Ja muista älä kutita – FM2000:nen ”Hubba Bubba Rehab” on yksi vuoden virkistävimmistä ja hauskimmista albumeista

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 29.9.2017

Itsensä kutsuminen ”nousevaksi ’kulttibändiksi’” on mielenkiintoinen toteamus, joka varmasti herättää kiinnostusta. Näin itseään kuvailee pieksämäkeläinen tanssi- ja turpiinveto-orkesteri FM2000, eikä se pohdinnoissaan ole ollenkaan kaukana totuudesta.

Vuosituhannen vaihteessa perustettu yhtye on kerännyt suurta kulttisuosiota ja voittanut Finnish Metal Expo –tapahtumassa jaettavien Finnish Metal Awardsien ”vuoden tulokas” –palkinnon vuonna 2009. Kaksi uransa suosituinta ja musiikillisesti laadukkainta albumia se on julkaissut Sakara Recordsin kautta, ollen näin osa myös merkittävää kotimaista musiikkiperhettä. Vaikka bändistä ei puhutakaan samassa mittaluokassa kuin vaikkapa Stam1nasta tai Mokomasta, on bändillä siis todellakin uskollinen fanikanta. Todistin yhtyeen konserttia Tampereella vuoden alussa ja olin todella yllättynyt ja ilahtunut fanien eläytymisestä ja heittäytymisestä. Millaisella musiikilla sitä kansaa sitten saadaan tanssilattialle?

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

Vaihtoehtometallilla, humpalla ja punkilla, tietysti. FM2000 ei ole mikään tavanomainen yhtye kotimaisessa metalliskenessä, sillä sen musiikissa on aina kuulunut vahva yhdistelmä punkkia, metallia sekä tanssijalkaan purevaa humppaa slaavilaisilla mausteilla. Suomen System Of A Downiksikin kutsuttu yhtye on tarjoillut loistavaa ja mielenkiintoista musiikkia nyt jo seitsemän albumin verran, joista parhaimpina mainittakoon ”Meibi Bus Home”, ”Opium Grilli” sekä vuonna 2014 julkaistu loistava, mutta vähälle huomiolle jäänyt ”Carina II.” Tällainen omaperäinen keitos voi monesta tuoksahtaa härskiltä, mutta pelko pois: uudella ”Hubba Bubba Rehab” –albumillaan yhtye on ”laimentanut” mikstuuriaan siivilöiden siitä pois liiat humpat ja jenkat, kompensoiden tätä hardcore –riffeillä, 90-luvun Oulun punk –skenen kaiuilla sekä rehdillä kotimaisella metallilla.

Raskas vaihde on todellakin isketty päälle. Aloituskappale ”Kraka” sisältää paksupohjaista thrash -riffittelyä kolisevan virvelin piiskatessa tahtia, ”Musta-Pepe” yhdistää raskaassa kertosäkeessään Maj Karmaa sekä raskainta CMX:ää. ”Saonan” väliosa seilaa sellaisilla piraattimetallin vesillä, että sen rinnalla Alestorm vaikuttaa pelkiltä maakrapujen iskelmäbändiltä. Raskainta antia on bändin ensimmäisille albumeille kunniaa tekevä hardcore punk –kaahaus ”Härän Veri”, jossa nyrkkiä puidaan ja torero kamppailee tuhatkiloista härkää vastaan. Pätevää punk –bassottelua ja runnovia kitarariffejä tarjoillaan melodisissa rypistyksissä ”Piri-Hanna”, ”Jarru” ja ”Sairaanhoitajat.” Varmasti tulevaksi keikkasuosikiksi kohoava ”Tissit” sopisi nyrjähtäneellä aloituksellaan ja melodisimmilla hetkillään loistavasti taannoisen Au Pairin tuotantoon.

Toivottavasti kukaan ei kuitenkaan erehtynyt odottamaan mitään normaalia meininkiä tai pelkkää vihaista nuijintaa. Kuten aikaisemmin todettiin, FM2000 ei ole mikään tyypillinen ja helposti lokeroitava yhtye. Bändillä on käytössään huomattava määrä eri vaikuttimia, joita se sulattaa musiikkiinsa todella vaivattoman kuuloisesti ja niin, että se ei kuulosta pakotetulta tai liian itseisarvoiselta. ”Kraka” sisältää kaiken raskaan polkemisen ohella dynaamista kontrastia sekä dekkariväliosan, jossa beguine –tyylistä rumpukomppia ja kuplivia kitarasointuja vasten solisti Antti ”Rota” Junttila tulkitsee vapaamuotoisesti. ”Trabantin” säkeistöissä Rotan ulosanti sisältää jopa varhaisen suomiräpin nuottia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Mainos päättyy

