet jumalanpilkasta, järjestelmän vastaisesta mainonnasta, laittoman ja kielletyn bändin ylläpitämisestä sekä saatanallisena pidetyn levy-yhtiön mainostamisesta. Confess sai syytteet uskonnonvastaisista sanoituksista sekä haastatteluista kielletyille ulkomaalaisille radioasemille.

Muusikot pakenivat Turkkiin vapauduttuaan Evinin vankilasta, minkä jälkeen heille langetettiin raskaat tuomiot. Vetoomuksista ei ollut apua, ja lopulta Confess sai turvapaikan Norjasta, jossa miehet edelleenkin oleskelevat.

Parhaillaan yhtye on työstämässä ”Revenge at All Costs” -albumiaan, jonka kappalelistaus, kansitaide sekä julkaisupäivä ilmoitetaan lähitulevaisuudessa. Bändiä voi tukea seuraamalla sen Instagram-tiliä.

Khosravi kertoi, että profeetta Muhammedin halventamisesta saa kuolemantuomion, koska hän on kuollut eikä voi puolustaa itseään. Sen sijaan jumalanpilkka ja hänen olemassaolonsa kyseenalaistaminen on anteeksiannettava teko. Sen vuoksi bändin jäseniä ei teloitettu.

“If you insult the Prophet you will get executed, because he’s dead and he can’t defend himself. But if you blaspheme God and question his existence, he can forgive you. That was why we didn’t get executed.”

Loudwire on seurannut Confessin kuulumisia ja ajankohtaista tilannetta. Heinäkuun 3. päivä julkaistiin miesten tuomio, joka on luettavissa alla:

”Regarding the appeal of Mr. Arash Ilkhani and Mr. Nikan Khosravi, each of them have been convicted to 5 years in prison on charges of insulting the sanctity of Islam and one year in prison on charges of propaganda against the regime of the Islamic Republic of Iran, according to the set of contents, news, and received documents displaying the continuation of the activities, the court of appeals has found the allegations well-founded and precise.

In the received documents, the court has convicted Mr. Nikan Khosravi to two years of imprisonment for three counts of insulting the Supreme Leader and the president. He has been sentenced to 6 months of imprisonment and 74 lashes for allegedly disturbing public opinion through the production of music containing anti-regime lyrics and insulting content and for participating in interviews with the opposition media.

The accusation of attempting to leave the country has also been confirmed by the court. In this regard, Mr. Khosravi has been convicted to 4 years of imprisonment.

Regarding Mr. Arash Ilkhani, the appeals court, by reviewing the contents of the case and considering his role in the production of content in the music group named ’Confess’ and his inactivity in the group during the trial, suspended 4 years from his 6 years of imprisonment and confirmed 2 years of his conviction.

The court declares this statement to reject the request of an appeal. This is the definitive vote.”

Tuomionsa vastineeksi Confess julkaisi ”Evin” -kappaleen, joka on saanut nimensä vankilasta, jossa heitä pidettiin vankeudessa vuonna 2015. Yhtye julkaisi aiemmin Phoenix Rises” -kappaleen, joka kertoo myös bändin kohtaamista haasteista.

Kommentoi julkaisua