Isänmaan Toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 14

Kirjoittanut J.Anttolainen - 11.11.2017

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan käyttää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. NightwishHIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Skein

Skein / Kuva: Mikko Huotari

Alternative metalin aallokossa luovivan tamperelaisen Skeinin rakennustyöt aloitettiin vuonna 2004. Kolmen perustajajäsenen teinivuosien bändi oli hajonnut, ja raunioiden keskellä seistessä syntyi ajatus uudesta yhtyeestä. Skein on olemassaolonsa alusta asti sekoittanut musiikissaan raskaita ja kevyempiä elementtejä omia polkujaan etsiskellen ja genrerajoja ylittäen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Juha Höyssä (basso), Ville Sainio (kitara), Eero Niemi (rummut) ja Dermot Lyons (laulu) työstivät yhtyeen ensimmäisen, bändin omaa nimeä kantaneen EP:n vuonna 2005. Alkusysäyksen jälkeen Skein ajautui kuitenkin epävakaaseen tilaan jäsenten henkilökohtaisista syistä – muuttojen sekä huonon tuurinkin myötä. Seuraavien vuosien aikana musiikkia luotiin vaihtelevalla intensiteetillä Tomi Sammalniemen (kitara), Kimmo Koskisen (laulu) ja sittemmin pitkään yhtyeessä vaikuttaneen Jouni Hännisen (kitara) kanssa.

Vuonna 2005 tehtyä, ”Skein”-nimellä kulkenutta julkaisua seuraavaa, lyhyttä EP:tä ”The Key I-III” saatiin odottaa aina vuoteen 2011 asti. Tuolloin Kari Ruissalo hoiti ensimmäistä kertaa rumpuvastuun. Vokaalit EP:llä otti hoitaakseen Sariina Tani. Äänityssessiot aloittivat myös hedelmällisen yhteistyön tuottaja-äänimestari Janne Putkisaaren kanssa, jonka kanssa työstettiin seuraavat kaksi julkaisua.

Skein / Kuva: Jani Muhonen

Skeinin uran jonkinlaisena käännekohtana voidaan pitää vuoden 2012 EP:tä ”Children of Light”. Sami Silvennoinen otti vakuuttavasti paikkansa laulajana, ja Jarno Ojala teki ensiesiintymisensä toisena kitaristina Hännisen ohella. Konseptijulkaisu opetti yhtyeelle paljon itse bändistä ja antoi hyvän pohjan ensimmäisen täyspitkän työstölle. Yhtenäisen konseptin ympärille rakennettu, Skeinin ensimmäinen täyspitkä ”Of Wings Unfolding” työstettiin jälleen Putkisaaren kanssa julkaisun osuessa vuodelle 2014. Tarinaa avaavan novellin kera julkaistu albumi herätti kiinnostusta ja johti yhtyeen mielenkiintoisille keikoille kotimaassa. Vuonna 2016 julkaistu ”Rapier”-digisingle esitteli kitaristi Hiski Marstion Hännisen astuttua bändikuvioista taka-alalle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tuore täyspitkä ”Deadweight” julkaistiin syyskuussa 2017 Inverse Recordsin kautta. Albumi esittelee visiotaan kirkastaneen yhtyeen, joka on vahvempi kuin koskaan. Tuottaja Tuomas Kokon kanssa hiottu kokonaisuus on edeltäjistään poiketen joukko omillaan seisovia, henkilökohtaisempia teemoja käsitteleviä kappaleita. Laajalla skaalalla vaikutteita ympäriltään imevä bändi on todellakin osiensa summa. Tarkkaa lokeroa on vaikea määritellä, eikä se ole edes tarpeen. Skein on parhaimmillaan omana itsenään, jossain tunnelmallisen kauniiden ja raskaan brutaalien ääripäiden välissä.

Skein soittaa seuraavana kerran livenä 18.11. Rock Bar Montussa Porissa, jossa mukana on myös Atlases.

Skein
Sami Silvennoinen – vokaalit
Jarno Ojala – kitara
Hiski Marstio – kitara
Kari Ruissalo – rummut
Juha Höyssä – basso

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Julkaisut
”Skein” (EP, 2005)
”The Key I-III” (EP, 2011)
”Children of Light” (EP, 2012)
”Of Wings Unfolding” (albumi, 2014)
”Rapier” (digisingle, 2016)
”Deadweight” (albumi, 2017)

Skein Facebookissa
Skein Instagramissa
Skeinin Bandcamp -sivut
Skeinin kotisivut
Skein Spotifyssa