”Musta-Pepe” lähtee käyntiin Bill Withers –tyylisellä introlla, jota seuraa rytmisektion bossa nova –komppailu kitaran fiilistellessä funkahtavilla toteamuksillaan. Myöhemmin rumpukomppi vaihtuu dynaamiseen funk –komppiin. ”Saona” on duurissa purjehtivalla irkkumelodialla varustettu kappale, jossa bändi pääsee kunnolla revittelemään erikoisella huumorintajullaan ja energisellä soitollaan. Erityisesti väliosassa päästään kunnolla vauhtiin maukkaasta rumpugroovesta hevitykitykseen. Yhdessä ”Musta Pepe” –kappaleen kanssa albumin parhaimmistoon kohoavat ”Äiti” ja ”Peura”, joissa esitellään sellaisia puolia bändistä, joita ei ole aikaisemmin kuultu. Ensin mainittu alkaa kaiutettujen melodioiden hauraalla kudoksella, jota vasten basso soittaa omaa vastamelodiaansa. Päätöskappale ”Peura” on kuitenkin aidosti bändin tähän asti ainutlaatuisin kappale ja varmasti hienoin yksittäinen sävellys. Akustiset kitarat luovat taustalle hentoa ja paljasta harsoa, jota vasten heitetään vuoroin pulputtavia kitaralinjoja, vuoroin haikeita kitaravedoksia ja välillä myös kevyellä raspilla maustettuja sointuja. Basso myötäilee hienostuneen melodisesti rumpujen tahdittaessa kaikkea disco –kompillaan. Alakuloinen kertosäe muistuttaa PMMP:tä ja väliosa on upean eteerinen hetki, jossa bändi pääsee todella hämmästyttämään kyvyllään rakentaa näin kauniita maisemia. Rota duetoi naislaulajan kanssa antaen osoituksen siitä, että ”huuda harkiten” on edelleen pätevä filosofia.

Temaattisesti albumin kerrotaan käsittelevän naiseutta sekä addiktioita. Turhan syvälliseksi bändi ei heittäydy ja aiheita ei tutkita mitenkään erityisen moniulotteisesti. Harvoin bändi edes asettuu varsinaisesti naisen perspektiiviin, mutta tajunnanvirtaa muistuttavat tekstit onnistuvat kuitenkin tietyllä tavalla tuomaan pöytään omaperäisiä raapaleita aiheista. ”Tissit” saatta nimensä ja kertosäkeensä puolesta huokua junttimaisuutta, mutta oikeastaan kyseessä vaikuttaa olevan enemmänkin tulkinta naiseuden kivuista ja taakoista. ”Äiti” sisältää rehtiä ja kaunista kuvausta äitien tärkeydestä ja siitä, kuinka äitiys ei aina saa ansaitsemaansa arvostusta. FM2000 kertoo kappaleissaan aina vahvoja tarinoita, joita säväyttää vahva ja omintakeinen huumori, vinksahtanut henkilögalleria sekä eräänlainen aitous ja rehtiys. Samanlainen kotikutoisuus ja pilke silmäkulmassa -asenne heijastuvat suoraan bändin musiikkiin.

FM2000 asettuu mielestäni suoraan kuolevan kotimaisen luonnonvaran, outorockin jatkumoon ja samalla se on kuitenkin yllättävän helposti lähestyttävä. Oudoimmillaan bändi on yhtä houreinen ja erikoinen kuin jyväskyläläinen Au Pair aikoinaan ripauksella taannoista Kuollut Etana –yhtyettä. Tämä kaikki sekoittuu Eläkeläisten humppaestetiikkaan, ilmavaan mutta raskaaseen Maj Karmaan sekä Radiopuhelimiin ja varhaiseen CMX:ään. Bändin raskaampi vaihde toimii mainiosti, ja se tuntuu löytäneen toivotun tasapainon erikoisuutensa ja raivokkuutensa kanssa niin, että suurempi suosio ei ole todellakaan pelkkää toiveajattelua. Kappaleet kuten ”Musta-Pepe”, ”Tissit”, ”Härän Veri” ja ”Sairaanhoitajat” ovat kiikkulautailua tarttuvuuden ja omituisuuden välillä ”Äidin” ollessa vahvan melodinen punk rock –hymni. ”Peura” taas on ehdottomasti bändin kaunein ja upein sävellys siitäkin huolimatta, että sen hauraus ja kauneus ei välttämättä sovi albumille niin hyvin kuin toivoisi. ”Hubba Bubba Rehab” on ehdottomasti yksi tämän vuoden hauskimmista ja virkistävimmistä albumeista. Tällaisia bändejä saisi olla puolestani enemmänkin.