Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 25

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Rifftera

Vaasalainen melodisen death/thrash-metallin sanansaattaja Rifftera perustettiin vuonna 2010. Nyt, 2018 on tullut aika ottaa selvää bändistä ja sen vaiheista perustamisesta tähän päivään. Janne Hietala, bändin laulaja-kitaristi vastasi, kun Kaaoszine kysyi.

Pöytälaatikosta päivänvaloon.
– Perustin Riffteran vuonna 2010. Aiempi bänditoiminta oli kuivunut kasaan pari vuotta aiemmin, kun kokoonpanoon ei saatu sopivaa laulajaa sitten millään. Pöytälaatikossa pyöri kuitenkin sen verran potentiaalisilta vaikuttavia biisejä ja riffejä, että lopulta oli pakko aktivoitua ja laittaa aluille jonkinlainen viritelmä, jonka kautta näitä luomuksia saisi muidenkin kuultavaksi asti. Ajatuksena olikin alusta lähtien se, että tämä uusi yritys musiikin saralla tulisi tähtäämään ensisijaisesti julkaisujen aikaansaamiseen. Tähtäimessä olivat aluksi laadukkaat demot ja sitten täyspitkä.

 ”Pelkkä treenikämpällä omaksi iloksi soittelu sai jäädä.”

Riffteran demoaikakausi käsitti lopulta kolme demoa, joista jokaisella kehitystä tapahtui suurin askelin.

– Ensimmäisen demon aikaan olin värvännyt bändiin mukaan tutut soittokaverini Antti Pöntisen koskettimiin ja Jupe Karhun bassoon. ”Lightbringer” -demo julkaistiin vuonna 2011 ja se ei kauheasti kuuntelua ole sittemmin kestänyt. Tämä on kuitenkin sinällään aika luonnollista, sillä ensiaskelia otettiin tuohon aikaan monen asian suhteen: tee se itse-tuotannon hallitseminen haki vielä itseään ja päädyin myös bändin huutajan rooliin ilman minkäänlaista kokemusta mikin takana olemisesta. Eihän se lopputulos sitten välttämättä niin mahtavalta kuulostanut. Kyseisen demon sekavuutta lisäsi myös se, että puhtaat laulut hoidettiin monen eri laulutaitoisen kaverin avustuksella. Ja kuten myös muilla demoillamme, konerummut hoitivat rumpalin virkaa ihan jo nauhoitusteknillisistä syistä johtuen.

Toista demoa työstettäessä bändiin liittyi Mikko Kuoppamaa, jälleen kerran vanha tuttu soittokaveri, joka otti toisen kitaristin roolin lisäksi kontolleen puhtaiden laulujen esittämisen. Vuoden 2013 ”Back to Life” -demo oli suuri harppaus parempaan niin tuotannollisesti kuin biisimateriaalin laadun suhteen.

– Oma raskaampaan suuntaan liikkunut tyylimme jalostui pidemmälle ja vokaaleissa oli havaittavissa huomattavaa kehitystä. Vaikkei kumpikaan vokalisti nyt varsinaisesti tuntenut oloaan edelleenkään täysin kotoisaksi uudessa roolissaan. Tietyistä puutteistaan huolimatta tämä demo oli jo kelvollinen näyte bändin osaamisesta, ja pidänkin itse sitä meidän ensimmäisenä varsinaisena demona, siinä missä ”Lightbringer” oli lähinnä testiprojekti.

– 2014 julkaisimme vielä yksittäisen demobiisin nimeltään ”Open Wounds”, jonka myötä soundimme tuntui lopulta hioutuneen tavoittelemallemme tasolle. Ensimmäisen demon sekavasta annista oltiin edetty kokoajan rankempaan muottiin ja siinä sivussa sävellykset, sanoitukset ja sovitukset olivat kehittyneet. Myös testien ja erehdyksien kautta opittu tuotantopuoli oli ruvennut kuulostamaan sellaiselta. Päätimme lähteä toteuttamaan himoitsemaamme täyspitkää ihan omin avuin, lukuunottamatta ammattilaisen hoivissa tapahtuvia rumpunauhoituksia.

Speed, Guitar Pro ja rumpukone.
– Kuten todettua, demoillamme käytimme konerumpuja. Täyspitkälle meidän täytyi saada mukaan oikea rumpali ja hyväksi havaittua kaavaa toistamalla apu löytyi vanhan tutun kaverin muodossa, kun nykyään Dark Sarahissa kannutteleva Thomas Tunkkari lupautui toimimaan sessiomiehenämme.

Thomaksen pesti ei ollut ihan helpoimmasta päästä, sillä mies oli pitkään ulkomailla rumpujensa ulottumattomissa. Varsinaiset treenit ennen nauhoituksia jäivät häneltä lopulta varsin vähiin.

– Studiossa saimmekin toimia sitten viimeisen nauhoitettavan kappaleen kanssa siten, että kävimme läpi Guitar Pro -ohjelmasta miten seuraava pätkä biisissä tulee menemään ja tämän jälkeen Thomas kävi sen soittamassa sisään.

”Sitten taas ihmettelemään Guitar Prota ja takaisin nauhoittamaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

–  Ei ehkä kauhean ideaali tapa toimia, kun studioaikaa oli käytössä hyvin rajallisesti. Mutta kun se viimeinenkin kappale saatiin tuohon tyyliin sisään, niin mikäs siinä.

– Nauhoitukset eivät muutenkaan menneet kauhean ongelmitta, mutta eivätpä ne toki koskaan taida oikein ilman ongelmia mennäkään. Onneksi jotkut asiat menivät myös putkeen ja nauhoitusprosessin ehdottomana kohokohtana oli Soilworkin Björn ”Speed” Stridin saaminen mukaan vierailemaan yhdelle kappaleelle. Soilworkilla on ollut valtaisa vaikutus Riffteran musiikkiin, joten osuvammasta bändistä ei olisi voinut vierailijaa mukaan saada. Kun vuonna 2002 tuli Soilworkin ”Natural Born Chaos” -levyä kuunneltua todella vaikuttuneena, niin eipä olisi ihan heti tullut mieleen, että aikanaan tämä kaveri tulee esiintymään bändini biisillä.

Riffteran debyyttialbumi ”Pitch Black” julkaistiin Inverse Recordsin kautta vuonna 2015 ja arvostelut antoivat lähes poikkeuksetta hyvää palautetta.

– Ei keskimäärin nyt mitenkään ylistävää, mutta kuitenkin selvästi positiivista, mikä kelpasi varsin hyvin omin avuin väsätystä kengännauhabudjetin levystä. Selvästi eniten keräsimme musiikillamme vertauksia Soilworkiin ja Scar Symmetryyn. Nämä vertaukset eivät todellakaan haittaa, eivätkä myöskään ole tuulesta temmattuja vaikutteidemme saralla. En silti kuitenkaan allekirjoita mahdollista väitettä siitä, että olisimme ihan täysi hiilikopio näiden orkestereiden edustamasta tyylistä. Eivät ne muutenkaan minun korvissani toisiinsakaan täysin vertaudu.

Omin käsin onneen ja perse edellä puuhun.
– Melodinen death metal lienee tosiaan se genre mihin meidät voi helpoiten luokitella. Kaikki lähti kuitenkin minulla aikanaan liikkeelle Metallica- ja Megadeth -suunnan thrash metallista, ja ollessani bändin pääasiallinen säveltäjä, kuuluvat nämä vaikutteet kyllä mielestäni edelleen selvästi läpi musiikistamme. Edelleenkin, jos on ongelmaa kehitellä uusia riffejä, niin ei muuta kuin ”…And Justice for All” tai ”Rust in Peace” soimaan, niin inspiraatiota alkaa löytymään.

