Jalometalli 10.–11.8.2012
Toimittajanretkun festarikauden huipentuma oli tällä kertaa Oulussa järjestetty Jalometalli. Kattaus ei Deiciden peruutettua sinänsä ihan silmiä hivellyt, mutta matka sitäkin enemmän. Reissuun lähdettiin jo torstai-iltana bussilla Helsingistä Ouluun noin 20 metallipään kanssa. Arvata siis saattaa, että myös alkoholia kului aika lailla eikä mielenkiintoisilta tapahtumilta / jutuilta vältytty. Itselleni jäi menomatkalta parhaiten mieleen aamuyöllä keksitty ajo-ohje kuskille: ”Kaikki oululaiset on pallopäitä.” Suunnistakaamme siis kohti pallopäitä. Perille löydettiin näillä ohjeilla hyvin, olisi kenties löydetty ilmankin, Olbifrusin kyyti oli kaikin puolin ihan ammattimiesten hoitama. Perjantaina aamuyöstä saavuimme tuonne pohjoisen Suomen metallin mekkaan, Club Teatrian takapihalle.
Aikaisesta saapumisesta johtuen oli osa seurueestamme, itseni mukaan lukien, jo suhteellisen hyvässä juhlakunnossa heti päivän alussa. Siinä tahtoi mennä vip- ja normaalisisäänkäynnit sen verran sekaisin, että eräs nimeltä mainitsematon seurueemme voimamies alkoi jo harjoitella liikennemerkkien pystytystä. Myös paikallisen Prisman löytäminen tuntui ihmeellisen hankalalta, sillä kaikki vastaantulevat pallopäät tuntuivat vain ohjaavan meitä suoraan eteenpäin, suunnalla ei ollut sen kummempaa väliä, kyllä se sieltä vastaan tulee.
Näistä pienistä kommelluksista huolimatta pääsimme myös itse varsinaiseen tapahtumaan, joka kuten jo aiemmin mainitsin, ei varsinaisesti esiintyjälistaltaan suuria lupaillut, mutta toki joukossa muutamia helmiäkin oli. Oma suurin suosikkini festivaalin musiikkitarjonnasta saikin kunnian aloittaa koko tapahtuman, kun norjalainen black metal legenda Gehenna laittoi virallisesti tapahtuman käyntiin. Valitettavasti yhtye oli myös samalla yksi Jalometallin suurimpia pettymyksiä keskittyessään valtaosin siihen materiaaliin, joka ei allekirjoittaneen suosikkeihin kuulu; olisin kaivannut enemmän vanhoja klassikoita kuultavaksi. Yhtyeen lavaesiintyminen ärsytti laimeudellaan, kun koko kolmikko vain seisoi lavalla. Kyllä black metallissakin on mahdollista saada hiukan energiaa esiintymiseen, joten en tiedä, johtuiko tämä aneeminen esiintyminen vitutuksesta olla avausbändin roolissa? Itse tuota avausta hieman ihmettelinkin, toisaalta se oli järjestäjiltä ihan fiksu veto, tällä tavalla yleisö löysi paikalle heti tapahtuman alkaessa.
Mainos päättyy
Janne Partanen: ”Bändiä haastatellessa tuli selville, että jätkiä oli ärsyttänyt reippaasti tiukka aikataulu, joka heillä oli ollut ja esimerkiksi soundcheck oli jäänyt kesken.”
Päälavalla toisena soittanut Toxic Holocaust olikin energialtaan ihan toista tasoa. Jenkkilän pojat rässäsivät varsinaisesti tapahtumalle hiukan potkua perseeseen, tosin ainoa miinus yhtyeen esiintymisessä tulee varsinaisen keulamiehen puuttumisesta. Triona soitettuna näyttää lava jokseenkin tyhjältä. Hyvä veto silti, mistä oli oikein mukava jatkaa rässäämistä siirtymällä kolmoslavalle ihastelemaan kotimaisen Axegressorin vetoa. Ilman sen suurempia hienosteluja liveshow’ssa Turun rässipoppoo jyräsikin yhden tapahtuman kovimmista akteista ja täytyy sanoa, että hiukan kävi sääliksi samaan aikaan sisälavalla soittanutta saksalaista power metal poppoota Iron Savioria, sillä iso osa yleisöstä näytti moshaavan mieluummin kotimaisen bändin tahdissa, vaikka tämä pienimmällä lavalla soittikin.
Deiciden korvannut puolalainen death metal -legenda Vader oli päälavan seuraava esiintyjä ja ansaitsee esiintymisestään ison plussan. Yhtye ei musiikillisesti ole itselleni ollut koskaan mikään kovin tärkeä, mutta kyllä se livenä toimi ja laittoikin illan isoimman pitin yleisössä pystyyn. Toisen legendan eli sveitsiläisen Coronerin esitys ei sen sijaan vakuuttanut laisinkaan. Oikeastaan päin vastoin, unetti katsoa sen verran, että illan päättäneen Year Of The Goatin esiintyminen jäi tällä kertaa väliin.
Mainos päättyy
Janne Partanen: ”Perjantai meni toveri Mäkisen kanssa samoilla linjoilla, joskin pakko nostaa hattua Vaderin jälkeen soittaneelle Septicfleshille. Bändin ääri aggressiivinen death metal pääsi yllättämään pahan kerran. Itse kun en bändiä ole levyllä jaksanut kuunnella, mutta livenä bändi toimi todella hyvin. Hirveällä energialla ja uholla soitettu keikka jäi mieleen ja levytkin tuli kaivettua kaappien kätköistä. Parasta antia koko tapahtumassa.”
Kaksi päivää ja yötä ryypänneenä oli erittäin mukava kokemus jatkaa toimittajan tehtäviä. Etenkin, kun lauantaiaamun herätys oli 4 kertaa kuultu ”missä vitussa mun toinen kenkä” -huuto. Ja uskokaa tai älkää, jokainen tuli eri suusta. Paikalliset pallopäät olivat ilmeisesti käyneet kenkävarkaissa tai sitten tilanne johtui siitä, että bussin takaosa muistutti enemmän Ämmässuon kaatopaikkaa kuin leposijaa. Ilmeisesti kaikki kuitenkin kenkänsä ja muutkin vaatteensa loppupeleissä löysivät, itse aloitin päivän paikallisella gourmet- aterialla: ST1:n tarjoamalla hodarilla sekä ohrapirtelöllä. Joka tapauksessa, nöyrä pahoitteluni, ettei raportti sisällä ihan kattavaa tietoa jokaisen yhtyeen esiintymisestä.
Tuli sitä kuitenkin eksyttyä porttien sisäpuolellekin, ja jos ihan tarkkoja ollaan, vietimme päivän pääsääntöisesti pienimmän lavan yhteydessä. Lauantaipäivän käynnisti itselleni entuudestaan tuntematon kotimainen From The Void. Yhtye vakuuttikin livenä sen verran mielenkiintoiselta poppoolta, että täytyy tutustua lähemmin heidän musiikillisen tuotantoonsa. Energinen lavashow yhdistettynä musiikkiin, joka tarjoili elementtejä oikeastaan useasta eri genrestä aina doomista black metalliin, oli kyllä mieleenpainuva ja yksi Jalometallin parhaista akteista. Perään synkistellyt legendaarinen Unholy oli taas vaihteeksi yhtä tylsä kuin Hammer Open Airissa. Jostain syystä tämä yhtye laitetaan esiintymään aurinkoiseen ulkoilmaan, mikä ei vaan ole laisinkaan toimiva yhdistelmä. Nestetankkaus bussilla olikin tässä vaiheessa otollinen vaihtoehto, koska seuraavaksi esiintyneet Iced Earth tai Crimson Glory ei kuulu niihin yhtyeisiin, joita tulin katsomaan. Crimson Gloryn keikasta katsoin kyllä alun, ja pakko antaa respektiä etenkin mukana eläneelle yleisölle, hieno fiilis, vaikka yhtye ei musiikillisesti vieläkään kolahtanut.
Janne Partanen: ”Nekromantheon jatkoi toisena päivänä tiukan tappavalla thrash metallilla. Bändin musiikki on hyvin saman tyylistä kuin perjantaina esiintyneen Toxic Holocaustin ja kaverit vetikin armottoman tiukan keikan. Kahta vokalistia oli käytetty hyvin ja biiseissä oli kivasti vauhtia. Bändi ei kumminkaan yltänyt tiukkuudessaan seuraavana esiintyneelle Achren bändille, jonka keikkaa olin odottanut koko vuoden. Bändin debyytti on täyttä rautaa ja oli mukava huomata että livenä bändi on vieläkin tiukempi. Harmittavasti yleisöä oli saapunut paikalla todella vähän ja jätkät joutuivat esiintymään lähes tyhjälle salille. Äärettömän kova keikka siltikin ja muistoksi keikalta mukaan lähti bändin live dvd 2010 vuodelta. Lauantaina piti käydä vielä ihmettelemässä Municipal Waste, pääosin painostettuna. Bändin crossover thrash on ihan mukavan menevää, mutta päälle tunnin slotti oli minusta liikaa. Alku puolituntia toimi ihan hyvin, mutta loppupuolella kappaleiden samankaltaisuus ryhtyi kyllästyttämään. Monet kappaleet olivat kasattu samalla kaavalla ja bändiä vähemmän kuuntelevalle biisit olivat liian samankuuloisia. Ihan ”ok”keikka, mutta bändipaidat jäi ostamatta.”
Mainos päättyy
Sen sijaan seuraava varsinainen tähtäin oli pikkulavalla soittanut kotimainen Baptism, jota tähditti mm. eräs Turmion Kätilöissä kurkkuansa avaava Spellgoth, tällä kertaa mies oli tosin kitaran varressa. Baptism todisti keikallaan sen, mitä peräänkuulutin Gehennan kanssa: black metal keikka voi olla myös vauhdikas tapahtuma.
Koska itse musiikillisesta annista jäi tällä kertaa enimmäkseen hiukan hataria muistikuvia, on parempi avautua hiukan itse tapahtumasta. Isot plussat lähtee järjestäjille sekä tapahtuman henkilökunnalle. Ensiksikin sisäänkäynti festarialueelle ja pois sujui erinomaisesti, vaikka eräs bussissamme matkustanut nimeltä mainitsematon henkilö onkin asiasta eri mieltä. Kalja oli hyvää, se oli riittävän halpaa ja sitä oli riittävästi tyydyttämään armottoman janon, joka pitkästä reissusta aiheutui. Jopa ruokatarjoilu ansaitsee tällä kertaa positiivisen arvosanan, vaikka perjantain makkaraperunoihini oli tainnut lipsahtaa ennemmin puoli purkillista kuin puoli lusikallista suolaa. Siitä viis, järjestelyt ja puitteet olivat kaikin puolin loistavat.
Sunnuntainen kotimatkamme Helsinkiin alkoi hiukan puolenpäivän jälkeen, myöhässä aikataulusta, totta kai. Syynä tähän oli muun muassa muutaman seurueeseen kuuluvan yöpymiset siinä ainoassa Oulun viiden tähden hotellissa, vaikka ei siellä kuulemma edes aamupalaa tarjoiltu. Seura oli ollut kuulemma kuitenkin hyvää. Mieleenpainuvinta matkalla oli kuitenkin kenties uusi välipalamuoto, sillä juustosnacksien dippaaminen maksamakkaraan on aivan perkeleen hyvää. Ainoastaan maksamakkaran omistajaa asia taisi hiukan vituttaa, koska taukopaikoiltamme ei kaikista saanut kyseistä ainesta lisää.
Tapahtuma, kuten reissu kokonaisuudessaan, oli kuitenkin erittäin onnistunut. Tunnelma ei ehkä hivellyt ihan kattoja verrattuna esimerkiksi Hammer Open Airiin, mutta tämä saattoi johtua enemmän marginaaliyhtyeistä koostetusta settilistasta. Siitäkin huolimatta Jalometalli veti ihan kiitettävän määrän yleisöä ja myös retku aikoo raahautua ensi vuonna paikalle, mikäli vielä sisään päästetään!
Janne Partanen: ”Kiitokset taas mahtavista bileistä ja ensi vuonna taas nähdään!”
Kuvat (ylhäältä alas):
-Gorguts
-Gehenna
-Axegressor
-Vader
-From The Void
-Toxic Holocaust
-Baptism
-Unholy
Teksti ja kuvat: Riku Mäkinen & Janne Partanen
Mainos päättyy