Awake Again / Juha Kurri Photography

Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 30

Kirjoittanut J.Anttolainen - 4.3.2018

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä

Awake Again

Kuva:  Juha Kurri Photography

Turkulainen Awake Again on bändi, jonka musiikissa yhdistyvät suuret melodiat, elektroniikka, raskaat riffit ja kulkutaudin lailla tarttuva energia. Bändi perustettiin vuonna 2013 kitaristi Kasper Hellströmin, rumpali Markus Purasen ja solisti Matti Östermanin toimesta. Tarkoituksena oli luoda niin sanotusti matalan kynnyksen bändi. Kokoonpano pyrittiin pitämään mahdollisimman pienenä, jotta  jäsenillä olisi mahdollisimman vähän esteitä bänditoimintaan, ja jotta kaikki olisivat sitoutuneita bänditoimintaan. Kovasta livekunnosta ja energiasta tunnettu bändi on pikkuhiljaa murtautumassa suurempiin ympyröihin ja onkin aika selvittää, mistä Awake Again on tehty. Paiskasimme haastattelupyyntöä bändin suuntaan ja saimme laulaja Matti Östermanin vastailemaan kysymyksiimme.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

”Bändiä perustettaessa sovittiin, että keikkasetti on aina takaraivossa muistissa. Jos vaikka Bono mahdollisesti soittaa ja kaipaa U2:lle lämppäriä samaksi illaksi, niin ei tarvitse miettiä, osataanko biisit vai ei. Tätä hyödynnettiinkin sitten alkuaikoina ansioituneesti ja soitettiin keikkoja niin sanotusti ”päivystysluonteisesti”, joskus jopa vain tuntien varoitusajalla.”

Kuva: Juha Kurri Photography

Bändin ensimmäinen kokoonpano toimi triona, jossa solisti Matti soitti myös bassoa.

– Pohdittuamme asiaa pitkään olimme sitä mieltä, että oikea basisti nostaisi vokaalit ja bassot paremmalle tasolle. Basistin haku laitettiin vireille ja naapuritreenikämpän Klubikirves-yhtyeestä löytyikin tuttu mies, Ville Loukola, soittamaan bassoa. Klubikirves oli vain päivää ennen meidän basistin hakuilmoitusta päättänyt pistää toimintansa tauolle. Awake Again on toiminut nykykokoonpanollaan siis vuodesta 2015 saakka. Siihen aikaan diggailtiin kovasti Enter Shikaria ja haluttiin lähteä tekemään musiikkia, jonka biiseissä on paljon elektronisia konemusajuttuja. Biisit syntyvät yleensä aluksi kitaristimme Kasperin kynästä. Kasper tekee hyvin pitkälle sovitettuja instrumentaalidemoja, joihin vokalisti Matti alkaa tehdä sanoja ja melodioita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Vuosi 2015 oli bändin uran kannalta merkittävä. Vakituisen kokoonpanon löydyttyä Awake Again pääsi myös nauhoittamaan ensimmäiset singlensä. Ensimmäinen single ”Turning Point” näki päivänvalon 2016, mitä seurasi ”Drop The Bomb” vuonna 2017.

– Meidät valittiin vuonna 2015 Turku Rock Academy -hankkeeseen. Sen avustuksella olemme päässeet työskentelemään lukuisien nimekkäiden muusikoiden kanssa, mistä olemme Rock Academylle hyvin kiitollisia. Mikko Von Herzenin kanssa sovitettiin toinen singlemme ”Drop The Bomb” nykyiseen muotoonsa. Mikko oli todella intensiivinen ja innostava persoona. Meihin todella teki vaikutuksen se, miten hän paneutui työstämään meidän kappalettamme. Vielä viikkoja session jälkeenkin Von Hertzen kertoi fiilistelleensä kännykällä nauhoitettua demoa kappaleesta. Uutta musiikkia olemme työstäneen Santa Cruzin Johnny Cruzin sekä tanskalaisen tuottajan Jacob Hansenin kanssa. Johnny Cruz on uskomattoman lahjakas muusikko. Hänen kanssaan ideat muuttuivat sävellyksiksi minuuttien sisällä. Emme malta odottaa, että pääsemme julkaisemaan yhteisen tuotoksemme.

”Musiikkimme on sekoitus klubisoundeja, raskaita riffejä ja tarttuvia melodioita. Meille on tärkeää, että kappalemateriaali on monipuolista. Pyrimme sovituksellisesti siihen, että livesetissä on myös rauhallisia hetkiä tasapainottamaan energisempää menoa.”

Kuva: Mikael Rutonen Photography

Matti kävi laulamassa vokaalit bändin vielä julkaisemattomaan uuteen singleen Jacob Hansenin kotistudiossa pienessä Riben kaupungissa Tanskassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– Studiolla oli vähän surrealistinen fiilis, kun siellä oli seinät täynnä muun muassa Volbeatin kultalevyjä. Jacob osoittautui äärimmäisen mukavaksi ja rennoksi tyypiksi. Hänellä oli erinomainen kyky luoda rento ilmapiiri studioon. Lisäksi hän on miksaajana maailmanluokkaa, ja äänittämämme kappale kuulostaa mielettömän kovalta! (–) Suurimman vaikutuksen meihin on silti tehnyt WASPin kitaristi Douglas Blair. Hän on pyyteettömästi auttanut meitä viimeisen kahden vuoden aikana lähes viikoittain toimimalla esimerkiksi miksaajana keikoillamme. Hän on matkustanut mukanamme pisimmillään jopa Turusta Kemiin keikalle. Lisäksi hän antaa arvokasta palautetta biiseistä ja keikoista ja toimii yleisenä mentorina musiikkibisineksen maailmassa.
– Vaikutteita ammennetaan lähes kaikesta musiikista. Aiemmin mainitun Enter Shikarin lisäksi suurimmat vaikuttajat bändin musiikin suhteen ovat System of a Down ja Linkin Park. Keikoilla koitetaan aina keksiä jotain uutta ja energisempää, millä saadaan yleisö enemmän messiin.

