Jalometalli 12.8-13.8.2011

Jalometallin 10-vuotisjuhlaa juhlittiin betonihelvetiksi muuttuneessa ympäristössä 12.8–13.8.2011, mutta se ei onneksi menoa haitannut. Juhlavuoden kunniaksi oli esiintyjäkaarti varsin kattava, ja useita yleisön suosikkeja oli nähtävillä. Itselläni oli selkeät sävelet mitkä bändit katsastan, ja minkä bändien ajan vietän ulkona nautiskellen Jägermaisteria. Tänä vuonna normaalin kahden lavan lisäksi oli tehty vielä kolmas lava, jossa esiintyi pääosin pienempiä oululaisia bändejä.

Oululaiset bändit olivat muutenkin tapahtumassa mukana, sillä tapahtuman juonsi Mors Subitan kitarakaksikko Lammassaari & Piltonen sekä Napoleon Skullfukkin vokalisti Risto Kurimus. Järjestelyt olivat taas äärettömän hienot ja halutessaan pystyi katsomaan kaikki bändit samalta isolta baarialueelta.

Kuten tapoihin kuuluu, marssin alueelle jo ensimmäiselle bändille, ja viikonlopun aloitti black metal-yhtye Flame. Bändin perinteitä kunnioittava black metal ei saanut suuria massoja liikenteeseen ja jätkät soittivatkin vain kouralliselle ihmisiä. Puolen keikan kohdalla itsekin hiivin oluttelttaan, sillä black metal ja auringonpaiste ei ole oikein toimiva yhdistelmä.

Flamen lopetettua kiirehdin kolmannelle lavalle, jossa Revulsion aloitteli settiään. Revulsionin perinteinen death metal saikin enemmän väkeä lavanvarteen kuin Flame, mutta mitään tungosta ei päässyt syntymään. Bändin vokaaleissa häärii myös Risto Kurimus, joten kaverilla riitti hommia koko viikonlopulle. Revulsion tykitti todella tiukan keikan ja niskat saivat kyytiä. Bändi on hämmentävän tiukka livenä ja on ihme, että se ei vielä ole saanut isompaa suosiota.

Sitten olikin aika yhdelle odotetuimmista esiintyjistä F.K.Ü., jota tuli enemmänkin porukkaa katsomaan. Bändin vauhdikas kauhuleffa-teemainen thrash metal iski todella hyvin, ja bändin lavaenergia oli valtava. Itselleni hiukan tuntematon bändi nousi kyllä kovimpien thrash-keikkojen kärkeen ja kehotan kaikkia thrash metal-faneja tutustumaan tähän erikoiseen ruotsalaisbändiin.

Viinanhuuruisen tauon jälkeen oli vuorossa mielestäni festarin kovin hankita, eli brittiläinen Napalm Death, joka ei jättänyt kylmäksi. Napalm Deathin keikkaa on hyvin vaikea sanoin kuvata, se on vain itse koettava – nopeaa, energistä ja äärettömän aggressiivista. Taisinkin saada lievän aivotärähdyksen bändiä katsoessani ja niskat jumiutuivat loppupäiväksi. Napalm Deathin setti oli koottu ns. hiteistä, ja mukaan oli työnnetty niin ”Nazi Punks Fuck Off”-coveri kuin myös kappaleita ensimmäiseltä levyltä. Bändin fanille äärettömän mahtava keikka!

Onneksi Napalm Deathin jälkeen oli taukoa ennen seuraavaa bändiä, joka oli perjantai-illan pääesiintyjä Sepultura. Sitä olikin kertynyt katsomaan paljon väkeä, joskin oli mielenkiintoista huomata kuinka usein Max Calaveran nimi kuului väen keskuudesta. Sepultura soitti ihan toimivan puolentoista tunnin setin, mutta aiheutti silti pettymyksen, koska setti oli koottu muutamasta uuden levyn biisistä ja useista vanhoista biiseistä. Vanhojen ja uusien biisien ero oli merkittävä ja harmittavasti tunnelma latistui uusien biisien soidessa. Itsekin huomasin, että harmittavasti bändin vanhemmat biisit ovat vain yksinkertaisesti parempia kuin uusi tuotanto. Vokalisti Green on kyllä äärettömän vakuuttava ja vetää kappaleet todella hyvin, mutta muuten kappaleet eivät vain toimi niin hyvin kuin vanhemmat. Keskustelin asiasta useamman ihmisen kanssa ja tulimme siihen tulokseen, että jos Sepultura soittaisi vain Maxin jälkeen tehtyjä biisejä, tai vain Maxin aikaisia biisejä, voisi homma toimia paremmin – nyt kappaleiden erot ovat liian selkeitä. Sepulturasta latistuneena vaapuin takaisin hotellille lataamaan akkuja seuraavalle päivälle.

Lauantai alkoi Vorumin tiukalla death metallilla, mutta väkeä ei taas näkynyt ensimmäiselle bändille. Itsekin väsyneenä en jaksanut suuremmin innostua bändistä, joten kaljan kautta alueen ulkopuolelle krapulaa parantamaan.

Seuraavana katsomislistalla oli porometallin sanansaattaja A.R.G., joka kuuluu Suomen vanhoihin thrash-legendoihin. Bändi oli nyt toistamiseen keikalla tänä vuonna, sillä jätkät soittivat alkuvuodesta Jalometallin Winterfest-tapahtumassa. Itselleni bändi oli täysin tuntematon, mutta kyllä on pakko sanoa, että sedät jaksaa heilua. Bändi soitti todella tiukan ja taidokkaan thrash-keikan, ja sai nuoremman sukupolven fanit mukaansa. Bändin musiikki on täysin verrattavissa samanaikaisiin jenkkibändeihin ja soitto kulkee vieläkin todella hyvin. Jospa A.R.G. laittaisi vanhat levyt uudelleen myyntiin, ja mieluusti pian.

A.R.G.:n jälkeen oli hyvä istua ja jutustella tuttujen kanssa parin tunnin ajan. Sen jälkeen suuntana oli taas kolmoslava ja Napoleon Skullfukk, joka osoitti kaapin paikan useammalle isommalle bändille. Vokalisti Kurimuksen matala ulosanti on omaa luokkaansa ja bändin aggressiivinen death metal jyräsi kuin terästä täynnä oleva juna. Bändi hemmotteli kuuntelijoita, joita oli harmittavan vähän, uusilla biiseillä ja tietysti vanhemmilla helmillä. Keikan aikana niskaparka otti taas osumaa aika tavalla, mutta se ei menoa haitannut – äärettömän kova keikka!

Makeaa mahan täydeltä ja seuraavaksi vielä kovempaa settiä Entombedin toimesta. Näin itse bändin ensimmäistä kertaa livenä ja odotus oli kyllä kannattava. Bändin groovaava death metal toimii vaan niin äärettömän hyvin, että sitä ei voinut kuin hölmönä kuunnella. Vokalisti Lars Göran Petrovin ääni runnoo tajuntaan ja biisit ovat yhtä suurta mahtavuutta. Pienelle hevifanille alkoi olla jo ihan liian paljon hyvää musiikkia viikonlopulle, mutta yksi suuri oli vielä kuulematta.

Lauantain pääesiintyjä Sodom aloitti hiukan myöhässä, koska bändi ei ollut tietoinen Suomen ja Saksan eri kellonajoista, tai sellaisen selityksen minä sain kuulla. Bändillä oli myös vaikeuksia edes päästä Ouluun ja soittimet olivatkin jääneet matkan varrelle, mutta onneksi ammattilaismiehet soittaa vaikka lainavehkeillä. Sodom oli toinen itselleni tärkeä bändi Napalm Deathin ohella, ja bändi ylitti kaikki odotukset. On järjetöntä kuinka paljon melua kolmesta kaverista saadaan aikaan, sillä korvat huusivat vielä viikon ajan tulppienkin kanssa. Sodomiin sopii sama sääntö kuin Motörheadiin – mitä kovemmalla sen parempi. Bändi soitti kaikki kovat biisit läpi ja äärettömän tarkasti, ja jo kolmantena biisinä tullut ”Sodomy And Lust” sai pienen kyyneleen toimittajan silmäkulmaan, mikä lie roska.

Sodom päätti Jalometallin omasta puolestani ja matka hotellille alkoi. Väsynyt ja onnellinen toimittaja nukkui särkylääkkeen voimalla monta päivää, jotta sai taas pään kääntymään kunnolla. Jalometalli on aina ollut parhaiten järjestettyjä festareita missä olen käynyt, ja niin se oli nytkin. Tapahtuma on todellinen metalli-festari, jossa saat kuulla uusia nousevia lupauksia ja vanhoja legendoja. Ilmeisesti tapahtuma joudutaan siirtämään toisaalle, vuoden tai kahden päästä, mutta toivon syvästi että vielä ensivuonna Jalometalli paukkuu samassa tutussa paikassa ja samalla tiukalla asenteella.

Kirjoittanut: Janne Partanen

Kommentoi julkaisua