Iron Maiden -legenda Bruce Dickinson ”Speaking Tour” -keikalle Kulttuuritalolle tammikuussa

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 6.11.2018

Maailman suurimpiin metallibändeihin lukeutuvan Iron Maidenin laulaja Bruce Dickinson saapuu tammikuun 15. päivä Helsingin Kulttuuritalolle, jossa hän esiintyy ”spoken word” -henkisesti tuoreen ”What Does This Button Do” -omaelämäkertansa tiimoilta.

Esitykseensä Dickinson sisällyttää otteita kirjastaan, elävöittää tarinoitaan kuvamateriaalilla, ja lisäksi katsojilla tulee olemaan mahdollisuus esittää hänelle kysymyksiä lämminhenkisessä keskusteluympäristössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Lipun hintaan sisältyy myös ”Bruce Dickinson – omaelämäkerta. What does this button do?” -kirja, jota on kuvailtu muun muassa näkemykselliseksi ja viihdyttäväksi Rolling Stonen toimesta.

Bruce Dickinson aloitti uransa pubibändien laulajana 70-luvullla ja Iron Maideniin hän liittyi vuonna 1981. Hänen ensimmäinen levynsä yhtyeen riveissä on klassikkoalbumi ”Number Of The Beast”. Dickinson lähti Iron Maidenista vuonna 1993 keskittyäkseen soolouraansa, mutta palasi bändiin vuonna 1999.

Musiikillisen uransa lisäksi Dickinson tunnetaan intohimostaan lentämistä kohtaan. Mies lentää Iron Maidenin Ed Force One -lentokonetta bändin kiertueilla sekä on mukana ilmailualan yrityksissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bruce Dickinson on monien taitojen mies, jolla riittää tarinoita vaiheikkaan elämänsä varrelta. Tammikuussa tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus kuulla yhden metallimusiikin valovoimaisimmista hahmoista kertovan elämästään musiikin parissa ja sen ulkopuolella.

Bruce Dickinson – ”What Does This Button Do” Speaking Tour
15.1.2019 – Kulttuuritalo, Helsinki
Liput alk. 59,00 € / 83,00 €
Lipun hinta sisältää palvelumaksun 4,00€ ja ”What Does This Button Do” -kirjan
Ikäraja: Sallittu | ovet 19:00
Ennakot: Ticketmaster

Lipunmyynti alkaa to 8.11.2018 klo 9:00

Yhteistyössä Radio City

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

LISÄTIETOA:
https://screamforme.com/
tuska.fi/tuskalive
https://www.kulttuuritalo.fi/

Luetuimmat

Uusimmat