Isänmaan Toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 19

Kirjoittanut J.Anttolainen - 16.12.2017

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Inkvisitor

Inkvisitor

Oli vuosi 2012, kun Jyväskylän oma poika Jesse Kämäräinen etsi soittokavereita ensimmäiseen omaan bändiinsä. Aiemmat bänditouhut cover-bändissä olivat loppuneet sen mentyä nurin, mutta into luoda jotain omaa oli kova.  Ilmoitus Facebookiin, ja pian yhteyttä otti Lauri Huttunen. Laurin aiempi projekti oli hiljentynyt ja treeniksen valot sammutettu, joten aikaa riitti uuden bändin perustamiseen. Yhteistuumin Jesse ja Lauri alkoivat soittaa thrash metalia. Inkvisitor oli saanut alkunsa.

Ensimmäinen kokoonpano koostui Laurista, Jessestä ja ”parista ukosta”. Tämä kokoonpano kuitenkin kuopattiin hyvin äkkiä. Pienen puljaamisen jälkeen Petteri Milan liittyi bändin rumpaliksi ja Petteri Huikkonen basistiksi. Vokalistihaku kävi kuumana koko ajan, ja 2013 keväällä Aapo Vuori liittyi bändiin.  Saman vuoden joulukuussa bändi suuntasi studioon, jossa he nauhoittivat ensimmäisen ”Delirious Tales” -nimisen EP:nsä. Omakustanne-EP julkaistiin seuraavan vuoden huhtikuussa ja se herätti paljon positiivista huomiota olemalla mm. Infernon toukokuun kuukauden bändi. Inkvisitor heitti keikkaa toukokuun ja keskittyi kesän kirjoittamaan ja treenaamaan uutta materiaalia. Syksyllä bändi lähti ensimmäiselle ”Mobile Shredding Unit” -nimellä ristitylle kiertueelleen. Kiertueen jälkeen bändin basisti Petteri Huikkonen ilmoitti jättävänsä Inkvisitorin lähteäkseen muihin hommiin. Tahti ei silti hidastunut, sillä joulukuussa 2014 Inkvisitor voitti Tuska Open Airin järjestämän bändikisan, jossa kisattiin paikasta soittaa Lost Societyn kanssa Tavastialla. Ville Grekulan toimiessa keikkabasistina bändi päätti vuotensa Tampereen Klubilla. Uusi vuosi ja uuden albumin kimppuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Oltuaan hetken pienellä treenilomalla Inkvisitor aloitti ensimmäisen varsinaisen albuminsa äänitykset. ”Doctrine of Damnation” julkaistiin omakustanteena kotimaassa ja ulkomailla 17.8.2015 ja se sai jälleen osakseen positiivista palautetta. Bassoa levylle saatiin soittamaan luottomies Pekka Löhönen. Levyn positiivinen vastaanotto johti jälleen keikkailuun ja levyltä julkaistiin myös kaksi musiikkivideota: ”Hellbound for Carnal Knowledge” ja ”Damnation”. Inkvisitor keikkaili ahkerasti loppuvuoden, mutta päättyvä vuosi myös johti jälleen yhden jäsenen poistumiseen Petteri Milanin saatua potkut bändistä motivaatio-ongelmien vuoksi. Tino Jäntti liittyi bändiin lennosta ja soitti ensimmäisen keikkansa bändin riveissä vain viikon päästä liittymisestään.

Inkvisitor / Kuva: Jussi Kämäräinen

Inkvisitor suuntasi uudella miehityksellä jälleen studioon. Seuraavan levyn ensimmäinen single ”Dark Arts of Sanguine Rituals” julkaistiin videon kanssa toukokuussa 2016. Inkvisitor myös loisti toisena pääesiintyjänä Tuskan järjestämällä Tuska on Wheels -kiertueella Block Busterin kanssa. Kiertueen jälkeen taas yksi jäsenistä poistui kuvioista. Tällä kertaa se oli Aapo, joka ilmoitti ettei enää yksinkertaisesti löytänyt mielenkiintoa bändiä tai ylipäätään metallimusiikkia kohtaan. Tästä lannistumatta bändi jatkoi uuden levyn materiaalin kirjoittamista ja demottamista. Inkvisitor päätti kokeilla samaan aikaan jotain uutta ja erilaista. Jotain, jota thrash metal -genressä harvemmin tulee vastaan. Ideana oli luoda konseptilevy, joka pyörii kokonaan yhden teeman ympärillä alusta loppuun. Levyn tarina on lyhykäisyydessään neo-noir murhamysteeri ripauksella mustaa magiaa.

2016 loppupuolella, joulukuussa, Lauri päätti lopettaa Inkvisitorissa soittamisen. Motivaation puute ja innostus bändiä kohtaan oli päässyt loppumaan, mutta mies lupasi kuitenkin hoitaa omat osuutensa tulevan levyn äänityksissä. Jesse soitti vanhalle kaverilleen Joonas Kolehmaiselle, joka tarttui tilaisuuteen lähteä Inkvisitorin kitaristiksi. Myös uuden laulajan etsintä tuotti viimein tulosta helmikuussa 2017, kun Markus Martinmäki otti yhteyttä bändiin. Pikaisten demosessioiden jälkeen Jesse totesi Markuksen olevan oiva mies vokalistin tontille ja samalla antamaan äänen uudelle materiaalille. Niiltä sijoiltaan Inkvisitor suuntasi Electric Fox studiolle, jossa äänitettiin kaikkien kappaleiden rummut ja kahden kappaleen bassot, kitarat ja vokaalit. Pekka Löhönen toimi jälleen sessiobasistina, Laurin soittaessa kitaralla omat osuutensa. Näistä kappaleista ”Second Sacrament” julkaistiin musiikkivideon kanssa singlenä toukokuussa 2017. Loput levystä nauhoitettiin kesän ja syksyn aikana Electric Foxilla ja lokakuussa 2017 levy miksattiin maineikkaalla Sonic Pumpilla Nino Laurenteen toimesta. Masteroinnin teki Jaakko Viitalähde.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Tulevaisuus on mielenkiintoinen, sillä 2018 julkaistavalla levyllä soittaa kaksi versiota samasta bändistä. Se on samaan aikaan vanhan Inkvisitorin joutsenlaulu ja samalla uuden neitsytmatka kohti tuntematonta. Bändin jäsenet saavat vaikutteensa kukin mistäkin – punkkia, kasarirokkia, mustaa metalia ja tietenkin groovea ja thrashia. Kaikesta tästä syntyy kiukkuinen sekoitus kotimaista, äkäistä thrash metallia. Myös uusi bassotaiteilija ja kitaristi on löytynyt, tuoden omaa soundiaan mukaan jo muutenkin varsin valmiin kuuloiseen bändiin. Inkvisitor on jo nyt erittäin mielenkiintoinen ja varteenotettava tekijä kotimaisessa thrash metal -skenessä.

Inkvisitor
Jesse Kämäräinen – Kitara
Tino Jäntti – Rummut
Markus Martinmäki – Vokaalit
Mikko Saviranta – Kitara
Sakari Soisalo – Basso

Julkaisut
”Delirious Tales” (EP, 2014)
”Doctrine of Damnation” (albumi, 2015)
”Dark Arts of Sanguine Rituals” (single, 2016)
”Second Sacrament” (single, 2017)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Inkvisitor Facebookissa 
www.inkvisitor.com
www.youtube.com/inkvisitorband
Inkvisitor Instagramissa
www.inkvisitor.bandcamp.com
Inkvisitorin Twitter