Demonic Death Judge

Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 23

Kirjoittanut J.Anttolainen - 14.1.2018

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Demonic Death Judge

Demonic Death Judge

Kotimaisen metallimusiikin kenttä on viime vuosina kokenut aikamoisen ryntäyksen stoner/sludge osastolla ja uusia bändejä on syntynyt kuin sieniä sateella. Genrenä tasaisen tappava hyponoottinen junnaus, rouhivat kitarariffit ja pitkät kappaleet ovat pahimmillaan todella yksitoikkoisia ja mitäänsanomattomia teoksia, joilla raskauden nimeen uhrataan kaikki melodia, tarttuvuus ja hauskanpito. Uusien kiinnostavien bändien löytäminen on siis jokseenkin työlästä, mutta välillä kohdalle osuu suoranaisia helmiä. Helsinkiläinen Demonic Death Judge on yksi näistä suomalaisen stonermetallin kiinnostavista uusista nimistä. Suuremmalle yleisölle bändi on kuitenkin saattanut jäädä hieman tuntemattomammaksi, joten on siis aika ottaa selvää itse bändistä ja siitä, mitä helvetillinen kipparikvartetti  oikein aikoo tehdä tulevaisuudessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Miten kaikki sai alkunsa?
– ”Bändi alkoi olla puheissa jo vuonna 2004 ensimmäisen kerran, sillä kaikilla oli hirveä into päästä soittamaan stoner/doom tyyppistä materiaalia. Ensimmäisten vaikutteiden ollessa selkeästi alan klassikkonimet, kuten Electric Wizard, Eyehategod ja Iron Monkey. Soitimme kaikki vielä siihen aikaan death metallia Total Devastationissa. Vasta vuoden 2008 joulukuussa, TD:n alkaessa jo hieman hölläämään tahtia, päätimme rumpalimme Laurin häissä, että lyödään DDJ tulille oikein toden teolla.”

– ”Muutaman treenikämppä-demon jälkeen meille alkoi olla kysyntää myös keikkarintamalla, joten aloimme soittamaan niitäkin pitkin maita ja mantuja. Vuonna 2011 päädyimme sitten yhteistyöhön vanhan tuttumme Rami Hipin Inverse Recordsin kanssa ja julkaisimme ensimmäisen koko pitkän albumimme ”The Descent”. Tätä seurasi aktiivinen keikkailu, johon mahtui mukaan paljon hyviä keikkoja omien vaikuttajien ja esikuvien kanssa kuten esim. Truckfighters ja Entombed.

Demonic Death Judge keikalla Tampereen Dogs Homessa / Kuva: Simo Ulvi

– ”Vuonna 2012 julkaisimme Inverse Recordsin kautta toisen levymme ”Skygods”. ”Skygods” julkaisun jälkeen tekemisen tahti alkoi kuitenkin hieman hiipumaan ja vuoden 2012 lopussa Saku ja Pasi Hakuli lähtivät bändistä. Tästä seurasi noin vuoden mittainen tauko operaatiossa, kunnes remmiin liittyivät Toni Raukola kitaraan ja Eetu Lehtinen bassoon. 2014 jatkoimme aktiivista keikkailua uudella kokoonpanolla ja heti kättelyssä pääsimme soittamaan varsin mukavia keikkoja, kuten esimerkiksi Red Fangin lämppäys kolmen keikan verran Suomessa.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– ”Vuonna 2015 julkaisimme ensimmäisen julkaisumme uudella kokoonpanolla ja kyseessä oli split-levy Coughdustin kanssa. Tätä julkaisua seurasi bändin ensimmäinen ulkomaan invaasio, kun lähdimme Coughdustin kanssa kahden viikon Euroopan kiertueelle.”

Miltä bändin tulevaisuus näyttää?
– ”Vuonna 2017 tammikuussa julkaisimme kolmannen täyspitkän levymme ”Seaweed”. Tällä kertaa julkaisijana toimi Ruotsin Göteborgissa majaileva Suicide Records. Levyä seurasi aktiivinen keikkailu ja syksyllä 2017 soitettu toinen Euroopan kiertue jälleen Coughdustin kanssa.
Olemme tällä hetkellä keikkatauolla, kunnes Toni saa toisen bändinsä lätyn pihalle ja ajoon. 2017 vuosi ollaan keikkailtu omalla mittapuullamme melko ahkerasti, ja pikkuhiljaa alkaa olla taas kuumotus valmistella seuraavaa levyä. Uuden levyn konsepti on rönsyillyt viimeisen vuoden aikana varsin moneen suuntaan ja nyt keväällä ehditään toivottavasti työstämään lihaa uusien riffien ja ideoiden ympärille.”

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen Mainos päättyy

Demonic Death Judge
Jaakko Heinonen – Vokaalit
Lauri Pikka – Rummut
Toni Raukola- Kitara
Eetu Lehtinen- Basso

Julkaisut
Demonic Death Judge, (EP, 2009 omakustanne)
Kneel, (EP, 2010, omakustanne)
The Descent, (albumi, 2011, Inverse Records)
Skygods, (albumi, 2012, Inverse Records)
Split w/ Coughdust, (EP, 2015, Inverse Records)
Seaweed, (albumi, 2017, Suicide Records)

Demonic Death Judge Facebookissa
Demonic Death Judgen Intagram

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy