Irlantilaisduo Dea Matrona keikalle Helsinkiin maaliskuussa
Irlantilainen rock-duo Dea Matrona nähdään Konepajan kulttuuri- ja tapahtumatila Tähdessä tiistaina 2.3.2027. Harvoin Suomessa esiintyneen Dea Matronan ura on vahvasti DIY-pohjalta ponnistava: yhtyeen soundi on kehittynyt vuosien keikkailun myötä, ja omakustanteiset julkaisut ovat poikineet sille uskollisen fanikunnan. Vuoden 2024 debyyttialbumi ”For Your Sins” nousi ykköseksi Independent Breakers -listalla, sai soittoa BBC Radio 1:llä sekä vei yhtyeen Glastonburyyn ja avausartistiksi kanadalaisen The Beachesin kiertueelle. Kesällä 2026 Dea Matrona kiertää Stingin kanssa ja tuo genrerajoja rikkovan musiikkinsa entistä suuremmille lavoille.
Yhtyeen multi-instrumentalistit Mollie McGinn ja Orláith Forsythe tutustuivat toisiinsa jo teineinä irlanninkielisessä laulukilpailussa ja lähtivät pian yhdessä esiintymään Belfastin kaduille. Katusoiton myötä alkoi duon jo lähes vuosikymmenen kestänyt yhteinen musiikillinen matka. Odotettu toinen albumi ”Hate That I Care” ilmestyi 5.6.2026 (AWAL) ja sen myötä Dea Matrona on nostanut rimaa entisestään. Levyllä käsitellään niin henkilökohtaisia kuin poliittisiakin aiheita, jotka ovat muovanneet yhtyeestä ja sen jäsenistä sen, mitä he tänä päivänä ovat. Albumilla tarkastellaan voimaantumista naisnäkökulmasta, identiteettiä irlantilaisesta näkökulmasta sekä ulkopuolisuuden tunteita niin musiikillisessa kuin henkilökohtaisessakin mielessä. McGinn tiivistää osuvasti:
”Olemme innoissamme tämän albumin julkaisusta. Se tuntuu enemmän omannäköiseltä, on tietoisempi ympäröivästä maailmasta ja siitä, miten koemme paikkamme siinä. Se on myös rohkeampi siinä, mitä haluamme sanoa.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Vaikka musiikissa on mukana vahvasti nostalgiaa ja kaikuja legendaaristen yhtyeiden, kuten Fleetwood Macin ja The Cranberriesin tyyleistä, Dea Matronan oivaltavat sanoitukset ovat tiukasti kiinni nykyhetkessä. Yhtye kirjoittaa ja äänittää kappaleensa pääosin kiertueella käyttämänsä pakettiauton takaosassa, jossa työstetään niin huijarisyndroomaa kuin turhautumista ympäröivään maailmaan, ja luodaan yhtyeen energinen ja itsevarma soundi.
Liput tulevat myyntiin Lippu.fi:hin perjantaina 3.7.2026 klo 11.00.
Tutustu lisää näistä linkeistä: viralliset sivut, Instagram, Facebook

