Iron Maidenin perillinen? The Raven Age – Darkness Will Rise

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 2.4.2017

Kun AC/DC:n, Metallican, Iron Maidenin ja Slayerin kaltaiset isot ja mahtavat yhtyeet aikanaan siirtyvät ansaituille eläkepäiville, tarvitaan tilalle uusia jättiläisiä. Musiikkimaailmasta löytyy tällä hetkellä monia mielenkiintoisia pieniä ja isompia yhtyeitä, jotka olisivat varmasti halukkaita täyttämään näiden jättiläisten valtavat saappaat. Brittiläinen The Raven Age lukeutuu näihin kunnianhimoisiin menestyksen tavoittelijoihin.

The Raven Age jakaa As Lionsin kanssa yhden erityispiirteen, josta on sekä haittaa että hyötyä – molemmista yhtyeistä löytyy Iron Maidenin jälkeläisiä. As Lionsissa vokaalit hoitaa Bruce Dickinsonin poika Austin Dickinson, ja The Raven Agessä kitaraa kurittaa Steve Harrisin poika George Harris. The Raven Age ja As Lions ovat varmasti jo saavuttaneet näkyvyyttä tämän takia. Kolikon kääntöpuolena on se, että näiden kahden yhtyeen tekemisiä tullaan varmasti aina vertaamaan Iron Maideniin ja monesti myös väheksymään. Näin ollen The Raven Agelle ja As Lionsille jää muita yhtyeitä suurempi taakka näyttää, että ne eivät tee isiensä kaltaista vaan omaa musiikkiaan. Tähän on hyvä todeta, ettei kumpikaan yhtyeistä kuulosta legendaariselta Iron Maidenilta, vaan omia polkuja on lähdetty kulkemaan.

The Raven Age ei ole mennyt sieltä, mistä aita on matalin, päinvastoin. ”Darkness Will Rise” on aluksi yllättävän lupaavan kuuloinen. Albumin kappaleet on tehty kunnianhimoisesti – ainoa kestoltaan alle viisi minuuttinen kappale on intro ”Darkness Will Rise”. Yhtye ei ole suoranaisesti pyrkinyt kaupallisuuteen vaan on selkeästi nähnyt vaivaa musiikkinsa eteen. ”Darkness Will Rise” liikkuu hard rockin ja melodisen metallin välisessä maastossa. Kovinkaan raskaasta metallista ei ole kyse. Muutamasta kappaleesta löytyy jopa sinfonisia elementtejä jousisoittimien muodossa. Monet kappaleet alkavat aggressiivisesti räyhäävillä riffeillä ja konekiväärimäisillä basareilla, mutta muuttuvat useasti kertosäkeissä kevyemmiksi ja monesti myös mahtipontisemmiksi. Näin tekevät oikeastaan kolme ensimmäistä kappaletta intron jälkeen. Sen sijaan ”Salem’s Fate” kääntää asetelman nurinperin – se alkaa rauhallisesti, Scorpionsin tyylisillä riffeillä, mutta muuttuukin polkevaksi ja tekniseksi rockralliksi. ”The Merciful One” jatkaa energisellä vimmalla, mutta kappaleen lyriikat ovat aavistuksen synkemmät. Sanoitukset antavat hyvän kontrasti kevyiden oloisiin kertosäkeisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Puolen tunnin kuuntelun jälkeen ote alkaa kuitenkin herpaantua, sillä levy alkaa toistaa samaa kaavaa – kappaleet alkavat energisesti mutta kevenevät kertosäkeissä ja kappaleissa kuullaan välisoittoja. Juuri kun tuntuu siltä, ettei albumi tarjoa enää mitään uutta, tulee kauniisti synkistelevä ”The Dying Embers Of Life”, joka herättää jälleen mielenkiinnon. Kappale erottuu myös hyvin sen takia, että se on levyn ainoa rauhallinen balladi. Albumin kaksi viimeistä kappaletta jatkavat aikaisemmalla energisellä linjalla eivätkä erotu sen ihmeemmin. The Raven Agen esikoislevy on pitkä, joten siitä riittää kuunneltavaa hyväksi toviksi. Toisaalta pituus voi olla myös haaste, koska kaikki eivät jaksa kuunnella lähes 80-minuuttisia albumeja. Energisyyttä ja soittotaitoa yhtyeestä löytyy, mutta kappaleiden samankaltaisuus syö mielenkiintoa. Debyytti alkaa koukuttavasti, ja teatraalinen ”Age Of The Raven” lukeutuu levyn parhaimpiin kappaleisiin, mutta albumin puolenvälin kohdilla parhain terä häviää. Sen jälkeen debyytin kappaleet kuulostavat lähinnä perushyville, mikä ei juuri motivoi niitä kuuntelemaan.

The Raven Agen ongelma ”Darkness Will Risella” on se, että se kuulostaa liian tasaiselta. Jos muutamassa muussakin kappaleessa olisi esimerkiksi repäisty ”My Revengen” lauluosuuksien tavalla tai rikottu kappaleiden perusrakennetta, tulos olisi toisenlainen. ”Darkness Will Rise” ei missään nimessä ole huono levy, mutta The Raven Age ei tule erottumaan tarpeeksi muista tuhansista samanlaisista yhtyeistä vaan painuu unholaan, ellei se keksi jotain valtavirrasta poikkeavaa. Debyytiksi tämä levy on kohtalainen ja turvallinen, mutta yhtyeen seuraavalta levyltä toivon löytyvän enemmän rohkeita kokeiluja ja omaperäisyyttä.