Ismo Alanko vieraili elegantisti Kerubissa

Kirjoittanut Markus Raatikainen - 12.4.2016

Ismo Alanko @ Kerubi 7.47.4.2016 oli aivan tavallinen torstai vailla mitään poikkeuksellista. Tavallisen tylsä päivä. ”Mitä helvettiä se toimittaja oikein jauhaa!?” Näin ajattelisi luultavasti jokainen Ismo Alangon keikalla ollut, jos provokatiivinen aloitus menisi tunteisiin. Vakavasti ottaen: kahden vuoden odotus sai täyttymyksensä, kun suomalaisen musiikin elävä legenda Ismo Alanko kävi väläyttämässä omaa ja bändinsä rautaista osaamista lähes kahden ja puolen tunnin mittaisella keikallaan. Kokemus oli vertaansa vailla.

Ismo Alanko2 @ Kerubi 7.4Huikea show alkoi muutaman minuutin myöhässä (klo 20.07) taiteilijan antaessa yleisön hieman odottaa itseään. Muu bändi sai kohteliaat aplodit Alangon itsensä vielä odotellessa astumistaan estradille: rento kävely, itsevarma katse, lyhyt kumarrus yleisölle ja let’s rock!

Ismo aloitti keikkansa lähes putkeen soitetuilla kappaleilla ”Seitsemän päivää”, ”Liikaa” ja ”Reipppaina käymme rekkain alle”. Viimeistään tässä vaiheessa selvisi, että tulossa on huikea ilta: Alangon ja hänen bändinsä laatu kävi erittäin nopeasti selväksi, ja Kerubin sali oli lähes loppuunmyyty. Aloitusbiiseistä oli myös pääteltävissä se, että luvassa on monipuolinen kattaus Ismon tuotantoa eikä vain uusia biisejä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Alkupuolen vanhemman tuotannon jälkeen Alanko tarjoili materiaalia uusimmalta julkaisultaan ”Pannnaanko pakasteet pieneen pussiin” -EP:ltä, jolta kuultiin ”Ei naurata”. Uusi osio jatkui ”Ismo Kullervo Alanko”-levyn kahden ensimmäisen kappaleen ”Lintuperspektiivin” ja ”Mikrokosmoksen” muodossa. Mielestäni uusin tuotanto oli erittäin onnistunut lisämauste keikalle, sillä hänen uudet laulunsa erottuivat settilistasta selkeästi kauneudellaan ja rauhallisuudellaan. Lisäksi ne rytmittivät keikkaa erinomaisesti ja toivat mukaan uusia sävyjä taiteilijan todella laajaan ja polveilevaan materiaaliin.

Ismo Alanko3 @ Kerubi 7.4Varsinainen setti oli kokonaisuudessaan monipuolinen kattaus, jossa Alanko kävi läpi paitsi omaansa myös Hassisen Koneen ja Sielun Veljien materiaalia. Ensimmäisestä kategoriasta mukaan mahtui esimerkiksi ”Pelataanko shakkia vai?”, joka julkaistiin vuoden 1995 ”Taiteilijaelämää”-albumilla.  Muista soolokappaleista ”Kieli jolla vaikenen” ja ”Rakkaus on ruma sana” muodostuivat henkilökohtaisesti merkittäviksi kappaleiksi; toisaalta biisit ovat loistavia esimerkkejä mainitsemastani Alangon karmivan laajasta tuotannosta, jota hän esitteli loistavasti illan aikana. Hassisen Koneen aikaisesta materiaalista Ismo tarjoili muun muassa ”Syöksylaskijoita kaikki tyynni” -kipaleen,  Sielun Veljien tuotannosta Alanko soitteli esimerkiksi laulun ”Kevät”. Samaan kategoriaan kuuluva ”Säkenöivä voima” muodostui profeetalliseksi julistukseksi aina valaistusta myöten.

Kaikki hyvä päättyy aikanaan, niin myös illan spektaakkeli. Kahdessa encoressaan Alanko jatkoi totutun laadukkaalla linjallaan esittämällä monipuolisesti tuotantoaan ”Päivän uutisesta” aina ”Extaasiin” saakka.  Ainoa hieman huono seikka oli se, että Ismolla olisi ollut tilaisuus räjäyttää Ilosaari tuusan nuuskaksi varsinaisen setin lopulla, kun ”Säkenöivä voima” päättyi. Tällä kertaa hän jätti tilaisuuden käyttämättä: biisien puolesta mahdollisuus olisi ollut, sillä keikalla ei kuultu Hassisen koneen suurinta hittiä Ismo Alanko4 @ Kerubi 7.4Rappiolla” eikä myöskään Sielun Veljien legendaarista ”Peltirumpua”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Erinomainen keikka ja huikea elämys.  Yleisö viihtyi keikalla todella hyvin. Jengi malttoi kuunnella niin uudet rauhalliset biisit kuin vanhat tutut menobiisitkin, jotka saivat myös liikettä aikaan. Lisäksi on huomionarvoista, että yleisön ikähaitari oli todella suuri: juuri 18 vuotta täyttäneistä aina eläkeläisiin saakka. Se, jos mikä, on pitkän uran ja huikean laadun merkki. Ismo Alangon ja hänen bändinsä laatu kesti keikan alkutahdeista aina viimeiseen sekuntiin asti. Näin ollen vinkkini onkin seuraava: menkää hyvät ihmiset kuuntelemaan Ismo Alangon show:ta mahdollisimman nopeasti, niin ette kadu loppuelämäänne kun tämän huikean maestron keikan missasitte!

Settilista:
1. Seitsemän päivää
2. Liikaa
3. Reippaina käymme rekkain alle
4. Karjalan kunnailla
5. Pornografiaa
6. Ei naurata
7. Lintuperspektiivi
8. Mikrokosmos
9. Antaudutaan
10. Onnellisuus
11. Nuorena syntynyt
12. Pelataanko shakkia vai?
13. Pannannko pakasteet pieneen pussiin
14. Kieli jolla vaikenen
15. Kevät
16. Kuka teki huorin
17. Kupla kimaltaa
18. Totuus vai tequila
19. Rakas, rämä elämä
20. Syöksylaskijoita kaikki tyynni
21. Rakkaus on ruma sana
22. Säkenöivä voima
Encore I
23. Päivän uutinen
24. Levottomat jalat
25. Taiteilijaelämää
Encore II
26. Maailmanlopun sushibaari
27. Unelmia ja valheita
28. Extaasiin

Teksti: Markus Raatikainen
Kuvat: Iina Ryynänen

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat