Iskeviä riffejä ja lumoavaa tulkintaa – Arviossa Demons & Wizardsin ”III”

Kirjoittanut Arto Mäenpää - 4.3.2020

Iced Earth-johtohahmo Jon Schafferin ja Blind Guardian-kultakurkku Hansi Kürschin luotsaama Demons & Wizards aktivoitui jälleen viime vuonna keikkojen muodossa. Molempien herrojen pääbändit ovat allekirjoittaneelle erittäin tärkeitä yhtyeitä ja kaksi aiempaa Demons & Wizardsin levyä ovat olleet säännöllisessä kuuntelussa vuosien ajan. Yhtye on vihdoinkin rikkonut 15 vuoden levytystauon ja julkaisi helmikuun 21. päivä uuden simppelisti nimetyn ”III”-albumin Century Median kautta.

Jo ennakkomaistiaisena julkaistu levyn avaava ”Diabolic” vakuutti heti ensimmäisellä kuuntelulla. Rauhassa tunnelmaa hakevan intron jälkeen lähtee yksi Schafferin tarttuvimmista riffeistä ja pää alkaakin heti nyökkymään riffivyöryn tahtiin. Tarttuva kertosäe ja tempojen vaihtelu tekee kappaleesta mielenkiintoisen kokonaisuuden. Lumisen musiikkivideonkin saanut ”Wolves in Winter” edustaa myös levyn parhaimmistoa. Kappaleesta löytyy parhaat puolet molempien, Iced Earthin ja Blind Guardianin musiikista. ”Invincible”, Final Warning” ja ”Dark Side of Her Majesty” muistuttavat tyylillisesti paljon Iced Earthin viimeisimmän levyn, ”Incorruptiblen” (2017) materiaalia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Levy lähtee rokkamaan ”Midas Diseasella” erään hyvinkin kuuluisan australialaisen rock-yhtyeen viitoittamalla tiellä. Koulupukua Schaffer tuskin on päälleensä laittanut, mutta loihtii kitarastaan hyvinkin AC/DC:stä tuttujen Youngin veljesten tyylisiä riffejä. Myös Hansi Kürsch laulaa säkeistöt astetta räkäisemmin. ”New Dawn” ja ” Universal Truth” edustavat mielestäni helpoiten lähestyttävää materiaalia. ”Split” ottaa taas thrash metal vaihteen päälle ollessa levyn raskainta ja nopeinta antia. Levyn eniten aikaa vaativat järkälemäiset ”Timeless Spirit” ja ”Children of Cain”. Paljon akustista kitaraa hyödyntävät kappaleet kellottavat molemmat noin kymmenen minuuttia. ”Timeless Spirit” ei mielestäni aivan jaksa kantaa pituuttaan. Koko kappaleessa on odottava tunnelma, aivan kuin se odottaisi jonkinlaista kliimaksia, joka ei koskaan tulekaan. Siinä missä ”Timeless Spirit” kärsii lievästä mammuttitaudista, on ”Children of Cain” yksi hienoimmista biiseistä mitä parivaljakko on säveltänyt.

Jon Schaffer on aina osannut kynäillä tyylitajuisia riffejä ja hienoja sävellyksiä. Tuorein Demons & Wizards ei ole poikkeus. Levyn kirkkain tähti on silti Hansi Kürsch. Kürsch on aivan ilmiömäinen tulkitsija, joka jaksaa vuodesta toiseen hämmästyttää äänialallaan. Miehellä on uniikki ääni, jollaista ei ole toista. Oli kyseessä sitten aggressiivisempi keuhkoaminen, kauniimpi tulkinta tai kaikki siltä väliltä, mies hoitaa tonttinsa täydellisesti. ”III” on albumi, joka vaatii aikaa auetakseen, mutta kun se kerran aukeaa, paluuta ei ole. Levy on kiehtova kokonaisuus, joka vangitsee kuuntelijan täysin omaan maailmaansa. 15 vuotta on pitkä aika ja sen tuomat odotukset sen mukaiset. Demons & Wizards ei pelkästään täytä odotuksia vaan ylittää ne. Toivon todella, että seuraavaa levyä ei tarvitse odottaa yhtä kauan. Tätä vuotta on vielä paljon jäljellä, mutta ihmeitä saa tapahtua, jos III” ei ole yksi koko vuoden 2020 parhaimpia levyjä omalla listallani.

9½/10

Kappalelista:
1. Diabolic
2. Invincible
3. Wolves in Winter
4. Final Warning
5. Timeless Spirit
6. Dark Side of Her Majesty
7. Midas Disease
8. New Dawn
9. Universal Truth
10. Split
11. Children of Cain

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat