Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 41
Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.
DÖ
Jonkinlaisesta galaksien räjähtämisestä ja Keinosen laskeutumisesta rankaisemaan (kaikkia) voitaneen puhua jokseenkin luotettavasti, kun puhutaan maamme pääkaupungista kotoisin olevasta yhtyeestä nimeltä DÖ. Lyhyen ytimekkäästi nimetty stoner/doom -partio on jokseenkin omassa luokassaan musiikkinsa kanssa, sillä bändi omien sanojensa mukaan soittaa döömer-metallia. Tiettyjen asiaan vihkiytyneiden tarinat kertovat rujosta ja raskaasta bändistä, jota kuvaillaan myös sanoilla ”astral death cult”. Kysyimme bändiltä hieman tarkemmin mistä oikein on kyse: miksi galaksit räjähtävät planeetat kuolevat ja mikä tämä kuolemankultti oikein on.
– Alkusysäys kohti DÖ:n syntymistä otettiin jo 2000-luvun alkupuoliskolla, kun Hankilla (Jannella) oli kokoonpanossa ennen nimen vaihtumista vaikuttaneen laulaja Juhan kanssa hetken aikaa Turussa stoner-henkisempi pumppu, joka lopulta sammui. Syksyllä 2007 Juha tiedusteli Hankilta kiinnostusta laittaa uutta bändiä pystyyn, molemmat kun asuivat tuolloin Helsingissä. Kiinnostusta löytyi ja mukaan saatiin Juhan tuttu Big Dog (Masa) sekä Hankin kanssa lapsuudessa koulubändeissä Metallicat ja Gunnarit rummuissa tahkonnut Peat Rex (Miikka). Näin käsissä oli projekti, joka oli lopulta johtava DÖ:n syntymiseen.
”Tarkoitus oli juoda kaljaa ja soitella reipasta desertstonermaista paahtoa. Siinä myös onnistuttiin.”
– Parin vuoden päästä Juha kuitenkin muutti Englantiin ja Hank päätyi bassottelun lisäksi laulamaan. Tämä oli se käännekohta, jolloin biisien tempo putosi, laulu möreni, synkkyys otti vallan ja nykytyylinen DÖ alkoi saada muotoaan. Lopulta myös DÖ nimi iski aurinkotuulen lailla eräissä oluenhuuruisissa treeneissä. Se on tyly, ytimekäs, eikä mikään Goatweedsatanblaablaablaa-genreklishe. Myös logo, tai lögö, kuten sitä virallisesti nimitetään, syntyi kosmisen johdatuksen avulla siinä saman tien. Päädyttiin tällöin myös käyttämään jonkinlaisia pseudonyymeja, koska ne ovat kiinnostavampia ja mystisempiä kuin oikeat nimemme.
– Me kutsumme musiikkiamme döömeriksi, jonka vähemmän kikkaileva synonyymi voisi olla aikoinaan jostain arviosta bongattu dark stoner doom. Döömer on sekoitus stoneria ja doomia, mutta mukana on myös paikoin black tai death metallia, psykedeliaa sun muuta sellaista. Vaikutteet döömeriin tulevat kaikesta siitä, mitä jokainen meistä on yksilöinä kuunnellut. Yksi kolmesta on aina kuunnellut muita enemmän grungea, punkkia, bläkkistä, döödistä ja tuo ehkä sieltä jotain. Usein jokaisella on myös joku artisti-, albumi- tai genrekausi päällä ja sitä sitten ehkä tartutetaan muihin. Kukaan meistä ei tee yksittäisiä kappaleita valmiiksi asti, vaan treenikselle mennään riffien kanssa ja niitä aletaan sitten jamittelemaan ja törmäyttelemään yhteen. Tai sitten keksitään yhdessä uusia. Tärkeintä on luoda jotain sellaista, mikä herättää tunteita. Palvomme siis riffiä kanavoimalla universaalia värähtelyä ja materiahiukkasten oskillointia musiikkimme kautta.
Mainos päättyy
”Kuinka turhaa kaikenlainen ihmisen fanaattisuus ja itsekkyys isossa mittakaavassa ovatkaan.”
