Isä, Poika ja Pyhä Henki – Ville Valo & Agents Turun Logomossa 21.3.2019

Ville Valon ja Agentsin pyhä liitto Rauli ”Badding” Somerjoen kanssa käynnistyi jo vuonna 1999 Laulava Sydän -televisiosarjassa, kun itsensä juuri läpilyöneen love metal -yhtye HIMin kohtalokkaan oloinen keulakuva osoitti sopivansa myös suomenkielisen iskelmämateriaalin tulkitsijaksi. HIM toisaalta kuulosti jo tuolloin särövallilla kuorrutetulta, englanninkieliseltä suomi-iskelmältä, joten yhtälön toimimisen ei olisi pitänyt yllättää juuri ketään. Tuolloin muutamaan biisiin jääneen yhteistyön jatkuminen vaati 20 vuotta, Valon bändin toiminnan lopettamisen ja pari kitaristi Esa Pulliaisen komerosta löytynyttä kasettia. Nuo kasetit olivat suomirockin ja -iskelmän Graalin malja, Baddingin kadonneet demot. Syntyneen, ennen julkaisemattomasta materiaalista ja vanhoista Somerjoki-klassikoista koostetun levyn kohtalona oli tulla välittömäksi arvostelu- ja myyntimenestykseksi. Vaikka vihaisi liian raskasta poprockia – tai liian kevyttä metallia – ei voi vihata Ville Valon ääntä. Vaikka vihaisi iskelmää tai rautalankaa, ei voi vihata omalla alueellaan täysin ylivoimaista Agentsia. Puhumattakaan nyt kansallisaarteestamme Rauli Somerjoesta. Sama kuin sanoisi vihaavansa The Beatlesia tai Elvistä. Olisi tämän projektin kai voinut jotenkin mokatakin, en vain tiedä miten.

Löpinät sikseen, keikka alkaa väheleisesti klassisella Agents-instrumentaalilla ”Rakkaus on sininen”. Parhaiden ei vain tarvitse pullistella. Esa Pulliaisen täydellinen kitaransoitto täyttää koko Logomon salin. Käsityötaitonsa mestari, ikiaikainen Fender Stratocaster, nauhakaiku ja Vox-vahvistin – musiikillinen vastine jumalten nektarille.  Toinen instrumentaali ”Kettu” on hitusen unohdettavampi, mutta basisti Kai Pulliaisen ja rumpali Jari ”Kepa” Kettusen avulla sekin pumppaa erittäin maukkaasti. Uudelleen sovitetun ”Ikkunaprinsessan” myötä lavalle kuulutetaan kiertueen ja albumin laulaja Ville Hermanni Valo, joka on ”poika”-statuksestaan huolimatta se merkittävin syy Agentsin tilapäiselle nousulle tanssilavoilta areenaluokkaan. Tanssilava olisi kieltämättä täydellinen ympäristö keikalle, mutta kaikkea ei voi saada. Ehkäpä sitten juhannuksena Turun Uittamolla?  ”Ruudun takaa” saa aivan uuden merkityksen, kun keikkaseuralaiseni huomauttaa yleisön seuraavan ikiklassikon tuunattua sovitusta ja love metalin kansikuvapojan iskelmäekskursiota, noh, ruudun takaa.

Levyn ”uusista” biiseistä epäilemättä paras, eli ”Orpolapsi kiurun”, toimii mainiosti myös livenä, ja Baddingin demonauhalta kaivetut osiot tuovat livetilanteeseenkin sopivaa historiallisuuden tuntua. Siinä, missä kritisoin edellistä Valo-elämystäni (HIM Helsingin jäähallissa 27.12.2017) päätähden välinpitämättömyydestä ja etäisyydestä, vaikuttaa laulajalla tällä kertaa olevan oikeasti halua olla lavalla. Pyhään tehtävään sopivan asenteen ohella Valon ääni on huippuiskussa ja liika kukkoilu tuntuu olevan tiessään. Nöyrän, välillä virnuilevan iskelmäprinssin rooli sopii yleisestikin paremmin Valolle kuin monelle muulle englanninkielisen rockin suomi-iskelmään vaihtaneelle rokkarille – tyylitajua ei vain voi ostaa.

Klassikkolinjalla jatketaan, Ville Valon Agents-yleisölle kauan sitten esitellyt ”Jykevää on rakkaus” iskee upeasti. ”Tähdet tähdet” -biisin uusi, hidastettu sovitus ei osu omaan ymmärrykseeni, mutta myönnetään – olisi sen noinkin voinut tehdä. Kun Valo saadaan vielä vetämään ”Valoja”, ei tarvitse edes kehittää mitään puolinokkelaa sanaleikkiä. Aina hetkittäin Valo hätyyttelee herkkyyden ja intensiteetin osalta jopa alkuperäisiä tulkintoja. Ei sillä, että niitä voisi kukaan ikinä täysin kopioida – korvaamisesta nyt puhumattakaan.

Valtaosa kuullusta materiaalista on luonnollisesti Baddingin Agents-kaudelta vuosilta 1981–1985, mutta myös joitakin kiintoisia poikkeuksia kuullaan. Esimerkiksi laulajan viimeiseksi julkaisuksi jäänyt Sam Cooke -käännös ”Kaunis Maailma” on kiintoisaa kuulla Agentsin käsittelemänä. ”Paratiisi” sen sijaan… Kappale on itsessään upea tuokiokuva, mutta puhkisoiton osalta aivan omissa sfääreissään Suomen säveltaiteen historiassa. Pakkohan se kuitenkin on vetää ja läsnäolijat yhteislauluun kutsua. Tuon kestää, kun luvassa on niinkin täydellinen kaksikko kuin ”Kuin runotar hän kulkee” ja ”Illan varjoon himmeään”. Jälkimmäisessä taidetaan kuulla illan upeinta soolokitaraa, vaikka eri hetkien paremmuusjärjestykseen asettelu on oikeastaan mahdotonta. Plagiaatiksi valitettavasti taannoin paljastuneen ”Kuihtuu kesäinen maa” -kappaleen jälkeen Valo päästää Agentsin hetkeksi irti, ja ”It Hurts To Say Goodbye” -instrumentaali soi juuri niin täydellisesti kuin aina. ”Mä haluan sun” ja ”Kaita polku” vedetään yhtäläisen loistokkaasti, vaikka niin sanottu suuri yleisö ei tunnukaan näitä juuri muistavan. Hitusen läpivedetyn oloisen ”Kauas pilvet karkaavat” -biisin jälkeen intensiteetti palaa eteerisen ”Tuutulaulu”-uutukaisen myötä huippuunsa.

Koska yleisön on pakko saada taputtaa encoreita, on viidakon lain mukaan bändin käytävä kahden minuutin ajan backstagella. Velvollisuus päättyy ”Vihreät niityt” -instrumentaalin myötä. Mikäli on malttanut pitää itsensä Youtube-pimennossa, on illan viimeisinä kappaleina tarjolla pienoiset yllätykset. Valo on nimittäin uskaltautunut Somerjoki-tuotannon ohella koskemaan myös Topi Sorsakosken aikaiseen ”Surujen kitaraan”. Vaikka on totuuden nimissä sanottava, että Valo pärjää luontevammin Badding-herkistelyissä, pesee hän kuitenkin käytännössä jokaisen tanssilavojen nuoremman polven kiintotähden myös vara-Sorsakoskena. Kuten tuli aiemmin sanottua, HIM kuulosti jo alun perinkin särövallilla kuorrutetulta suomi-iskelmältä. Väitteen osoittaa todeksi viimeistään illan viimeisenä hitaana kuultava levollinen rautalankaversio ”When Love and Death Embracesta”, joka kuulostaa illan settilistassa erilaiselta ainoastaan kielensä vuoksi. Ja toki siksi, että jokaisen rivin välissä joku yleisössä kiljahtaa ymmärrettyään, että kyllä – Agents tosiaan esittää tuon HIMin ensilevyn hitin. Ympyrä sulkeutuu, HIM löi läpi rautalankaklassikko ”Wicked Gamen” metalliversiolla ja nyt HIM-klassikko puolestaan muuntuu yhtä luontevasti rautalankaversioksi. Jään miettimään, että miltäköhän kuulostaisi kokonainen Agents-albumi HIM-tuotantoa? Tai vielä parempaa, Valon uudesta tuotannosta koostuva sooloalbumi Agentsin säestämänä?

Lähes täydelliseen rautalankaelämykseen ei jäänyt juuri mitään lisättävää – tätä parempaa musiikkia ei oikeastaan ole olemassa, eikä sitä voisi esittää paremmin. Kitarajumala Esa Pulliainen, Ville Valo ja Rauli ”Badding” Somerjoen henki – voiko tämän suomalaisempaa ollakaan?

Settilista:

1. Rakkaus on sininen
2. Kettu
3. Ikkunaprinsessa
4. Orpolapsi kiurun
5. Niin jykevää on rakkaus
6. Tähdet tähdet
7. Valot
8. Kaunis maailma
9. Paratiisi
10. Illan varjoon himmeään
11. Kuin runotar hän kulkee
12. Kuihtuu kesäinen maa
13. It Hurts To Say Goodbye
14. Mä haluan sun
15. Nuori rakkaus
16. Kaita polku
17. Kauas pilvet karkaavat
18. Tuutulaulu

Encore:

19. Vihreät niityt
20. Surujen kitara
21. When Love and Death Embrace

Teksti: Juhani Mistola

Kuvat: Eevamaija Virtanen