Itsensä coverointia – Ringo Starr All Starr-bändeineen Helsingissä

The Beatles. Monelle nuo kaksi sanaa on tärkeimpiä musiikin historiassa yhdistettyä sanaa, eikä syyttä – tuo Liverpoolista maailmankartalle singonnut on yksi kaikkein aikojen menestyneimpiä, tunnettuja ja rakastettuja bändejä.

Oma taipaleeni alkoi joskus ala-asteen puolella. Rokin puoleen menevä britti-isäni oli toki tässä vaiheessa tutustuttanut vaikka kuinka moneen bändiin, mutta tässä vaiheessa aloin viimein tutkimaan musiikkia itse, päätyen Beatlesin pariin. Juuri siihen aikaan julkaistiinkin uudelleenpainokset kustakin bändin levystä, sekä vähintäänkin helvetinmoista nostalgiaa nostattava ”The Beatles: Rock Band”-peli, ja loput onkin historiaa.

Kuljetaan tästä pari vuotta eteenpäin, jolloin pääsin todistamaan itse Paul McCartneyn keikkaa Hartwall Areenalla, joka edelleen on yksi elämäni huikeimpia keikkakokemuksia. Siitä muutama jos toinenkin eteenpäin, ja tässä sitä ollaan: olen nyt todistanut kummatkin elämäni ensimmäisen todellisen fanituksen kohteen vielä elävät jäsenet livenä. Vai olenko?

Tietämättömille tiedoksi: Ringo Starr & His All Starr Band ei ole Ringon soolobändi. Kyseessä on ensi vuonna 30 vuotta sitten aluilleen pantu 13 eri kokoonpanoa (erinäisten vieraiden ohella) nähnyt all star-bilecoverbändi. Kuten Ringo totesi hyvin aikaisin Helsingin keikan aikana, lavalla esiintyi hänen kanssaan muutama hänen kaverinsa, ja he tulivat pitämään hauskaa. Tämä on ollut homman nimi alusta lähtien, ja homman nimi on simppeli: bändi koostuu korkean tason muusikoista, joista kullakin on vaikka minkämoista taustaa musiikin parissa, joista kukin saa setin aikana mahdollisuuden esittää omaa materiaaliaan.

Suomeen ensimmäistä kertaa juuri ja juuri alle kahteenkymmeneen vuoteen saapunut All Starr Band koostui itse Ringon lisäksi näistä nimistä: Steve Lukather (Toto), Graham Gouldman (10cc), Colin Hay (Men At Work), Gregg Rolie (Santana, Journey), Warren Ham (Bloodrock, Kansas) ja Gregg Bissonette (David Lee Roth ja jättimäinen liuta muita sessiokeikkoja). Jäsenistä suurin osa on ollut mukana aiemminkin, mutta tämä kokoonpano on ensimmäinen, jossa Gouldman on mukana.

Illan keikan ympärillä on pyörinyt vaikka mitä, mutta pieni pikakertaus: alunperin keikan suunniteltiin pidettävän Kaisaniemen puistossa, mutta järjestäjien mukaan istumapaikkapyynnöistä johtuen keikka siirrettiin Nordiksen jäähallille. Moni ei tästä pitänyt, etenkin lippujen järjestelyjen ollessa mitä olivat: eri lipunmyyjiltä ostetut Kaisaniemen numeroimattomat kenttäliput vastasivat omia lohkojaan yleisössä, joista paikkoja sai tiedon mukaan vapaasti valita. Hieman hämmentävä ohjeistus oli, mutta paikalle väki kuitenkin tuntui osanneen hyvin. Ovien aukeaminen tosin viivästyi jostain syystä, sillä annetun tiedon mukaan tasan kuudelta ovet eivät auenneet, mutta melko pitkäksi kertynyt jono kulki mukavan ripeästi.

Illan avanneesta Hectorista en valitettavasti järkyttävän paljoa osaa sanoa, sillä jättimäinen aukkoni suomalaisen musiikin sivistyksessä sisältää myös hänet. Muutaman hittikipaleen ja coverin tietenkin tunnistin, mutta melko suurilta osin kokemukseni tuli puhtaalta pöydältä, ja siltä homma onneksi tuntuikin: puhtaalta. Hectorin musiikki taitaakin olla saanut jonkinlaisen lällystelyn maineen, mutta ainakin juuri amnetulla hetkellä pidin. Enpä osaa muuta sanoa, eteenpäin!

Pääbändin setin avasi jo muutaman vuoden vakioaloituksena toiminut Carl Perkins-laina ”Matchbox”, josta huumorin saattelemana siirryttiin suoraan Starrin soolobiisi ”It Don’t Come Easyyn”, jonka jälkeen kukin jäsen siirtyi keskipisteeseen välillä Starriin palaten, lähinnä sessiotyötä tehneitä Hamia ja Bissonettea lukuunottamatta. Mielipiteeni jakautuu tässä vaiheessa kahtia: en ole varma, onko bändin tasapuolisuus ja bilebändimäisyys tässä mielessä hyvä vai huono asia. Yhdeltä kantilta tämä antaa kullekin soittajalle mahdollisuuden esittää materiaaliaan, mutta toisaalta Starrin nimen ollessa läntättynä bändin nimeen peräti kahdesti, tulee väkisin kevyt tunne että muut tekevät työtä, josta Starr itse hyötyy, vaikka lähes puolet illan settilistasta koostuikin kappaleista, joissa Starr keskipisteessä oli. Merkkaripistettä katsellessa huvittikin, että illan keikkaa pidetään osana viime vuonna julkaistun ”Give More Love”-levyn tiimoilla pyörivää kiertuetta, mutta kyseiseltä levyltähän ei kappalettakaan kuultu. Riippumatta siitä, kuinka montaa mieltä bändistä olen, ilta oli kuitenkin nautintoa täynnä.

Kukin soittajista toi oman mukavan panoksen tunnelmaan, vaikkakin osa suuremman kuin toiset. Lukatherin sooloilua oli aluksi vaikuttavaa seurata – huom, en ole kertaakaan Totoa elävänä nähnyt, mutta tähän voisin poikkeuksen tehdä – mutta jo alkuvaiheilla soitetun ”Rosannan” kohdilla huomasin liian olevan liikaa. Yllättäen Colin Hay nousi jonkinasteiseksi suosikiksi, vaikka hänen tuotantoaan esitettiinkin vain pari kappaletta ”Down Under”- ja ”Who Can It Be Now?”-kappaleiden muodossa, joista kumpikin ovat kappaleina ärsyttäneet minua vuosikausia, mutta elävänä vain tuntuivat napsahtavan. Hamin panos lauluihin on myös mainittava, sillä melko kiitettävästi hän yltyi ”Rosannan” säkeistöjen korkeampiin osiin. Heikoimmaksi lenkiksi jäi valitettavasti Gouldman, sillä hänen esittämät 10cc-bändin kolme kappaletta eivät musiikillisena teoksina mitään päätä huimaavia ole.

Yleisön huomio keskittyi kuitenkin bändin nimikkohahmoon, ”I love you, Ringo”-huutojen kuuluessa kappaleiden välissä läpi keikan. Oli melko päätä huimaavaa ajatella, että siinä hän oli kaikessa loistossaan. Hectorin setin lähestyessä loppuaan hänen bändinsä rumpali huomautti yleisölle Starrin rumpusetin ikonisuudesta, ja melkoisen ikoninen rumpali mies onkin. Miehen teknisestä taidosta voi toki olla montaa mieltä, mutta ne tutut maneerit tuntuivat kukin olevan edelleen soitossa läsnä rytmin tahtiin sivuttain vaappumiseen asti.

Suosionsa Starr otti vastaan nöyristelemättä, mutta kenties hieman liiankin, sillä ajoittain hänen habituksestaan tuli vastaan hieman ylimielinenkin tunne. Toki tämä saattoikin suurimmilta osin huumoria olla, mutta myönnän fiilikseni koko All Starr Bandin ideaa kohti saavan ajatukseni väkisin kulkemaan hieman siihen suuntaan. Liika on kuitenkin liikaa, ja loppua kohden Starrin asenne alkoi hieman vaivaamaankin hänen poistuessa setin lopettaneen ”With A Little Help from My Friends”-klassikon aikana lavalta reilusti jo ennen muita jäseniä, jotka jäivät ilman johtajaansa kiittelemään innokasta yleisöä.

Ilta oli kuitenkin kaikkea mitä olisi voinut odottaakin: hyvää musiikkia ja hyvää mieltä. Tässä tapauksessa onnistun suurimmilta osin antamaan anteeksi ajoittaisen ärsytyksen, sillä niin odotettu tämä hetki itselleni kuitenkin oli. Kaikki bändin jäsenet onnistuivat ainakin jossain vaiheessa tuomaan hymyn huulille, mutta suurimman toi Starr itse keikan puolivälin tienoilla: mikäli joku ei tiennyt ”Yellow Submarinen” sanoja, tämä yksilö oli aivan väärässä paikassa.

Ja niin kaikki lauloivat, enkä voinut olla hymyilemättä ja palaamatta takaisin toisen luokan hetkiin, jolloin luokka asettui pianon ääreen laulamaan juuri tätä kappaletta opettajamme säestämänä. En ole koskaan vetistellyt aiemmin keikalla, mutta jotenkin juuri tämä hetki, juuri tämä pöljääkin pöljempi lastenkappale onnistui tuomaan iloiset vedet silmille, vaikka kuinka menetinkään tilanteessa katu-uskottavuuteni. Starrin yleisöstä hetkeksi poimima samannimisestä animaatioelokuvasta tuttu keltainen jäänsärkijä sinetöi hetken tarkoituksen: The Beatles muutti maailmaa, mutta itselleni tärkeämpänä se muutti minua.

Settilista, suluissa kappaleiden alkuperäiset esittäjät:

1. Matchbox (Carl Perkins)
2. It Don’t Come Easy (Ringo Starr)
3. Dreadlock Holiday (10cc)
4. Evil Ways (Santana, alk. Willie Bobo)
5. Rosanna (Toto)
6. Down Under (Men At Work)
7. Boys (The Beatles, alk. The Shirelles)
8. Don’t Pass Me By (The Beatles)
9. Yellow Submarine (The Beatles)
10. I’m Not in Love (10cc)
11. Black Magic Woman / Gypsy Queen (Santana, alk. Fleetwood Mac/Gábor Szabó)
12. You’re Sixteen (Johnny Burnette)
13. Who Can It Be Now? (Men At Work)
14. The Things We Do for Love (10cc)
15. Oye Como Va (Santana, alk. Tito Puente)
16. I Wanna Be Your Man (The Beatles)
17. Hold the Line (Toto)
18. Photograph (Ringo Starr)
19. Act Naturally (The Beatles, alk. Buck Owens)
20. With A Little Help From My Friends (The Beatles) + Give Peace A Chance-outro (Plastic Ono Band)

Kirjoittanut: Thomas Frankton