Isäntä Meidän ilman vokalistia

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 18.8.2011

Isäntä Meidän solisti ja perustajajäsen Jouni Nikula on ilmoittanut jättävänsä yhtyeen. Ero tuli bändille yllätyksenä eikä siihen liity henkilökohtaista skismaa saati muutakaan sen dramaattisempaa. Lue lisää nähdäksesi koko tiedote.

Bändille lähettämässään sähköpostissa Nikula toteaa muun muassa seuraavaa:

”Olen kuunnellut itseäni ja pyöritellyt asioita alkukesästä asti. Ajatukset kypsyivät hiljalleen, kulkivat omia polkujaan ja kohtasivat solmukohdassa. Päätös oli lopulta yllätys, varsinkin minulle. Näin kuitenkin kävi. Onhan tämä stressannutkin aika lailla. Periaatteessa voisin lähteä jees-meiningillä ”uudelle kierrokselle”, jäädä turvallisesti liikkuvaan ja tuttuun junaan. Tämän kesän kokemuksella kuitenkin tiedän, että haluan olla tässä bändissä mukana vain täysillä. Haluan olla rehellinen itseäni ja ennen kaikkea bändiä kohtaan. En ole niin narsisti, että lähtisin näyttelemään. Isäntä Meidän on minulle juttu, jota tehdään joko isolla liekillä tai ei lainkaan. Nyt en sitä liekkiä onnistu tavoittamaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Bändi toivottaa Jounille flunssatonta syksyä ja siten aivoimia aisteja uusien (pohjois)tuulien haistelemiseen – ja muutenkin mitä parahinta jatkoa!

Isäntä Meidän etsii uutta vokalistia, muttei kiirehdi. Kolmas tuleminen on kuitenkin tapahtuva! Pysykää valppaina, lapset…

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy