Isän kuoleman jättämät arvet auki – Myles Kennedy tuo kipeät muistot esiin ”Year Of The Tiger” -sooloalbumillaan

Kirjoittanut Aleksi Parkkonen - 3.3.2018

Myles Kennedy on tehnyt pitkää uraa muusikkona Alter Bridgen nokkamiehenä ja Slashin laulajana hänen albumeillaan. Toissa vuonna julkaistu Alter Bridgen ”The Last Hero” on vahva rock-albumi, joka osoitti ettei muusikon intohimo rockiin ole kuihtunut. Tulevalla Myles Kennedyn sooloalbumilla ei kuitenkaan kuulla rockia, vaan bluesia ja rhythm & bluesia. Tämä on ollut täysin tietoinen valinta, sillä bluesin kautta muusikko pystyy sanoittamaan tuntemuksiaan ja ajatuksiaan isänsä poismenosta eri lailla. Taitavana kitaristina Myles Kennedy soittaa albumillaan akustisen kitara lisäksi banjoa, mandoliinia, bassoa ja lap steel -kitaraa, jotka luonnollisesti rikastuttavat äänimaailmaa.

Koska albumilla mennään hyvin henkilökohtaisiin ja arkoihin asioihin, Myles Kennedy ja Alter Bridgen tuottaja Michael Baskette ovat päättäneet antaa muusikon äänelle enemmän tilaa. Näin kuuntelijan huomio suuntautuu paremmin sanoituksiin, joita kauniit ja välillä jopa hartaat melodiat täydentävät kauniisti. Myles Kennedyn ääni on eri lailla keskiössä tällä albumilla kuin Alter Bridgen tuotannossa. Kitaristin äänen esiin nostaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, että jokainen albumin kappale olisi samanlainen. Myles Kennedy on onnistunut saamaan kasaan hyvin monipuolisen albumin, joka puhuttelee monella tavalla.

Albumin aloittavan ”Year Of The Tigerin” sanoitukset vievät kuulijan vuoteen 1974, joka on kiinalaisen kalenterin mukaan tiikerin vuosi. Samana vuonna myös Myles Kennedyn isä menehtyi. Isän menetys on ollut 4-vuotiaalle muusikonalulle kova paikka ja nyt hän on valmis jakamaan kuoleman herättämiä tuntemuksia. Kun Myles Kennedy huomasi yhtäläisyyden tiikerin vuodessa ja isänsä kuolinvuodessa, hän keksi albumille nimen. Nimikkokappaleen lyriikat eivät ole niin kitkeriä kuin monen muun kappaleen, vaan Myles Kennedy on ottanut aluksi etäisemmän tulokulman. Tämän kappaleen kautta hän ikään kuin palaa vuoteen -74 ja sen jälkeisiin tapahtumiin. ”Year Of The Tigerissa” hän toteaa jälkiviisaasti, ettemme tienneet mitä tuleman pitää: On a cold cruel July/ We didn’t know just when the pale horse would arrive/ But love alone/ Keeps us alive/ When we fear we can’t go at all.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

“The Great Beyond” alkaa jylhästi kumahdellen ja villeillä, kimakoilla riffeillä. Kuten kappaleen nimestä voi päätellä, muusikko ottaa heti kuolemateeman käsittelyyn. Myles Kennedyn laulu on rauhallista, mutta kertosäkeistöissä hän innostuu puristamaan äänihuulistaan irti aggressiivisuutta. ”Blind Faith” on nimensä mukaisesti kuvaus sokeasta uskosta, jossa Myles Kennedy kuvaa isänsä raudan lujaa uskoa ja taipumattomuutta. Levyn mukana tulleessa tiedotteessa muusikko kertoi uskonnollisista perhetaustoistaan, ja kuinka hänen isänsä torjui lääketieteen avut sairastuessaan vakavasti ja turvautui vain uskoonsa. Luonnollisesti näin kovaa päätöstä perheen on ollut vaikea niellä ja sitä ”Blind Faith” hieman raottaakin.

Kuten aiemmin totesin, albumin anti on pääsääntöisesti rauhallista. Aloitusraidan jälkeen seuraava menevämpi kappale on ”Devil On The Wall”, joka saa hytkymään mukanaan. Tässäkin kappaleessa on vahvat blues-vivahteet, mutta myös runsaasti groovia. ”Devil On The Wall” piristää mukavasti tässä vaiheessa levyä, jonka jälkeen pulahdetaan jälleen rauhallisempaan ja pelkistetympään tunnelmointiin. Sanoituksistaan huolimatta ”Ghost Of Shangri La” ei ole kovin synkkä, sillä pirteät soinnut piristävät tunnelmaa.

Singlenä julkaistu ”Haunted By Design” on varmasti tullut jo monelle lukijalle tutuksi, mutta niille jotka eivät ole sitä kuunnelleet, kerrottakoon että kyseessä on letkeä tunnelmointi kappale, joka lähentelee luonteensa puolesta jo kantria. Tämä ei toki vähennä kappaleen arvoa, vaan osoittaa Myles Kennedyn kykenevän soittamaan vakuuttavasti kevyempääkin musiikkia. ”Mother” lukeutuu lyriikoidensa suhteen yhdeksi levyn mielenkiintoisimmasta, koska tämän kappaleen Myles Kennedy on pyrkinyt kirjoittamaan äitinsä näkökulmasta. ”Mother” on reippaan ja ylvään kuuloinen kappale, joka on kuin tribuutti muusikon äidille — ja sen hän on taatusti ansainnut.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Nothing But A Name” -kappaleessa Myles Kennedy vuodattaa hieman katkeruuttaan isänsä jääräpäisyyttä kohtaan ja toteaa, että “se on katkera pilleri niellä, kun et jättänyt muuta kuin nimesi”. ”Nothing But A Name” on kauniin karvas taltiointi, joka raottaa hieman Myles Kennedyn tunnontuskaisia ajatuksia, joita varmasti kuka tahansa kokisi vastaavassa tilanteessa. Kuin vastapainoksi katkeruudelle ”Love Can Only Heal” pyrkii paikkamaan särkynyttä sydäntä. Vaikka tästäkin kappaleesta löytyy kirpeitä sanoituksia, sieltä löytyy myös ymmärrystä isän päätöstä kohtaan ja asioiden hyväksymistä. Itse äänimaailmansa suhteen ”Love Can Only Heal” on sydäntä vereslihalle repivä, mutta samalla äärettömän kaunis.

”One Fine Day” päättää täysipitkän yllättävänkin reippaassa tunnelmassa. Kappale on myös sanoitusten suhteen myönteinen: Myles Kennedy kiteyttää, että vaikka välillä tulee pahasti päin näköä, siitä huolimatta pystyy jatkamaan eteenpäin. Sanomansa kautta ”One Fine Day” ikään kuin ompelee haavat umpeen, jotka muusikko joutui repimään jälleen auki albumia luodessa. ”Year Of The Tiger” on äärimmäisen kipeä, kaunis ja samalla henkilökohtainen albumi. Jokainen ihminen kokee kuolemaa elämänsä aikana, ja uskon että levyn sanoma tavoittaa monia. Suruprosessiin kuuluu monia vaiheita, joita Myles Kennedy tuo esiin sooloalbumillaan.

”Year Of The Tiger” on onnistunut albumi, joka ei pidä sisällään mitään ylimääräistä. Jokaisella kappaleella on sanomansa ja merkityksen, ja ilman yhtä kokonaisuus kärsisi. Jos kuitenkin jotain kohokohtia levyltä pitäisi nostaa, nimeäisin sellaisiksi ”The Great Beyondin”, ”Nothing But A Namen” ja ”Love Can Only Healin”. Myles Kennedyn esikoisalbumi on vakuuttava teos, joka lukeutuu ehdottomasti yhdeksi puhuttelevimmasta levyistä, joita olen pitkään aikaan kohdannut. Suosittelen antamaan levylle hiukan aikaa, jotta se aukeaa kunnolla.

9/10

Kappalelista:

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy
  1. Year Of The Tiger
  2. The Great Beyond
  3. Blind Faith
  4. Devil On The Wall
  5. Ghost Of Shangri La
  6. Turning Stones
  7. Haunted By Design
  8. Mother
  9. Nothing But A Name
  10. Love Can Only Heal
  11. Songbird
  12. One Fine Day

Myles Kennedy Facebookissa

Kirjoittanut: Aleksi Parkkonen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat