itSelf hakee tukea levynsä julkaisuun joukkorahoituskampanjalla

Vuonna 2005 Brasiliassa perustettu ajatteli vuonna 2014 laittavansa pillit pussiin, vaikka sen kakkoslevyn äänityksiäkin oli jo tehty. Projektin takana on Ricardo Falcon, joka on viime vuosina nähty muun muassa Sinisterin kitaristina sekä Belphegorin live-kitaroissa. Nyt Ricardo kertoo herättelevänsä henkiin projektiaan nimeltä itSELF. Mukana tässä ovat bändin toinen perustajajäsen Estevan Furlan rummuissa ja vokaaleissa,  Steve Di Giorgio (Sadus, Death, Testament) bassossa ja Carsten Altena (The Monolith Deathcult, Sinister) vastaamassa orkestraatioista. Albumilla vierailijana voidaan kuulla myös Terrance Hobbsia (Suffocation). Siis voidaan kuulla, jos levy koskaan saadaan julkaistavaksi asti.

Levyn julkaisun mahdollistajaksi toivotaan nyt joukkorahoituskampanjaa, koska covid-19 on monen muun tavoin koskettanut myös Falconia. Jossakin vaiheessa mies päätti jopa myydä kaikki soittimensa, vahvistimensa ja muut oheislaitteet. Hän kertoo kuitenkin, että koska levyn kitaroita on nauhoitettu jo vuonna 2013, haluaa hän saada tämän levyn vielä valmiiksi.

Alla olevasta linkistä pääset katsomaan muutaman videon sekä lukemaan lisäinfoa projektista. Toivotaan, että itSELFin ”The Absence” -levy saadaan vielä joskus kuultavaksi.

https://www.kickstarter.com/projects/itself/itself-new-album-the-absence

Kommentoi julkaisua