Isänmaan toivot – Uutta metallia Suomesta, osa 50

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Coldbound

Pitkän musiikillisen uran luonut helsinkiläinen doom/death metal bändi Coldbound on monelle kovin tuntematon yhtye, vaikka uraa on takana jo vuodesta 2012. Kaksi vuotta myöhemmin vuonna 2014 jäseniä oli tullut kaksi lisää, ja bändillä oli allaan jo toinen pitkäsoittonsa. Pauli Soukan sooloprojektista alkunsa saanut yhtye onkin puskenut musiikkiaan kuuntelevien korvien ulottuville tasaisen tappavaan tahtiin, eikä loppua näy. Päätimme ottaa hieman selvää bändistä, sen jäsenistä ja kysyä mieheltä itseltään miten Coldbound syntyi ja miten se voi nykyään sekä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

”En tee musiikkia rahan takia tai kopioidakseni ketään. Kaikki kumpuaa suoraan omista kokemuksistani.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

– Coldbound sai alkunsa sooloprojektina vuosien 2012-2013 aikana. Insomniumin ”Shades of the dying sun”-albumin teasereita kuunnellessani sisälläni liikahti jokin ja sain musiikista valtavasti inspiraatiota. Minusta oli siistiä, miten he tekevät hyvää musiikkia kotistudioista käsin, ja sen seurauksena päädyin tilaamaan F-Musiikilta halvimman äänikortin, jonka löysin ja aloin tehdä demoja. Ensimmäiset biisit olivat tyyliltään lähinnä funeral black metallia, eli aika eri tyyppistä nykyiseen verrattuna. Varsinaista syytä bändin aloittamiselle ei kuitenkaan ollut, enkä tiennyt musiikin tekemisestä aluksi yhtään mitään. Se vain tapahtui. Löysin Martinlaakson kirppikseltä ensimmäisen kitarani ja aloin veivata sitä. Yritin saada aikaan vahvistinefektiä nojaamalla kitaran runkoa pöytää vasten. Aika iso kontrasti nykypäivään verraten, jolloin omistan kunnollisen kotistudion peleineen ja vehkeineen. Tässähän äityy ihan nostalgiseksi.

– Itseni lisäksi tähän astisilla julkaisuillani on nähty Paulina Medepona (naisosuudet ”The Gale” -albumilla) sekä Earthgraven Andras Miklosvari (koskettimet ”Rites Under Moonlight”- ja ”The Gale” -albumeilla). Alun perin yhteistyökuvioita sovittiin myös Anette Olzonin kanssa, mutta elämä heitti väliin pari muuttujaa ja päädyin tekemään albumin ilman hänen panostaan, vaikka hienoahan se olisi ollut. Ensimmäinen kokopitkä ”I (Constellation of Dawn)” julkaistiin vuonna 2013, ja heti perään vuonna 2014 toinen osa ”II (I Døden Finnes All Makt)”. Kummatkin albumit julkaistiin pienen Depressive Illusions Records-yhtiön toimesta. Kolmas albumi ”Rites Under Moonlight” on vuodelta 2015 ja julkaisun hoiti ruotsalainen Black Lion Records. Uusin ”The Gale” tuli ulos tänä vuonna oman levy-yhtiöni Moonlight Productionsin kautta. Myös kaikkien albumeiden miksaus, masterointi ja tuotanto ovat omaa käsialaani. Biisini kertovat suurimmaksi osaksi henkilökohtaisista taisteluistani ja vaikeuksistani viimeisen neljän vuoden ajalta. Ainoastaan ”Rites Under Moonlight”-levyllä kuullaan luontoaiheista tunnelmointia. Musiikkini tärkein viesti ja tehtävä on kuitenkin luoda rohkeutta niille, jotka rypevät syvässä ajatusten suossa, jopa itsetuhoisissa mietteissä. ”Kuten The Gale” -albumilla mainitaankin, ”living is an act of courage.”

– Insomnium on toiminut suurimpana innoittajanani ja inspiraation lähteenäni musiikinteossa. Myös norjalainen black metal kolahtaa sekä viimeisimpänä muttei vähäisimpänä Kingston Wall. He muistuttavat minua siitä, ettei musiikki tunne rajoja. Petri Wallin suloinen kitarointi on täsmälääkettä paskaan päivään. Nimenomaan rajattomuus ja vapaus ovat minulle musiikissa se juttu. Kaikkien tunteiden ilmaisu musiikin avulla on sallittua, niin vihan, nostalgian, surun, ilon tai selviytymisvaiston. Aina kun muu maailma tuntuu kaatuvan niskaan, musiikki muistuttaa minua siitä, että olen yksilö ja minulla on vapaus luoda mitä haluan. Musiikki merkitsee minulle vapautta muun elämän kahleista ja odotuksista. Se on korvaamatonta. En tee musiikkia rahan takia tai kopioidakseni ketään. Kaikki kumpuaa suoraan omista kokemuksistani. Elämäni ei ole ollut sieltä helpoimmasta päästä ja tietäjät tietävät, millaista ponnistelua vuoteni Suomessa olivat. Välillä olin koditon, työtön ja hain ruokani roskista. Tässä sitä kuitenkin vielä ollaan, hengissä ja tuotteliaampana kuin koskaan. ”The Gale” on henkilökohtaisin albumini tähän mennessä ja se merkitsee minulle todella paljon. Toivon, että myös yleisö arvostaa albumia, sillä en varmasti ole ainut, jolla on vastaavia ongelmia.

”Living is an act of courage.”

– Itse näen musiikkini ikään kuin oodina vaikeuksien keskellä taisteleville ja muistutuksena siitä, ettei ikinä kannata luovuttaa. Kuulijan itsensä tulkittavaksi ja arvioitavaksi jää, onko musiikkini dynaamista, voimakasta, huonoa, tylsää, jännää tai mitä ikinä. Minun osuuteni on hoidettu julkaisun jälkeen. Tällä hetkellä päätavoite musiikin suhteen on jatkaa biisien työstämistä ja levyjen julkaisua. Keskusteluja ja ajatustenvaihtoa on käyty myös mahdollisesta Helsingin keikasta ja sen videotaltioinnista vuoden 2019 puolella.

Coldbound ei ole vielä koskaan keikkaillut, mutta muiden bändieni kanssa (Arvas, Winterthroned) rundia tehneenä sanoisin parhaan keikkakokemukseni olleen ehdottomasti Winterthronedin avauskeikka ennen Korpiklaania HMH12-festareilla Virgin Oilissa. Eurooppaa olen kiertänyt jonkin verran ja ilman sinivalkoisia lasejakin voin todeta, että paras yleisö on kotiyleisö Suomessa. Keikkailu ylipäätään on kuulunut heittämällä elämäni huippuhetkiin.

– Surkein keikkakokemus? Tähän on pakko sanoa Rocken-festivaali Saksan Rodgaussa. Koko festari järjestelyineen muistutti lähinnä koulun konserttia. Kumma homma kun ko. sirkusta ei enää järjestetä… Mutta kuten jo mainitsinkin, on ensi vuodelle tiedossa alustavia suunnitelmia, mutta ei vielä mitään kiveen hakattua. Olen avoin hyville diileille ja jutuille, varsinkin jos niiden avulla saataisiin lisänäkyvyyttä, hauskuutta unohtamatta, sillä se on ainoa, mitä tästä lopulta jää käteen.

Olen saanut viimeisimmästä ”The Gale”-albumista suoraan faneilta jo runsaasti positiivista palautetta. Monille olen uusi tuttavuus ja he ovat toivoneet näkevänsä Coldboundin joku päivä yhteiskeikalla Insomniumin, Wolfheartin tai Omnium Gatherumin kanssa. Sitä päivää odotellessa!

Coldbound
Pauli Souka – Vokaalit
Pasi Sipilä – Kitara
Ketil ”Stürm” Vissgren – Kitara & vokaalit
Andras Miklosvari – Koskettimet
Arne Gandrud – Rummut
Paulina Medepona – Vokaalit

Julkaisut
”Banner of Stormy Welkin” (EP, 2012)
”I (Constellation of Dawn)” (Albumi, 2013)
”II (I døden finnes all makt)” (Albumi, 2014)
”Superior Lakes of Sorrow” (EP, 2014)
”Rites Under Moonlight” (Albumi, 2015)
”The Eminent Light” (Single, 2017)
”The Gale” (Albumi, 2018)

Coldbound Bandcampissa

Coldbound Facebookissa