– Tänä päivänä DÖ onkin lahko ja döömer sen göspelia, jolla levitämme jonkinasteista kosmista pessimismiä ja eksistentialistista nihilismiä edustavaa Astral Death Cult -sanomaa. Se perustuu siis toivottomuuteen ja itseään kaiken keskipisteenä pitävän ihmisen mitättömyyden tunnustamiseen. Samalla lyriikat ovat myös eräänlaista galaktista death metallia, jossa ruumiinosien sijaan silpoutuvat planeetat ja machetena toimii vaikkapa armoton aurinkotuuli tai muu kosminen voima, joka pyyhkii kaiken tieltään. Latausta lyriikoihin haetaan toki omista tunteista, joista voimakkaimpana ovat ahdistus ja turhautuminen. Omaan pimeään mielensopukkaan pääsee, kun seuraa uutisia, yleistä keskusteluilmapiiriä tai ihan vaan Facebook-feediään ja miettii, että tällaisessa maailmassako jälkikasvumme joutuu elämään ja millaisen maailman heille jälkeemme jätämme. Kuinka turhaa kaikenlainen ihmisen fanaattisuus ja itsekkyys isossa mittakaavassa ovatkaan.
– Levytyshommat lähti siitä, kun soiteltiin ja synnytettiin döömeriä useampi vuosi treeniksellä ihan vaan omaksi iloksi, mutta sitten tuli vihdoin kimmoke julkaistakin jotain ja kenties sen myötä myös keikkailla. Meidän ensimmäinen julkaisu oli nimetön EP (2014), joka vedettiin livenä purkkiin ystävämme Esan autotalliinsa rakentamalla treenisstudiolla ja sen miksasi mm. Wandering Midgetistä tuttu Samuli. EP sai oikein positiivisen vastaanoton etenkin ulkomailla ja Aonair Productions julkaisi sen myös kasettina. Myös toinen julkaisu oli EP. Sen nimi oli ”Den” (2015) ja se tehtiin samojen herrojen kanssa kuin edellinen. ”Den” sai jopa vielä hieman positiivisemman vastaanoton sekä kotimaassa että ulkomailla ja piipahti jopa genren ajankohtaisesti parhaita julkaisuja listaavalla Doom Chartsilla.
– Toisen julkaisun jälkeen koimme seuraavan miehistömuutoksen, kun Peat Rex joutui jättäytymään pois keväällä 2015. Tilalle saatiin tuolloin jo sovittuja keikkoja varten tuuraamaan kaveripiiristä löytynyt, rumpaleiden Jouko Turkaksi ja vastikään Kaaosklubin Bar Loosen keikan jälkeen myös doomin Keith Mooniksi kutsuttu Joe E. Deliverance (Ville), joka osoittautui lopulta herpekseksi, eli hänestä ei päästy enää eroon. Ja hyvä niin. Kun Joen kanssa oli varmistunut, että pesti ei ole vain tuurauskeikka, käytiin heti toimeen ja tehtiin noin vuodessa ensimmäinen pitkäsoitto nimeltä ”Tuho” (2016), jota äänitettiin aiempiin verrattuna jo hieman hartaammin ystävämme Akin avustamana treeniksellä sekä hänen studiollaan. Kehuja keränneet tuhoisat soundit miksasi priimaksi mystinen Timppa ja homman kruunasi Virtalähde Masteringin Jaakko.
Mainos päättyy
– Alkuvuodesta 2017 ajateltiin, että täytyy pitää kiinni vuosittaisesta julkaisusta, joten toukokuussa ilmestyi kahden biisin mittainen” Astral Death/Birth” -EP (2017), jonka taustalla ovat samat taiturit kuin ”Tuhossa”. Äänitykset tosin hoidettiin kokonaisuudessaan livenä treeniksellä. Heinäkuussa 2017 soitettiin Vanajasalin valtavalla lavalla tatuointifestareiden yhteydessä ja siitä alkoi hengähdystauko, jonka jälkeen seuraava julkaisua on alettu vasta nyt vähitellen luomaan. Se on tarkoitus tehdä ajan kanssa. Lyriikat ovat muuttuneet vuosien varrella paljon. Kolmen mystiikasta, uskontovastaisuudesta ja misantropiasta teemallisesti ammentaneen julkaisun jälkeen menetimme lopullisesti toivomme ihmiskunnan suhteen ja siirryimme observoimaan ihmiskunnan turhuutta ja vääjäämätöntä tuhoutumista yläpuolelta, galaktisesta perspektiivistä.
– Me mittaamme keikkojen onnistumista pitkälti sillä, kuinka hauskaa itsellä oli lavalla. Ja se vaihtelee meillä kolmella joskus isostikin. Kaikenlaisia keikkoja on tässä muutaman vuoden aikana jo ehditty kokemaan. Yleisön määrä on vaihdellut ja soittovirheitä yms. koheltamista on aina. Virheetöntä keikkaa ei olla soitettu varmasti koskaan, mutta emme jää murjottamaan sellaista, sillä döömer ei ole teknistä suorittamista, vaan tärkeintä keikoilla on vetää viihdyttävä show.
– Pahiten ehkä penkin alle mennyt keikka taisi olla Tallinnan Rock Starsissa pari vuotta sitten. Lähdettiin Baltian minirundille Black Royalin kanssa ja tietenkin kun aikuiset miehet vaihtavat vapaalle, ensimmäiset oluet korkattiin heti treeniksen pihalta lähdettyä. Väliin laivamatka, taxfree-kauppa, perus odottelut ja lopputuloksena lavalla heilui joukko ylilatautuneita humalaisia nakkisormia. Eikä keikka suinkaan mikään totaalinen fiasko ollut, mutta se pakotti meidät hieman skarppaamaan ja kollektiivisesti ajateltuna paras keikka on samaisen rundin viimeinen keikka Vilnan Narautissa. Se oli alusta asti täyttä hurmosta – hikinen, röyhkeä, loppuunmyyty. Kyseinen keikka löytyy muuten kokonaisuudessaan Youtubesta.
– Hieno kokemus oli myös kesän 2017 Nummirock, jossa olimme yksi Wacken Metal Battlen neljästä finalistista. Siinäkin sai hetken etsiä bäkkärillä egoaan, että sai täytettyä sen kokoista stagea. Kyllä tässä ennen viimeistä välähdystä halutaan bändinä kasvaa. Soittaa ja tehdä musiikkia, joka saa kenties jonkun muunkin kuin meidät tuntemaan jotain. Soittaa isompia, parempia keikkoja. Sillä itsehän me merkityksemme tässä elämässä rakennamme ennen kuin kaikki päättyy joko omalta, tai kaikkien osalta.
Mainos päättyy
– Meille musiikki on puhdistautumista negatiivisista tunteista ja kanava päästä huutamaan ulos maailman tuskaa. Kenties jopa käännytämme lisää lahkolaisia. Eikä tämä ole pelkästään säveltämistä ja soittamista vaan ylipäätään kaikkea luomista, mitä tällaiseen bänditoimintaan kuuluu – videot, keikat jne. Ja onhan se upean tunne, kun kappale imaisee sisäänsä ja siihen uppoutuu niin, että kaikki ympärillä katoaa. Eikä sovi unohtaa, että keikoilla tapaa usein myös älyllistä elämää, eli hyviä uusia tyyppejä. Kesäkuun ensimmäisenä päivänä ollaan High Seas II -festareilla Helsingin Ääniwallissa. Mukana on myös Black Royal, Atlases, Caskets Open sekä Septic Apes. Suosittelemme lämpimästi. Muita keikkoja ei tällä haavaa ole sovittuna, sillä pyrimme nyt keskittymään uusien veisujen luomiseen.
DÖ
Deaf Hank – Basso & vokaalit
Big Dog – Kitara
Joe E. Deliverance – Rummut
Julkaisut
”DÖ” (EP, 2014)
”Den” (EP, 2015)
”Tuho” (albumi, 2016)
”Astral Death/Birth” (EP, 2017)