Ithilien – From Ashes To The Frozen Land

Kirjoittanut Teresa Liljeberg - 1.12.2013

Välillä sitä törmää ihan sattumalta pieneen onnenpotkuun musiikin suhteen hieman ehkä pidemmän kuivan kauden jälkeen, ja nyt on päässyt näin käymään. Belgialainen Ithilien yhdistää folk metallia black- ja death metalliin, jossa höysteenä kelttiläisiä ja pohjoismaalaisia vaikutteita, viikinkitunnelmaa unohtamatta. Aika oikein sanottu, nimittäin juuri tämänkaltaista tavaraa heidän ensimmäiseltä pitkäsoitolta, ”From Ashes To The Frozen Land” löytyy, joka julkaistaan joulukuun 9. 2013 Mighty Music Recordsin/Targetin kautta. Yhtye on perustettu jo vuonna 2005, ensimmäinen ”EP” julkaistiin kuitenkin vasta vuonna 2011, ja nyt katsotaan mitä herrat ovat tuomassa pöydälle ensimmäisen albumin myötä.

Levyn aloittaa into nimeltään ”Battle Cry”, jossa heti tuodaan esille bändin oma henkilökohtainen ”tatsi”, sillä siinä soi belgialainen säkkipilli. Tämän jälkeen alkaakin kunnon räime, kun ”Unleashed” pääsee valloilleen, kirjaimellisesti, nimittäin nyt mennään eikä meinata. Kappaleen tunnelma olisi kuin oltaisiin menossa sotaan, blast beat-mätkeellä nostetaan sotureiden mieltä, ja sitten taas mennään kuin pitti olisi tulessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Rebirth” tuo taas esille säkkipillin, joka on oikeasti ihan oiva lisäys kappaleisiin ja sitä taituroi Geoffroy Dell’Aria . Tässä pääsee kuulemaan jo enemmän melodioiden värinää samalla kun vokalisti/kitaristi Pierre Cherelle murisee ja kärisee mikkiin. Yhtye on ilmoittanut omiksi vaikuttajikseen aika lailla Suomeen vedettävät natsat, nimittäin Ensiferumin, Kalmahin ja Wintersunin; itse vielä kuitenkin lisäisin tuohon joukkoon Amon Amarthin. Tässä ”Rebirth” -kappaleessa tulee eniten esille nämä vaikutteet, sillä siinä keinotellaan rytmien vaihdoilla ja nostatuksella. Tästä siirrytään suoraan seuraavaan kappaleeseen ”Sealed Destiny”, joka vaikuttaa väli-introlta ja pituuttakin sillä on hurjat neljä minuuttia. Kappaleessa ei sinänsä tapahdu paljon mitään: siinä vedetään luupilla samaa sointua välillä tuoden jotain ihan pientä uutta instrumenttia kehiin ja lievästi mahtipontisuutta ilman mitään laulua. Joillekin tämä saattaa tuntua ihan turhalta filliltä levyssä, mutta itseni se ainakin vei ajatuksissani jonnekin ihan muualle.

”Through Wind And Snow” on vähän rauhallisempi kappale, jota kuunnellessa tulee tunne kuin joukko olisi seikkailemassa kaukaisessa maassa lumisissa maisemissa. Vähän siis tuodakseni esille tätä ajatusta, niin itse kuvittelen levyn kappaleet aina eri tilanteisiin ja melkeinpä tarinana, joka on oman mielikuvituksen tuotosta. Onko levy sitten kokonainen tarina, jonka yhtye haluaa tuoda esille, niin sitä en osaa sanoa. Kappale ”Reckless Child” on levyn pisin ja tuo aika lailla vanhan Ensiferumin ”Iron” –levyn fiilikset esille. Rumpumättöä, sointukikkailua, kärinää ja kitarariffien leikkiä sopivassa määrin. Ainoa mitä kaipaisin levylle lisää, ehkä, olisi puhdasta laulua tai sitä olisi ainakin kiva jossain välissä kuulla. Musiikki on välillä miksattu aika kovalle ja vokalisti Pierren murinat meinaavat jäädä alle. Kappale on kuitenkin levyn parhaimmistoa ja se yhdessä seuraavana tulevan ”Drinkin’ Songin” kanssa on julkaistu myös erikoisversiona vuoden 2013 Wacken Open Air Battlen yhteydessä. ”Drinkin’ Songissa” ei ole siinä mielessä mitään erikoista kuin vain alustus, missä yksinäinen soturi kulkee läpi kylän hiljaisuudessa ja saapuu paikalliseen tavernaan, jossa on ilo irti juominkien merkeissä.

Enska– ja Amon Amarth -fiiliksillä jatketaan taas ”Mother Of The Night” –kappaleessa, jossa tuodaan myös hieman esille jousisoittimia. ”Stare Into The Deep” tuo taas vaikutteita Wintersunista pitkällä alkuintrollaan ja on hieman hitaampitempoinen nyrkki ilmaan-kappale. ”Everlasting Dawn” vaikuttaa ensin jotenkin laahavalta blasteineen. Expertti en ole, mutta jotenkin tuntuu ettei nuo blastit ole ihan täysin rumpali Jerry Winkelmansilla hallussa vielä. Kappale kuitenkin saa uuden tunnelman, kun kesken biisin homma rauhoitetaan ja keskitytään enemmän kitarointiin sekä murinaan tuoden esille raskaampaa poljentaa. Seuraavassa kappaleessa, joka on levyn viimeinen, ”A World Undone” tuodaan heti enemmän esille folk-meininkiä alkuun ja kohtalaisia moshaus-hetkiä. Levyn päättävä ”Northern Light”-outro alkaa jotenkin synkissä tunnelmissa. Ollaanko nyt sitten palaamassa kotiin seikkailuista ja muistellaan edesmenneitä tovereita?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Koko levystä jäi käteen itse asiassa hyvä fiilis ja toive, että se vielä jatkuisi. Olisi nimittäin mielenkiintoista kuulla mitä muuta lisää yhtye voisi luoda. Levy itsessään on oikein hyvä aloitus yhtyeen uralle tuoden uuden lisän folk metal-genreen, mutta itse haluaisin lisätä vielä yhden kitaran joukkoon ja ehkä enemmän leikittelyä säkkipillillä sekä jousilla. Ja kuten aiemmin mainitsin, niin se puhdas laulu olisi mielenkiintoista kokeilla/kuulla jossakin kappaleessa. Kyllä tätä levyä jaksaa kuunnella useampaankin otteeseen, etenkin jos on yhtään kyseisen genren ystävä. Jos siis pidät Ensiferumista, Kalmahista, Wintersunista, Amon Amarthista, niin uskon tämänkin bändin uppoavan sielusi syövereihin ja on ehdottomasti kuulemisen arvoinen.

8/10

Kappalelista: