Iron Maidenin Steve Harrisin poika George Harris jättää The Raven Agen – vetäytyy kiertue-elämästä terveyssyistä
Brittiläisen melodisen metallin kärkinimiin lukeutuvan The Raven Agen kitaristi ja perustajajäsen George Harris, joka on myös Iron Maidenin basistin Steve Harrisin poika, on ilmoittanut jättävänsä yhtyeen kiertuekokoonpanon. Harris kertoi päätöksestään tänään julkaisemassaan avoimessa kirjeessä yhtyeen sosiaalisen median kanavilla.
George Harris perusti The Raven Agen vuonna 2009 yhdessä kitaristi Dan Wrightin kanssa, ja yhtye on sittemmin noussut arvostetuksi nimeksi melodisen metallin kentällä, lämmitellen vuosien varrella muun muassa Iron Maidenia ja Alter Bridgeä. Nyt Harris kertoo päättäneensä vetäytyä livetilanteista pitkäaikaisen terveysongelman vuoksi.
“Tämä on todella vaikea kirjoittaa, mutta haluan olla teille kaikille rehellinen. Tuleva ‘Monarchy Tour’ Isossa-Britanniassa tämän kuun lopussa tulee olemaan viimeinen kerta, kun soitan The Raven Agen kanssa livenä. Olen elänyt ja hengittänyt tätä bändiä nuoruudestani lähtien, ja se on ollut valtava osa elämääni.”
Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy
Harris kertoo kärsineensä yli kuusi vuotta fyysisestä vaivasta, joka on tehnyt kitaransoitosta jatkuvasti vaikeampaa:
“Huomasin ensimmäiset oireet jo vuoden 2019 kiertueella. Aluksi ajattelin, että kyse on harjoituksen puutteesta, mutta ajan myötä kävi selväksi, että ongelma oli fyysinen. Olen yrittänyt vuosien varrella kaikkea – fysioterapiaa, lepoa, hoitoja, terapiaa ja jopa leikkausta, jossa hermoa siirrettiin – mutta mikään ei ole auttanut.”
Vaikka Harris lopettaa live-esiintymiset, hän jatkaa bändin taustajoukoissa sävellystyön ja tuotannon parissa.
“En halunnut julkaista mitään epämääräistä ‘ennakoimattomista olosuhteista’ -lausuntoa, koska te fanit ansaitsette totuuden. Olen tehnyt vaikean päätöksen lopettaa live-soittamisen, mutta yhtye jatkaa eteenpäin uuden kitaristin kanssa, ja minä tulen tukemaan heitä täysin. Suurin osa biisien kirjoittamisesta tulee kuitenkin päästä eikä käsistä, joten se puoli ei ole katoamassa minnekään.”
Harris kiitti myös yhtyetovereitaan ja bändin faneja yhteisistä vuosista:
“Kiitos bändikavereille ja kiertueen henkilökunnalle – kaikista keikoista, nauruista ja hullutuksista. Lavalla jakamamme hetket ovat olleet elämäni parhaita. Ja kiitos Danille, joka aloitti kerran keskiviikkoiltaisin järjestetyt jamit – niistä syntyi vahingossa bändi, joka lopulta sai levytyssopimuksen ja nousi kiertueille ympäri maailmaa.”
Harris päättää viestinsä haikean kiitollisesti ja lupaa, että tuleva kiertue jää ikimuistoiseksi:
“Odotan jo sitä, että pääsen kerrankin katsomaan poikia yleisön joukosta ja näkemään, kuinka he hoitavat homman kotiin. Kiitos kaikesta tuesta vuosien varrella. Nähdään vielä kerran Monarchy Tourilla – tehdään siitä unohtumaton.”
The Raven Age aloittaa Monarchy Tour -kiertueensa Isossa-Britanniassa marraskuun lopussa, ja Harris nähdään vielä mukana sen esiintymisissä ennen lopullista siirtymistään bändin kulissien taakse.



