Jälleen yksi esimerkki YouTuben rikkinäisestä systeemistä: Dragonforcen itsensä julkaisema video vedettiin alas ”tekijänoikeusrikkomuksen” takia

Kirjoittanut Samuel Järvinen - 18.8.2023

Videopalvelu YouTube on ollut jo pitkään tärkeä alusta muusikoille. Moni julkaisee omalla YouTube-kanavallaan joko omaa musiikkiaan, kekseliäitä covereitaan tai syväluotaavia videoesseitä milloin mistäkin aiheesta. Moni on myös ponnahtanut YouTuben kautta kuuluisuuteen, kuten aikoinaan esimerkiksi poptähti Justin Bieber ja Suomessa taas Robin.

Vaikka YouTube onkin erittäin potentiaalinen alusta oman musiikin julkaisemiselle, on systeemissä kuitenkin joitakin aukkoja. Vuonna 2013 YouTube otti käyttöön automaattisen Content ID -algoritmin, jonka kautta tekijänoikeusomistajien on mahdollista rajoittaa sisältönsä luvatonta käyttöä YouTubessa.

Valitettavasti kyseistä systeemiä on kuitenkin hyväksikäytetty armotta. Monesta bändistä on vaikeaa julkaista sisältöä YouTubessa, sillä video saa välittömästi tekijänoikeushuomautuksen ja se vedetään alas. Toisinaan jopa pelkkä kappaleen melodian hyräileminen on tuonut ongelmia, kuten taannoin metallitubettaja Jared Dinesille kävi, kun hän hyräili Deep Purplen Smoke On The Water” -klassikon kitarariffiä videollaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Hyvä esimerkki systeemin rikkinäisyydestä on tuore tapaus, jossa power metal -yhtye Dragonforcen itsensä lataama musiikkivideo sai tekijänoikeushuomautuksen. Kitaristi Herman Lin antamien tietojen mukaan Gary B. George -niminen henkilö teki tekijänoikeusvaatimuksen kappaleesta ”Valley of the Damned” – siitä huolimatta, että kyseisellä henkilöllä ei ole mitään tekemistä Dragonforcen kanssa.

Lin mukaan YouTuben asiakaspalvelu kertoi hänelle, että he eivät voi tehdä asialle mitään, eikä DragonForce voi esittää vastakannetta, koska kyseessä on kolmas osapuoli, joka väittää omistavansa videon sisällön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat