Kotimainen Hootenanny Freaks hakee kakkosalbumillaan ”Eyes of the Warriorilla” uutta suuntaa ottamalla huomattavan määrän vaikutteita vanhemmasta heavy metallista ja inspiraation lähteet ovat selkeästi tunnistettavissa. Isona erona aiempaan albumiin, ”Freakshowhun”, on omintakeisen musiikkityylin, metalbillyn, selkeä poissaolo. Levyn sisältö koostuu lähinnä hyvän poljennon sekä laadukkaan soittamisen ryydittämistä kappaleista. Kehitys on valtava niin soitannan kuin äänityksenkin osalta esikoisalbumiin verrattuna.

Levyn avaa ”Down to Drain”, jossa varsinkin laulun osalta on kuultavissa vaikutteita niin Dion kuin W.A.S.P:n Blackie Lawlessin kaltaisista laulajista. Lopun kitarasoolo sekä korkea tempo nostavat odotukset korkealle heti ensi kuulemalta. Kakkosraitana toimii musiikkivideonkin saanut ”Night Train”, jossa Aapo Häyrisen koskettimet vievät ainakin minut suoraan Van Halenin keikalle. Pepe Tammisen laulu kuulostaa yhtä vaivattomalta kuin aiemmassa kappaleessa ja eteenpäin jumputtava tahti laittaa jalan heilumaan väkisinkin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kolmantena raitana kuullaan levyn nimikkokappale ”Eyes of the Warrior”, joka menee tunnelmaltaan samaan kategoriaan avausraidan kanssa. Isoin ero näiden kahden kappaleen välillä on laulun rooli. Laulu on nostettu hienosti esille sekä c-osan taustat vievät kuulijan suoraan jonkin mystisen heimon keskelle, selkeästi levyn kansitaiteen mukaisesti. Seuraavat kappaleet ”Girl on Fire” sekä ”Are You Ready” flirttailevat selkeästi enemmänkin glam metallin suuntaan kuin perinteisen heavy metallin. Näistä kahdesta ehdoton suosikkini on ”Girl on Fire”.

Levyn ehkä isoin yllätys löytyy kuudennen kappaleen kohdalta. ”Shadows in Paradise” yhdistelee hienosti perinteistä heavy metallia, yhdistäen siihen kuitenkin timanttista kosketintyöskentelyä sekä hyvin vetävän kertosäkeen. Vertailukohdetta voi fiiliksen pohjalta hakea esimerkiksi Beast in Blackin suunnalta, vaikka ihan niin raskaaseen suuntaan ei lähdetäkään. Myös tätä seuraava ”Isolation” on varsin toimiva biisi. Vaikka kyseessä ei ehkä soitannallisesti ole levyn parasta antia, laulu sekä hyvä kitaratyöskentely nostavat sen osakkeita roimasti.

”I Don’t Care” puolestaan palaa vahvasti yhtyeen juurille. Kyseessä on siis genre jota kutsutaan metalbillyksi ja se yhdistelee nimensä mukaan vahvasti rockabillya ja metallia. Mikäli haluaa mielenkiintoisen kuuntelukokemuksen, suosittelen kuuntelemaan tämän kappaleen. Levyn toiseksi viimeinen kappale ”Die Happy” jatkaa vahvaa metallipoljentoa ja tarjoaa hyvän aasinsillan levyn viimeiseen ja ehkä kokeellisimpaan kappaleeseen. ”Gone” on levyn ainoa slowari ja se on toteutettu lähes kokonaan laulun sekä syntikan äänimaailman pohjalta. Vaikka sykkeitä pyritäänkin laskemaan tämän viimeisen kappaleen aikana, en voi tuntea muuta kuin pientä haikeutta että tämä levy on nyt loppu. Takuuvarmaa keikan lopetusmateriaalia ja kaiken kaikkiaan upea kappale.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeenMainos päättyy

Kokonaisuutena levy yllätti positiivisesti. Genren vaihtaminen on selkeästi piristänyt yhtyettä ja kokonaisuutena levy onnistuu edeltäjäänsä paremmin. Itselläni oli aiemmin käsitys Hootenanny Freaksista lähinnä yhden tyylin poppoona, joka veivaa sama metalbillyä kappaleesta toiseen. Vaikkakin näitä elementtejä edelleen löytyy, on yhtye selkeästi mennyt eteenpäin ja toivonkin heidän jatkavan pitkää uraansa vielä useamman levyn ajan. Iso kuuntelusuositus tälle teokselle, menen varmasti katsomaan yhtyettä livenä seuraavan kerran, kun he esiintyvät täällä Turussa päin.

8/10

Kappalelista:
1. Down to Drain
2. Night Train
3. Eyes of the Warrior
4. Girl on Fire
5. Are You Ready
6. Shadows in Paradise
7. Isolation
8. I Don’t Care
9. Die Happy
10. Gone