Iskevää rienausta Oslosta – Arviossa Svarttjernin ”Draw Blood”

Svarttjern on terrorisoinut black metalin kenttää jo yli parinkymmenen vuoden ajan. Oslosta käsin operoiva kvintetti julkaisi joulukuun alussa kuudennen studioalbuminsa, joka kantaa nimeä ”Draw Blood”. Pitkähköstä urasta huolimatta Svarttjern on jäänyt norjalaisessa black metal -kaanonissa sinne divarin puolelle, eikä ole noussut suurimpien joukkoon. Jää nähtäväksi, muuttaako ”Draw Blood” vihdoin asian laidan.

Svarttjernin uusi albumi sisältää kymmenen raitaa ja kokonaiskestoa löytyy maltilliset 39 minuuttia. Biisilistaa katsoessa silmiin pistää raita numero yhdeksän, joka näkyisi olevan cover-versio Rolling Stonesin ”Under My Thumb” -kappaleesta. Ei nyt ihan heti tule mieleen black metal -albumia, josta olisin aiemmin bongannut Rollaricovereita.

Musiikillisesti albumi tasapainottelee perinteisen norjasoundin, hieman thrashaavan ulosannin sekä black ’n rollin välimaastossa. Variaatiota on varsin mukavasti, ja paketti pysyy kasassa eikä haahuile liikaa eri suuntiin. Kitaristikaksikko HaaNilla ja Fjellnordilla on pysynyt riffikynä hyvässä terässä, ja sopivasti koukkua on usutettu mukaan. Paikoin riffeissä kuulee vaikutteita jopa perinnehevin maailmasta. Vokalisti HansFyrsten raaka ääni toimii levyllä hyvin, mutta aika ajoin pintaan tulevat taustahuudot kuulostavat rehellisesti siltä, että melko päissään on oltu näitä ottoja tehtäessä. HansFyrsten vahva tulkinta saisi enemmän tilaa, jos nämä mölinät olisi miksattu piiloon tai kokonaan pois.

Sanoitusten osalta käsitellään silpomista, BDSM-hommia, erektiota ja muuta mukavaa. Lienee loogista, kun bändissä soittaa kolme hemmoa, jotka vaikuttavat myös muuan norjalaisbändi Carpathian Forestissa. Iskeviä kertsejä on saatu aikaan, kuten seiskaraidan ”Chop, Slit, Flay” -huudot tai levyn lopettavan ”Sin, Offer, Obey” -kappaleen vastaava temppu tuo ilmi.

Soundipuolesta on nipotettava sen verran, että muuten vallan hyvin miksatulla albumilla tuntuu olevan virveli miksattu niin pintaan, että se ottaa korvaan jatkuvasti. Luultavasti tietoinen ratkaisu, mutta itse en ymmärrä miksi tähän on päädytty.

Entäs se Rolling Stones -coveri sitten? En tiedä miksi tai miten, mutta jostain syystä tuo toimii itselleni yllättävän hyvin, eikä edes tehnyt mieli skipata. Kai näinkin voi tehdä, ja propsit bändille ettei taas kerran coveroitu tylsästi jotain black metal -biisiä, vaan ainakin Svarttjern kokeili jotain uutta tällä saralla.

Kokonaisuutena Svarttjernin uutukainen jää selvästi plussan puolelle. Kokonaisuus kuulostaa tuoreelta eikä toista itseään liikaa. Mitään maailmaa mullistavaa ja uutta se ei esittele (ellei sitten sitä coveria halua laskea sellaiseksi…), mutta albumin kuuntelee mielellään useammankin kerran ja mieluusti tätä katselisi ihan livenäkin.