Iron Maidenin Bruce Dickinson hankki vihdoin ”älypuhelimen”: kultakurkku esittelee omistamaansa Nokia-puhelinta

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 28.5.2021

Heavy metal -legenda Iron Maidenin Bruce Dickinson vieraili hiljattain Planet Rockin haastateltavana. Dickinson osallistui ohjelmaan keskustelemaan osuudestaan Heavy Metal Truants -hyväntekeväisyysjärjestöön, jonka toimesta ajetaan hyväntekeväisyysajot pyörällä. Dickinson osallistuu ajoihin, ja haastattelussa kertoo pelkäävänsä ainoastaan sitä, että hänen ”perseensä puutuu”.

Keskustelun lomassa tulee kuitenkin myös ilmi, että Dickinsonin teknologia-arsenaalia on päivitetty. Kultakurkku nimittäin kertoo hommanneensa painostuksen alla älypuhelimen. Dickinsonin tapauksessa älypuhelinta meinaa kuitenkin Nokian 3310-puhelin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Melkein vuosi sitten sain tämän älypuhelimen Maidenin toimistolta. He sanoivat, että tässä sinun älypuhelimesi. Siinä on SIM-kortti ja kaikkea. Ajattelin, että olipa mukavaa. Ja niinpä laitoin sen pois koskematta siihen kertaakaan”, Dickinson kertoo, ja jatkaa:

”Mutta sitten tuli Truants. He sanoivat, että sinä tarvitset tätä. Tallenna kaikki liikkeesi tähän sovellukseen. Ja niinpä minä lopulta laitoin siihen SIM-kortin. Ja nyt minulla sitten on älypuhelin. Joten elämäni siis alkaa menemään alaspäin tästä eteenpäin. Elän elämääni tämän kautta. Mutta sillä saa tehtyä mielenkiintoisia asioita.”

Dickinson on jo aikaisemmin osoittanut pitävänsä Nokian puhelimista. Vuonna 2012 Dickinson puhui Helsingissä järjestetyssä IBM:n Smart Business tapahtumassa seuraavaa:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Se [Nokia 6310] on paras koskaan valmistettu puhelin. Sillä voi soittaa ja lähettää tekstiviestejä. iPhone toimii kyllä muuten hyvin, mutta puhelimena se on lähes hyödytön.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat