Iron Crossista ja Lordista tuttu rumpali Jimbo Mäkeläinen palaa kuvioihin Jimbo’s Garagen kanssa
”Jimbo’s GARAGE” on rumpali-kosketinsoittaja Jimbo Mäkeläisen (muun muassa Lordi, Ironcross, Battagia) uusi albumi, joka sisältää kuuntelemisen arvoisen kattauksen musaa, jossa soi mielenkiintoisena yhdistelmänä niin moderni heavy kuin traditionaalinen hard rock. Musiikki oli soinut jo tovin Mäkeläisen päässä, jolloin hän päätti päästää nuo äänet ulos ja säveltää itse soololevynsä.
Tulevan albumin nimi on lyhyesti ja yksinkertaisesti ”Jimbo’s GARAGE”, ja sen ensisingle ”Wings” on nyt julkaistu ja kuultavissa.
Kokopitkän alustava ilmestymispäivä on maaliskuussa.
Laulajina levyllä toimivat raskaan rockin parissa vahvaa nimeä luoneet Taage Laiho, Peter James Goodman ja Maya Liittokivi. Kitaroissa levyllä kuullaan Kari Riihimäki ja bassossa Jari Riitala. Soitot, äänitykset ja miksaukset on tehty Valtone-studiolla ja masterointi puolestaan Chartmakersilla Svante Forsbackin toimesta. Albumin kansitaiteesta vastaa Ihmekammarin Kimmo Heikkilä. Kansitaiteen on tehnyt skotlantilainen taiteilija Charles Roy.