Jaakko Rytsölän Länsiväylä julkaisi uutta musiikkia
Länsiväylä kiristää julkaisutahtiaan kesän loppua kohden. Jaakko Rytsölän luotsaaman suomirock-poppoon toinen single ”Ota pois se musta” on poprockin muotoon puettu tarina sukupolvien painolastista, jota jokainen vuorollaan yrittää ravistaa harteiltaan. Osa onnistuen siinä paremmin kuin toinen. Osa löytääkseen edestään saman peilikuvan kuin se, joka sen alun perinkin eteemme heijasti.
Mielellämme on iso voima tekojemme ohjaamisessa. Kun koemme vääryyttä tai pettymyksiä muiden ihmisten suhteen, lupaamme käyttäytyä toisin omassa elämässämme. Jostain syystä näistä tavoista irrottaminen onkin hankalampaa kuin luulemme. Mitä läheisemmät ihmiset ovat kyseessä, sen suuremoi heidän vaikutuksensa meihin on. Vaatii monta sukupolvea katkaistakseen ketjun, joka ohjailee meitä välillä kuin narut marionettia teatterissa.
”Omien lasteni myötä olen joutunut arvioimaan omia käyttäytymismallejani, ja sitä, miten haluan arvojani tuoda esille esimerkiksi lapsilleni. Tämä työ on vaatinut pitkällistä pohdintaa ja kokemusten jakamista läheisteni kanssa. Asiathan eivät koskaan ole niin yksinkertaisia miltä ne näyttävät, ja sen vuoksi kannattaakin aina arvioida rauhassa ennen tuomioiden jakamista”, kertoo Jaakko Rytsölä kappaleen taustoista.
Bändin keulahahmo Jaakko Rytsölä tuli koko kansalle tunnetuksi parikymmentä vuotta sitten Lamborghini-tempauksestaan veljensä kanssa. Nyt Lambo on vaihtunut Länsiväylää sahaavan perheenisän käskyttämään Teslaan, ja näppäimistön ja hiiren kaverina käsissä pyörii sähkökitara.
”Olin haaveillut omasta bändistä jo vuosia, ja lykännyt aina toteutusta sinne ”huomiselle”. Nelikymppisenä päätin keskittyä musiikkiharrastukseeni entistä vakavammin, ja nyt, seitsemän vuotta myöhemmin, lopputuloksena komeilee yhdentoista kappaleen pitkäsoitto oman bändin kanssa”, kertoo Rytsölä tulevan levyn taustoista.
Länsiväylä soittaa aidosti itsensä näköistä ja ikäistä menevää suomirockia, jonka vaikutteisiin voi lukea niin kotimaisen Kotiteollisuuden kuin vaikkapa jenkkien oman Offspringin. Melodiat ja isot kitarat merkkaavat tämän yhtyeen kaistat!
”Haluan omalla esimerkilläni osoittaa, että unelmien toteuttaminen ei ole koskaan liian myöhäistä. Itsestään ne eivät toteudu, ja joskus joudut tekemään paljonkin työtä niiden eteen, mutta lopputuloksen toteutuessa edes puoliksi sellaisena kuin kuvittelet sen, on korvaamaton kokemus”, päättää bändin laulaja-kitaristi Rytsölä viestinsä.