– Soilworkin suuruutta tulikin jo sivuttua ja aikanaan bändi oli In Flamesin ohella vaikuttamassa muutamien hyvin oleellisten asioiden tuomisessa ymmärrykseeni siitä, miten huutoa ja puhtaita lauluja voidaan yhdistellä samassa kappaleessa. Opin myös sen, miten koskettimilla voidaan tuoda oikeaa lisäarvoa metallimusiikkiin. Nämä opit tuli kyllä omaksuttua.

– Muiden jäsenten sävellyksellinen kontribuutio Riffterassa on toistaiseksi jäänyt käytännössä yksittäisiin melodioihin tai riffeihin, ja seuraavan levymme osalta muiden tuottaman materiaalin määrä on vain pienentynyt ensimmäiseen verrattuna. Kyllähän minä kieltämättä tykkäänkin pitää langat käsissäni biisien suhteen, mutta en pane kyllä yhtään pahakseni, jos muut tuovat pöytään jotain toimivaa. Hiljaista vain on ollut viime vuosien tuotanto kavereilla. Mieleen muistuu eräs esimerkki Antista. Hän kehitteli aikanaan vuosia sitten kovan synamelodian, josta muotoutui lopulta ”One Step Closer” -biisin intro. Noh, sitten miehen sävellyskynä kuivui pariksi vuodeksi, kunnes hän kerran kertoi ylpeänä uudesta sävellyksestään. Kuuntelin tuon tekeleen ja se oli käytännössä parin sävelen erolla se sama tuttu One Step Closerin melodia. Ehkäpä sitten parin vuoden päästä uudestaan.

– Nykytilanteestamme voisi todeta sen, että seuraava levymme on ollut työstössä varsin pitkän aikaa. Jos ei ensimmäisen levyn tekoprosessi sujunut ihan ongelmitta, niin eipä ole kauhean vauhdikasta ollut tämän toisenkaan levyn kanssa. Tunnelin päässä sentään on ruvennut oikeasti jopa näkymään valoa ja prosessi voitaneen saada järkevän ajan sisällä päätökseensä. Mitään tarkempia arvioita tässä ei enää uskalla heittää, sen verran kun ne arviot tuntuvat venähtävän.

 ”Sanotaanko näin, että jos en kesälomallani saa kuunnella uutta julkaistua levyämme, niin pahoitan mieleni kovasti.”

Levyllä tullaan kuulemaan tuttujen naamojen lisäksi jo jonkun aikaa bändissä vaikuttanutta rumpalia Ville Härköstä.

– Ville on käsittämättömän nopeaksi havaitun studiotyöskentelynsä (ja rumpujen takomisensa) lisäksi mahdollistanut meille lopulta myös keikkailun. Tietynlaisena studioprojektina tämä bändi käytännössä alkoi, eikä keikka-aktiivisuuttamme voi edelleenkään kauhean hurjaksi sanoa, mutta nyt keikkaa pukkaa jo ihan lähiaikoina, kun seuraavan kerran meidät voi nähdä lavalla Kaaoszinen järjestämällä Kaaoszfestillä Vaasassa 16.2.

 ”Sitä odotellessa jatkamme etenemistä bänditoiminassamme totuttuun tyyliin, perse edellä puuhun.”

Rifftera keikalla seuraavaksi Kaaosfesteillä Vaasassa 16.2.2018

Rifftera
Janne Hietala – Kitara & murina
Mikko Kuoppamaa – Kitara & puhtaat vokaslit
Antti Pöntinen – Koskettimet
Jupe Karhu – Basso
Ville Härkönen – Rummut

Julkaisut
”Lightbringer” (demo, 2011)
”Back to Life” (demo 2013)
”Open Wounds” (demo, 2014)
”Pitch Black” (albumi, 2015)

Rifftera Facebookissa
Rifftera Instagramissa