Jäälicityrokki 2015

Oulun seudun festivaalikesä ampaistiin käyntiin lauantaina 13. kesäkuuta oikein kahden päällekkäisen tapahtuman voimalla. Oulussa Välivainion kaupunginosassa uudehkossa paikassa nimeltään Tukikohta soi loppuunmyyty Pikipop-tapahtuma, jossa soitti mm. 22Pistepirkko. 16 kilometriä Oulun keskustasta Koilliseen entiseen Kiimingin kuntaan sijoittui toinen festivaali, jossa raskaampia säveliä kansalle päästeltiin viiden bändin voimin. JääliCityRokki oli tapahtuman titteli ja sinne mekin matkasimme.

Vuosia sitten JääliCityRokki lähti käyntiin kuulemma Jäälin kovien jätkien yksityistilaisuudesta ja kasvoi myöhemmin julkiseksi tapahtumaksi. Vuonna 2014 tilaisuus kokeili kaksipäiväisenä, mutta tänä vuonna palattiin yhden illan mittaiseen muottiin. Jäälin urheilukentälle rakennetulla festivaalialueella soitti illan aikana Turmion Kätilöt, Battle Beast, Apina, Burning Point sekä Blind Channel. Varsin monenkirjavaa metallia oli tarjolla siis. Tarvittavat palvelutkin intiimillä alueella toimivat oikein mainiosti.

Alkukesän sää Suomessa voi olla minkälainen tahansa ja tälläkin kerralla oli hieman pelonsekaiset tunteet mitä taivaan antimet tulevat illan päälle olemaan. Viikko oli ollut kylmä ja sateinen, kuten tämän vuoden teema säiden osalta näyttäisi olevan. Viikonloppua kohti lupailtiin varovasti vuoroin vettä ja vuoroin aurinkoa. Aamulla vielä satoi, mutta päivän edetessä pilvet väistyivät. Lämmöstä ei silti päästy hirmuisesti nauttimaan ja illan edetessä kylmä sää jopa haittasi melkoisesti tunnelman nousua sen osalta.

Mutta viis siitä, oltiin tultu katsomaan bändejä. Juuri hetki sitten Ranka Kustannukselle kiinnitetty oululainen Blind Channel sai epäkiitollisimman slotin ja toimi tapahtuman aloittajana. Tässä vaiheessa yleisön puolella olevat ihmiset oli laskettavissa miltei kahden käden sormilla ja järjestysmiesten määrä taisi olla tuplasti suurempi. Mutta jonkun täytyy aloittaa ja tällä kertaa sen tekivät nämä nuoret oululaiskollit.

Blind Channel määrittelee musiikkinsa violent popiksi, jossain yhteyksissä bändi on mielletty myös metalliksi raskaahkojen kitaroidensa takia. Sitähän tuo kuulosti olevan. Tyypit tarjoilivat raikkaan ja energisen annoksen osaavaa popahtavaa raskasta tai kevytmetallista soittoa, teknobiittejä, menevää fiilistä ja virtaa täynnä olevan shown. Eikä bändi jättänyt epäilystä levytyssopimuksensa tarpeellisuudesta. Kyllähän tätä kelpasi kuunnella, vaikkei aivan omaan makuhermoon osunutkaan. Vähälukuinen yleisö sen sijaan ei tässä vaiheessa oikein vielä lähtenyt mukaan ja Blind Channel -tyypit yrittivät turhaan houkutella kansaa lavan eteen. Oliko bändi sittenkin väärässä paikassa väärään aikaan. Ei voi tietää.

Puolen tunnin hengittelyn jälkeen lavalle asteli illan yksi odotetuimmista bändeistä, oululainen jo vuonna 1997 perustettu power metal -suuruus Burning Point. Esiintyminen oli bändin kuudennen levyn julkaisukeikka, ytimekkäästi ”Burning Point” nimetty albumi ilmestyi kauppoihin keikkaa edeltävänä päivänä. Mielenkiintoa lisäsi kokoonpanossa tapahtunut laulajanvaihdos, kun Battle Beastin debyyttialbumilla ”Steel” (2001) vokaloinut Nitte Valo kiinnittyi Burning Point -kokoonpanoon vuoden 2014 kesällä, eikä poppoo ollut juuri tätä ennen näyttäytynyt livetilanteessa – ainakaan minulle. Viime näkemän myös basistintontilla on mies vaihtunut. Jukka Jokikokon tilalle on astellut herra nimeltään Sami Nyman.

Etukäteen oli pienoinen pelko olemassa siitä kuinka Niten läsnäolo näyttäisi jotenkin irralliselta muuhun rytmiryhmään nähden koska bändihän kulminoituu jokseenkin kitaristi Pete Ahoseen, joka hoiti ennen myös laulun kokonaisuudessaan nyttemmin kitaransoiton ohessa taustoja laulellen. Pelko osoittautui nopeasti turhaksi, sillä ryhmä oli nivoutunut hyvinkin yhtenäiseksi ja lavalla henki oli lämmin sekä mutkaton. Niten ääni kuuluu levyllä hieman turhankin hiljaa kun nyt lavatilanteessa se tuli enemmän esiin ja toimi oikein mainiosti tasalaatuisena instrumenttina. Burning Point on ollut itselleni aina bändi, joka on erittäin vahva, mutta jättää puuttumaan sen jonkin viimeisen silauksen. Nitte Valon mukaantulo tuntui täyttävän juuri tämän puuttuvan osan ja nostavan bändin kiinnostavuuden uudelle tasolle. Eikä se kuulosta tyypilliseltä power-yhtyeeltä, vaan tuo mukaan kaivattua omaperäisyyttä ja rohkeutta.

Uudella albumilla biisikattaus koostuu osin vanhoista uudelleen sovitetuista ja lauletuista hiteistä sekä neljästä uudesta biisistä. Keikka koostui pitkälle samasta materiaalista, kappaleista kuten ”Into the Fire”, ”Heart of Gold”, ”Dawn of the Ancient War”, ”Find Your Soul” sekä monta muuta. Burning Point keikkailee melko harvakseltaan, vaikka selvästi potentiaalia ja annettavaa piisaisi useamminkin esiintyä.

Tässä vaiheessa yleisöäkin on löytänyt paikalle jo kohtuullisen mukavasti. Kyllä tästä hieno ilta saadaan. JääliCityRokissa oli käytössään vain yksi lava, joten bändien välinen tauko kesti puolisen tuntia ja sille ajalle piti keksiä jotain aktiviteettia. Kädenulottuvilla oli kuitenkin janojuomaa tarjolla sitä kaipaaville ”edulliseen” 7,50 euron hintaan. Hintakehitys tarjoilun osalta tapahtumissa jatkaa nousuaan vuosi vuodelta, mutta ei tunnu ketään kiinnostavan.

Kotvasen kuluttua lauteille saapui lauma apinoita Oulusta… Ash… Sakara-levylafkan uusin kiinnitys, suomenkielistä rappia ja metallia yhdistelevä bändi nimeltään Apina. Äsken jo monilukuinen yleisö pakeni tätä uutta tuttavuutta anniskelualueen suojiin ja pysyi siellä visusti koko esiintymisen ajan. Olisi kannattanut jäädä, sillä nuoremmat kaverit vakuuttivat varsin kovalla menolla niin musiikillisesti kuin lavaenergialla. Vaikka vierastan rapin ja metallin yhteen naittamista turhankin voimakkaasti, niin on silti todettava näiden sällien saavan aineksista toimivan paketin aikaiseksi.

Setti päräytettiin käyntiin maaliskuussa ilmestyneen debyyttialbumin nimikkokipaleella ”Infektiko” ja siitä homma jatkui samansuuntaisella uholla. Etenkin isokokoisen uhmakkaan oloisen laulajan Henri Pesosen heiluminen jaksoi hymyilyttää useammankin kerran, muiden jäsenten ollessa vähemmän liikekannalla. Bändiä näytti silminnähden harmittavan yleisön poistuminen takavasempaan. Paikalle jäi vain kourallinen nuorempaa sakkia, jotka kuitenkin jaksoivat pitää meininkiä yllä välittämättä muista ja Pesonen kiittelikin eturivin aktiiveja useaan otteeseen.

Kansainvälisestikin kovassa nosteessa olevan kasarihenkistä heavyä soittavan Battle Beastin keikkaa oli Oulun seudulla selvästi odotettu pitkään ja hartaasti ja nyt sitä sai. Tässä vaiheessa taidettiin tehdä JCR 2015 yleisöennätys ja ei jäänyt epäselväksi mitä porukka on tullut katsomaan. Mielenkiintoa lisäsi bändin entisen ja nykyisen laulajan läsnäolo samassa tapahtumassa samalla estradilla vain muutaman tunnin erolla ja odotettavissa olikin jonkinlainen vierailu, olihan sellainen nähty myös jo maaliskuussa Nosturissa Helsingissä.

Intronauhan soidessa rumpali Pyry Vikki kipusi fiilistelemään rumpukalustonsa päälle, sama rituaali tapahtuu ilmeisesti kaikilla keikoilla, mutta mukavastihan tuo sai ihmisiä piristettyä mukaan alkavaan keikkaan. Bändi nousi lauteille, ensitahdit lähtivät tammikuussa ilmestyneen kolmannen albumin ”Unholy Saviour” -biisillä ”Far Far Away” ja viimeisenä lavalle ponkaisi bändin keulahahmo Noora Louhimo, joka otti välittömästi jääliläisyleisön mukaan.

Nyt alkoi tulla tuttuja biisejä toinen toisen jälkeen jokaiselta kolmelta levyltä. Enemmän olisin kaivannut tehosoitossa koko kevään olleen ”Unholy Saviour” -kiekon materiaalia, mutta mitäs sitä kun laatukamaa löytyy koko tuotannosta. Porukka oli niin kovassa iskussa kuin olla voi ja virtaa ja näyttämisenhalua riitti vaikkei täällä tuhatpäistä fanilaumaa ollutkaan. ”Far Far Awayn” lisäksi kuultiin ainakin biisit ”Out on the Streets”,”Black Ninja”, ”Enter the Metal World”, ”Touch in the Night”, ”Into the Heart of Danger” sekä ”Madness”. Tulihan sieltä se odotettu Nooran ja Nitte Valon duettoesitys myös keväisen Nosturin tapaan kipaleella ”Show Me How to Die”, joka oli äärimmäisen piristävää ja kivaa katseltavaa. Tytöillä oli jopa miltei samanlaiset topitkin yllään, hyvin olivat taktikoineet.

Battle Beast toi Ouluun loistavan shown ja jätti jälkeensä kasan tyytyväisiä ihmisiä. Bändin esitys oli todella hyväntuulinen ja luonteva. Heillä tuntui olevan lavalla aidosti hauskaa. Hauskaa oli myös yleisön puolella. Bändin ja katsojien vuorovaikutus toimi moitteettomasti, väki lähti välittömästi mukaan aina sopivalla hetkellä. Missään kohtaa ei tullut väkinäistä oloa, vaan mukava fiilis välittyi puolin ja toisin. (PK)

Jäälicityrokin sään puolesta varsin kalsan illan mieltä lämmittävä huipennus oli aina yhtä hurmaava Turmion Kätilöt. Bändi oli tällä kertaa liikkeellä Oulun seudulla originaalilla kokoonpanollaan, eikä helmikuiseen tapaan mukana ollut tuuraajia tuomassa omaa, hiukan kyseenalaistakin lisäväriä esitykseen. Todettava on että keikka oli vähintäänkin timanttinen mitä tulee illan settilistaan, ja bändi oli selkeästi revanssimielellä hoitamassa homman maaliin.

Turmion Kätilöt oli koostanut keikkasettinsä niin että yleisö ei voinut muuta kuin alkaa väkisinkin viihtymään; kappaleet kuten ”Minä määrään”, ”Teurastaja” ja ”Tirehtööri” kirvoittivat juroimmankin ukon ja akan yhteislauluun ja heiluttamaan nyrkkiä ilmassa, mutta uudempikin materiaali kuten biisit ”Pyhä maa” ja ”Suolainen kapteeni” saivat kiitettävästi koko porukan mukaan (puli)kuorolaulantaan. Ja luonnollisesti MC Raaka Peen ja Spellgothin välispiikit olivat taattua Turmion Kätilöt– laatua; rasistisia, kaksimielisiä, sovinistisia ja kaikkea mahdollista niiden väliltä. Ja niinhän niiden pitääkin olla, sillä Turmion Kätilöt sanoo aina ääneen sen mitä kaikki muut eivät uskalla edes ajatella. Bändi oli kovassa iskussa ja tunnelmat yleisön puolella enemmän kuin kohdillaan, joten vuoden 2015 Jäälicityrokki sai arvoisensa päätöksen ja yleisö taatusti lippurahalleen vastinetta. Kiitokset Turmion Kätilöille, ja uutta levyä odotellessa! (TK)

Raportti: Petri Klemetti (PK) ja Tanja Kyngäs (TK)

Kuvat: Tanja Kyngäs