Jack White, mies jota vihaan ja ihailen samaan aikaan. Henkilö, joka voi tehdä mitä haluaa, ja tekee kaiken yhtä näyttävästi. Herra White vei minut mukanaan aikoinaan kuunnellessani The White Stripesin “White Blood Cells” -albumia läpi. Jack Whiten soittamisessa oli jotain sellaista, jota en ollut kuullut yhdeltäkään muulta artistilta aiemmin.

Kaikkien sivuprojektiensa sivussa Jack White ehti julkaista vuonna 2012 soololevyn nimeltään “Blunderbuss”, jossa oli todella hyviä koukkuja ja näyttöä siitä, mihin White kaikessa mahtavuudessaan pystyy. Mutta nyt on vuosi 2014, ja herra näyttää kyntensä uudella soololevyllään nimeltään “Lazaretto”.

Levyn avaava “Three Women” menee suoraan Whiten parhaimmistoon. Kappaleen groovaava piano-urkusoitanta ja soul-vivahteinen swengi vie kappaletta eteenpäin kuin luotijunaa. Avausta jatkava nimikkokappale “Lazaretto” onkin jo varmaa Whitea, boogie-tyylisillä kitarariffeillä ja laululla, joka kuulostaa siltä kuin mies saarnaisi suoraan päin kasvoja. Kappaleen lopulla tulee kuitenkin yllättävä käänne, jota en etukäteen aio paljastaa. Kolmas kappale, “Temporary Ground”, viekin kuuntelijan enemmän countryn suuntaan, kuulostaen jopa hieman joltain sellaiselta, mitä Willie Nelson tai Neil Young olisi voinut nuoruusvuosinaan säveltää.

Tästä eteenpäin levy onkin tasaisesti täynnä country/blues -tyylisiä sovituksia ja groovavia rockjamitteluja. Plussana kuitenkin on se, että levy ei jää tylsäksi, kiitos levyn pituuden ja kappaleiden määrän, mikä oli “Blunderbussin” yksi heikkous. Levy on myös miksattu todella hyvin; kaikki soittimet soivat puhtaana ja levystä tulee kovasti jopa livetaltiointi mieleen.

Levy seuraa kappalejärjestelynsä kannalta pitkälti samaa kaavaa kuin ”Blunderbuss”. Varmoja hittejä löytyy, kuten esimerkiksi mahtava “Would You Fight For My Love?”, instrumentaalinen välisoitto “High Ball Stepper” sekä “Alone In My Home”, jonka aikana pystyy sielunsa silmin näkemään Jack Whiten soittamassa kappaletta olohuoneessaan omalla ranchillaan.

“Lazaretto” on takuuvarmaa Jack Whitea, joka tavallaan on sen vahvuus ja heikkous. Hienoja kappaleita hän osaa säveltää, ja jonkinlaista vaihtelua hän osaa myös musiikilleen antaa, mutta jokin siitä silti puuttuu. Hyvin mahdollisesti syynä on se, kuinka kovan maineen Jack White on itselleen luonut vuosien mittaan. Hän voi tehdä mitä haluaa, ja ihmiset pitävät häntä siitä huolimatta nerona. Pannahinen mikä mies!

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

8/10

Kappalelista:
1. Three Women
2. Lazaretto
3. Temporary Ground
4. Would You Fight For My Love?
5. High Ball Stepper
6. Just One Drink
7. Alone In My Home
8. Entitlement
9. That Black Bat Licorice
10. I Think I Found The Culprit
11. Want And Able

Kirjoittanut: Niklas Aaltio