Licuation / Kuva: Rebeca Lapveteläinen & Taneli Rissanen

Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 24

Kirjoittanut J.Anttolainen - 21.1.2018

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Licuation

Licuation

Kuopiosta lähtöisin oleva death/thrash metalia soittava Licuation perustettiin vuonna 2013 saaden täyden muotonsa vuotta myöhemmin. Tuolloin teini-ikäiset hevimiehet selailivat Muusikoiden.net-sivua etsien ilmoituksia vapaista kitaristin vakansseista paikallisissa metalibändeissä. Esa Laukkanen päätyi laittamaan oman ilmoituksensa sivustolle ilmaisten näinollen tahtonsa liittyä hevibändiin. Kotona yksin soittaminen oli alkanut kyllästyttää. Kului muutama kuukausi, kunnes toinen kitaraa soittava nuori herra Jani Nevasalmi otti yhteyttä Esaan. Homma toimi ja pian ensimmäiset riffit johtivat ensimmäisiin omiin biiseihin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

– Kahdestaan siinä soiteltiin koko kesä kunnes ruvettiin miettimään, että kyllähän bändissä pitäisi muitakin jäseniä olla.

Sattuman kautta Jani tunsi alakoulua samaan aikaan käyneen Sami Reijosen, jonka tiesi soittavan rumpuja. Sami liittyi bändiin. Miten kaksikosta sitten lopulta muodostui bändi, ja miten loput ainekset sekoitettiin keitokseen? Antaa bändin itsensä kertoa.

Licuation / Kuva: Rebeca Lapveteläinen & Taneli Rissanen

”Eka treenis saatiin isän työpaikalta, josta saatiin kuitenkin kaksien treenien jälkeen häätö, sillä mökä oli kuulunut ilmanvaihtoputkistoa pitkin suoraan yläkerran naapureiden asuntoon”, kertoo Esa. ”Tästä jatkettiin sitten Samun huoneeseen Vuorelaan.” Tämän jälkeen vokalisti Veeti Heiskanen liittyi bändiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Basistia etsittiin kuumeisesti, mutta sitä ei meinannut löytyä mistään. Tuntui kuin Kuopion alueella ei olisi ollut yhtään basistia. Yksi syksyinen päivä vuonna 2013 Teemu Tick, Samun ja Veetin kavereita siis, tuli katsomaan meidän treenejä. Siinä sitten katsottiin, että jätkähän vetää aivan saatanan hyvin sooloja ja muita vaikeita kitarajuttuja, kun kerran oli päässyt Janin kitaraa treenien lomassa kokeilemaan. Kysyttiin jätkää saman tien basistiksi bändiin, mutta vastaus oli selvä: ’Minä haluan soittaa kitaraa.’ Automatkalla sain neronleimauksen ja tokaisin, että: ’Vitut, sama ruveta itse basistiksi ja kysytään Teemu kitaraan, kun hän tuon homman paremmin hallitsee.’ Ja niin meillä oli koko bändi kasassa siinä kalenterikierron lopussa.”

”Vuoden 2014 alussa ruvettiinkin jo vääntämään omia demoja, kun oltiin saatu bändiin ’Tikkia’, jolla oli myös innostusta äänittämiseen. Eka demohan kuulosti täysin paskalta, ei sitä kehtaa enää nykypäivänä edes kuunnella, mutta silloin se oli kova juttu ja hehkutettiin sitä pitkin kyliä. Sitten alettiin vetää nuorisotaloilla keikkoja sekä osallistuttiin pariin bändikisaan, mutta eihän siitä mitään tullut, kun soittotaidot oli mitä oli, ja biisit oli kökköjä. Näistä suivaantuneena päätettiin sitten vaan sitkeästi treenata joka päivä minkä kouluiltamme ehdittiin. Välillä, kun Samun äiti oli poissa, soiteltiin keskellä yötäkin Reijosten huushollissa. Siinä sitten vedettiin alaikäisinä keikkoja kaikkialla, mistä keikkoja saatiin. Äänitettiin lisää keskinkertaisia demoja jne… Vuoden kuluttua Samun äiti kyllästyi meidän soittoon ja hankittiin treenis Kasurilasta sekä sittemmin Kuopiosta.”

Licuation / Kuva: Rebecca Lapveteläinen

”Käänteentekevä tapaus meidän bändin vaiheissa oli se, kun säästettiin rahaa ja mentiin oikeaan studioon vuonna 2015. Siellä meille tuli hyvä ääniteknikko/tuottaja, joka piiskasi meitä sen verran kovasti, että ruvettiin tajuamaan, mitä vaatii, että saa biisit kuulostamaan hyviltä. Siellä saatiin kasaan sitten ensimmäinen jokseenkin hyvän kuuloinen biisi ’The Man With The Raincoat’. Sen jälkeen vedettiin taas keikkoja eri puolilla Suomea, mistä saatiin vähän fiilistä tähän hommaan. Alettiin sitten säästää rahaa ja äänitettiin omakustanne EP ’Torment Of The Morgue’ samaisella SN-Audio-studiolla Jyväskylässä. Ehdittiin vetää muutama hyvin mennyt keikka ennen kuin bändimme jäsenistöä lähti inttiin, mikä pakotti meidät vuoden mittaiselle tauolle. Paluun jälkeen julkaisimme Teemu Viemerön editoiman musiikkivideon EP:n biisistä ’Torment Of The Morgue’. Siinä on käytetty Teemu Tuomaisen ja Jenni Koposen kuvamia pätkiä tältä taipaleelta, jota olemme muutaman vuoden bändin kanssa kulkeneet.”

”Ensimmäisen keikan paluun jälkeen soitimme Kuopion Henry’s Pubissa 12.1.2018, jossa vastaanotto oli intensiivinen. Tarkoitus olisi tästä startata homma ikään kuin uudelleen käyntiin. Uusia biisejä on jo repullinen valmiina ja aiomme ne varmasti jossain vaiheessa äänittää. Keikkoja haluamme tehdä mahdollisimman paljon eri puolilla Suomea ja suuntana on myös ulkomaat.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

”Musiikilliset vaikutteemme pyörivät jossain thrashin, death metalin ja nykyisin myös melodisen black metalin välimaastoissa. Tyylimme on vaihdellut alkuaikojen thrashimmasta ilmaisusta nykyiseen hieman mustempaan ja melodisempaan suuntaan. Vaikutteemme ovat hyvin vahvasti pohjoismaalaisessa sekä amerikkalaisessa death ja black metalissa sekä jossakin määrin myös old school thrashissa. Tosissamme tätä bänditouhua teemme, mutta pieni pilke silmäkulmassa on aina säilynyt. Hauskoja hetkiä on ollut paljon.”

Licuation
Veeti ”Rhino” Heiskanen – vokaalit
Teemu ”Tikki” Tick – kitara
Jani ”Neva” Nevasalmi – kitara
Esa ”Mestari” Laukkanen – basso
Samu ”Sapiens” Reijonen – rummut

Julkaisut
”Torment of the Morgue” (EP, 2016)

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Licuation SoundCloudissa

Licuation Facebookissa

Licuation Instagramissa

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat