Isänmaan toivot – Uutta musiikkia Suomesta, osa 48

Kirjoittanut J.Anttolainen - 15.7.2018

Suomi – metallimusiikin luvattu maa, jossa on metallibändejä väkilukuun suhteutettuna enemmän kuin missään muualla maailmassa. Suomi on voittanut jopa Euroviisut hevillä. Maa, jonka yhtenä kansantalouden kulmakivenä ja vienninedistäjänä maailmalla voidaan pitää metallimusiikkia. Meillä on Suomessa hienoja, isoja, maailmanlaajuisesti tunnettuja metallibändejä, ja aivan helvetin paljon pieniä ja ahkeria bändejä, jotka ansaitsevat myös tulla kuulluiksi. Nightwish, HIM, Children of Bodom ja Amorphis ovat kaikki aloittaneet pieninä paikallisina bändeinä ja myöhemmin pitkän puurtamisen jälkeen kohonneet asemaan, jossa ne nykyään ovat. Tämän artikkelisarjan tarkoitus on nostaa esille suurelle yleisölle tuntemattomampia suomalaisia bändejä.

Katala

Tällä viikolla katsaus luodaan haapajärveläisen Katalan suuntaan. Bändi koostuu omien sanojensa mukaan ”pullistelusta ja tukanheiluttamisesta suomenkielisen metallimusiikin tahtiin”. Tutustutaan bändiin siis hieman tarkemmin ja palataan lähes muinaishistorian siipien havinan saattelemana vuoteen 2018. Eli noin muutama kuukausi taaksepäin. Katala on perustettu Burn Out -nimisen yhtyeen raunioille vuonna 2018. Burn Out oli tyyliltään hitaampaa mutta kuitenkin melankolista nuorten hevimiesten soittamaa suomiheviä. Burn Out voitti vuonna 2015 valtakunnallisen YLE:n järjestämän Galaxi Soundi -kilpailun, ja bändi menestyi hyvin myös esimerkiksi Skeba- ja Musafoorumi-kilpailuissa. Burn Out ei hajonnut varsinaisesti koskaan, mutta aika ajoi bändin nimen ohi, ja Katala-nimi kertoo enemmän bändin nykyisistä linjauksista: siitä, että esityskieli on suomi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Katalan miehitys on pysynyt alusta asti samana: Vertti, Mikael ja Pietro ovat tavanneet 6-9-vuotiaina bändikurssilla Haapajärvellä, ja kokoonpano sai lopullisen muotonsa Jasperin liityttyä bändiin vuonna 2017. Bändin keski-ikä ei sekään päätä huimaa. Voisi melkein sanoa, että Katalan kautta esittäytyy uusi metallin sukupolvi, joka kulkee nykypäivän suurien kotimaisten bändien kuten Stam1nan viitoittamaa tietä. Nuoresta iästään huolimatta bändin soundissa kuuluu kuitenkin vuosien harjoittelun tulos. Mutta mikä ihme tuo Katala on? Otimme yhteyttä bändin suuntaan ja saimme vastauksia kysymyksiin, joiden kautta bändiin tutustuminen käy hieman helpommin.

”Ollaan päätetty, että viiden vuoden päästä Katala soittaa Tuskan päälavalla.”

– Katala on Pietro Tuominen (rummut), Vertti Jokela (kitara, laulu), Mikael Åman (basso, taustalaulu) ja Jasper Ranta-Nilkku (kitara, laulu). Pietro, Vertti ja Mikael olivat soittaneet yhdessä useita vuosia, kunnes Jasper tuli vuoden 2017 kevättalvella toiseksi kitaristiksi. Jasper oli kuunnellut poikien bändiä jo pidemmän aikaa. Hän oli opetellut soittamaan poikien biisejä ja haaveili pääsystä yhtyeeseen. Tilaisuus tähän avautui vuoden 2017 keväällä, kun Jasper tuli mukaan treeneihin Vertin pyynnöstä. Vertti oli jo pidempään kaivannut leveyttä kitarasaundeihin ja töiden jakamista kitaroiden suhteen, ja tarjolla oli nimenomaan soolokitaristin paikka, johon Jasper sopi täydellisesti. Jasper istui yhtyeeseen tyylillisesti hyvin ja on ottanut omalla vaatimattomalla asenteellaan paikkansa bändissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”On jotenkin ironista, että englanniksi voit laulaa siitä, kuinka vedät ranteet auki ja sian suolet pellolle, mutta jos sanot sen suomeksi, se näyttää olevan joskus mahdotonta sietää.”

– Meistä varmaan joka jätkällä on se oma lempibändinsä, joka vaikuttaa myös jokaisen omaan soittotyyliin. Mitään varsinaista yhteistä musiikillista vaikuttajaa meillä ei ole. Osa meistä käy kuuntelemassa hyvinkin paljon erilaisia bändejä ja etenkin pienet klubikeikat ovat mieluisia. Musiikissa tärkeintä on omintakeinen yhteissoitto ja meininki. Näitä tällaisia bändejä näkee harvoin Hartwallilla (ei koskaan). Jos meidän pitäisi kuvailla omaa musiikkia jollain tavalla, sanottaisiin varmaan, että Katala soittaa suomenkielistä raskasta metallimusiikkia iskevillä riffeillä ja kauniilla melodioilla. Kaikenlainen luokittelu on meidän kohdalla hieman epämiellyttävää, mutta mikäli itsensä on pakko laittaa johonkin rakoon, niin olkoon se sitten progevivahteita omaavaa metallia.

– Biisien synnyn voi varmaan tiivistää siten, että ensin syntyy runo, jonka pohjalta ruvetaan kehittämään ja sovittamaan kappaleita. Myös musiikki on joissain tapauksissa tullut ensin. Laulujen taustalla on tarinoita elävästä elämästä. Osa asioista on itse koettuja ja nähtyjä, osa taas lehdistä luettuja juttuja, joista mietinnän jälkeen syntyy runo. Tarinoissa keskeistä on se, että ne kertovat ihmisistä ja kohtaloista, jotka voivat tapahtua kenelle tahansa. Tärkeää on myös tuoda esille yhteiskunnan heikkojen ääni, sillä heilläkin voi olla asiaa. Runon päälle syntyy sointukierto ja riffi, joilla maalataan runon taustamaisema halutunlaiseksi. Bändikämpässä biisejä hiovat pääasiassa Vertti, Jasper ja tuottaja Jussi Poikkimäki, joka on tavallaan se bändin ”näkymätön viides jäsen.” Jussi toimii myös meidän äänittäjänä ja tuottajana. Parasta meille musiikin tekemisessä on, kun pääsee lopulta yleisön eteen soittamaan ja testaamaan, mikä osuu, ja mikä uppoaa. Kaikilla mielipiteillä on merkitystä. Ensimmäinen keikka oli Haapajärven Stollessa vuonna 2009, missä jokainen soitti lattiaa tuijottaen, mieluiten yleisöön selin seisten, ja biisinä taisi olla klassikko ”Smoke on the Water”. Kukaan ei suostunut laulamaan. Nykyisin keikat ovat edelleen lähialueella, mutta niissä on jo ammattimainen ote. Yleisölle esitetään muutakin kuin soittotaitoa, ja Vertti pyrkii ottamaan ilmeeseen ” Jouko Turkkamaista hullunkiiltoa”. Meillä on aika hyvä lavashow. Siinä on kaikkea: ankaraa kitaratilutusta, jäätävää rumputulta, mielettömiä bassokuvioita, tukanpyöritystä, enkelikuoroja ja muhkeaa murinaa. Tukan pyörittäminen on ehkä parasta, mitä lavalla voi tehdä. Meidän show ei jätä ketään kylmäksi, mutta suru voi tarttua liepeisiin.

– Paras keikkamuisto on Nivalan Tuiskulasta, jossa oli loistava meininki. Siellä oli mieletön äänentoisto, hyvät valot, hyvä yleisö, joka osasi meidän biisejä. Lisäksi yhteissoitto oli parasta pitkään aikaan, ja tukat heiluivat. Huonoin keikkamuisto oli eräässä baarissa, jonka lavalla ei ollut tilaa ottaa askeltakaan, minkä vuoksi lavashow ei onnistunut. Muistutimme enemmän humppabändiä, eikä yleisökään tainnut ymmärtää, mitä olimme tulleet heille tarjoilemaan. Tämä tapahtui kerran Kärsämäellä. Keikkapalkkio kuitenkin saatiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

– Me halutaan menestyä Suomen metallikentillä sekä muualla maailmassa. Myös suurilla festareilla soittaminen ja keikkailu muutenkin on bändin suurin tavoite. Tuska on ehkä ehdoton ykkönen festareista, joilla halutaan soittaa, mutta meille kelpaisi myös Nummirock, John Smith ja Saarihelvetti. Ollaan päätetty, että viiden vuoden päästä Katala soittaa Tuskan päälavalla. Me ollaan tehty töitä tosissaan jo pitkään. Tulevaisuudessa ei ole muita suuria haaveita kuin musiikilla eläminen. Lisäksi bändin esittämät biisit kertovat tarinat suomeksi suomalaisille. Usein tekstitys on saanut kauhistunutta vastaanottoa, koska tarinassa ei säästellä herkkiä kuulijoita. On jotenkin ironista, että englanniksi voit laulaa siitä, kuinka vedät ranteet auki ja sian suolet pellolle, mutta jos sanot sen suomeksi, se näyttää olevan joskus mahdotonta sietää. Me halutaan tuoda uutta verta ja virtaa Suomen metallikentälle. Vaatimattomasti sanottuna me ollaan helvetin kova bändi, myös livenä!