Awake Again on tullut tunnetuksi todella energisenä ja intensiivisenä keikkabändinä. Esimerkiksi vuoden 2016 Ruisrockissa solisti Matti päätti juosta mereen. Kesken keikan.

– Parhaimpia keikkojamme ovat olleet lukuisat keikat Turun Baaribaarissa, joista monessa yleisöä on ollut tuvan täydeltä, ja jengi on ollut täysillä messissä pomppimassa ja moshpittaamassa. Unohtumattomin kokemus on ollut ehkä kuitenkin keikka Ruisrockissa vuonna 2016. Ruisrockiin soittamaan pääseminen on varmasti mille tahansa bändille hieno kokemus, mutta turkulaiselle bändille se on vielä hieman kovempi juttu. Oli erityisen siistiä, kun jengiä tuli runsaasti paikalle, vaikka soitettiin ensimmäisten artistien joukossa perjantai-iltapäivällä. (–) Zoomailin soundcheckissä, että ’ei tonne rantaan nyt NIIN pitkä matka ole’ ja olin kellottanut, että biisissä on minuutin ja kahdeksan sekuntia kestävä instrumentaaliosuus, joten siinä on hyvin aikaa. No, pääsin rantaan suunnitellusti mutta yllätyksenä tuli se, että vettä on vain nilkkoihin saakka varmaan ensimmäiset 25 metriä, joten sitten oli pakko heittäytyä mahalleen siihen rantaveteen, jotta sain koko kropan kastettua. Takaisin päin tulikin sitten aika kiire mutta ehdin noin nanosekunti ennen lauluosuuksien alkua nappaamaan mikin takaisin käteeni. Ollaan esiinnytty vuosien varrella vaikka minkälaisissa asusteissa, esimerkiksi kettupuvussa, vartalot maalattuina, naisiksi pukeutuneina. Me koitetaan aina miettiä uusia lava-asusteita…

Yksi akustinen keikka on myös jäänyt mieleen sitä edeltävän ikävän tapahtuman takia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

– Perjantai-iltapäivällä elokuussa 2017 oltiin juuri päästy treenikämpälle harjoittelemaan seuraavan päivän akustista keikkaa, kun kuulimme Turun kauppatorilla tapahtuneesta puukotusiskusta. Moni tapahtuma ymmärrettävästi peruttiin tapahtuneen johdosta, mutta käynnissä ollut Turku Band Festival jatkui seuraavana päivänä. Tuntui erityisen tärkeältä soittaa ulkoilmakeikka Turun keskustassa tapahtuneen jälkeen.

Kuva: Melissa Damberg

”Suurin ylpeytemme on livemeininkimme. Livenä olemme tehneet vaikutuksen myös niihin, jotka eivät raskaampaa musiikkia kuuntele. Usein kuultu lause onkin ’en mä yleensä kuuntele tällästä musaa, mut te olitte V***N hyviä'”

– Erään kerran, kun oltiin tulossa Helsingistä Turkuun päin keikalle, päätettiin ostaa kaikille keikka-asuksi  ”helvetin nopeat” aurinkolasit huoltoasemalta. Keikka aloitettiinkin lasit päässä, ja paikkana toimi ei-niin-hyvin valaistu turkulainen Portti-ravintola. Ensimmäisen biisin ensimmäiset sekunnit käyntiin ja hirveä kohkaus päälle. Matti ottaa vauhtia yleisön puolelta ja aurinkolasien sokaisemana kaataa bisset lähimpänä lavaa istuvan pariskunnan syliin. Sitä sitten pahoiteltiin välispiikeissä ja luvattiin tarjota uudet bisset. Pariskunta ei ollut moksiskaan ja tulivat vielä kovasti keikan jälkeen kehumaan esitystä. Samaisessa Portti-ravintolassa kävi myöskin niin aikana, kun soitettiin triona, että muuan herrasmies käveli lavan eteen, laski housunsa ja valjasti paljaat pakaransa näytille. Saatiin kauan kaivattua kritiikkiä.

Kuluvan vuoden helmikuussa Awake Again keikkaili yhdessä ruotsalaisen inOceanin kanssa Helsingissä, Tampereella ja Turussa. Maaliskuussa yhtye keikkailee Porissa ja Oulussa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Awake Again lavalla seuraavaksi 9.3. Baarikaappi, Pori / In These Chains ja 10.3. Ykän Pub, Oulu.

Awake Again
Matti Österman – Vokaalit
Markus Puranen- rummut
Kasper Hellström – kitara, koskettimet, taustalaulu
Ville Loukola – basso, taustalaulu

Julkaisut
Turning Point” (single, 2016)
”Drop The Bomb” (single, 2017)

Awake Again Facebookissa
Awake Again Instagramissa