Jalometalli 2014, osa 1/2

Jalometalli 2013Jalometalli järjestettiin 13. kerran ja kolmannessa paikassa. Edellinen sijainti Club Teatrialla palveli tapahtumaa vuosina 2006–2013. Viime vuoden lopulla pytinki laitettiin kiinni ja nyt sitä ei enää ole. Tilalle rakennetaan kerrostaloja. Uuden festivaalialueen toimivuus Raksilassa Ouluhallin viereisellä Messuaukiolla hieman epäilytti etukäteen muun muassa sen takia, että lavat olivat kovin lähellä toisiaan. Kaksi isoa lavaa oli sijoitettu vastakkain ja niiden välissä pitkä teltta, jonka sisällä kulki käytäviä eri puolille aluetta ja sijaitsi kolme erillistä anniskelukarsinaa lavojen suuntiin. Kolmoslava oli hieman etäämmällä nurmella, muttei tämäkään kaukana ollut, vaan kaikki alueen palvelut olivat käden ulottuvilla.

Alue toimi yllättävänkin hyvin, edellä mainittua lavojen sijoittelua lukuun ottamatta. Soundcheckit ja päällekkäiset esiintyjät kun häiritsivät paikoin toisiaan. Kakkos- ja kolmoslavalla samaan aikaan esiintyvät bändit kuuluivat ajoittain toistensa läpi. Eikä myöskään sosiaaliseen kanssakäymiseen ollut oikein tarjolla rauhallisempaa tilaa, vaan soitto raikui tauolla tapahtuman alusta loppuun.

Uudessa paikassa festivaalialuetta voisi helpostikin laajentaa ja edellä mainitut ongelmat poistaa. Raksilassa on nurmi- ja asfalttialueita vielä paljon lisää. Alue oli joka tapauksessa viihtyisä; sopivasti vihreää lähellä ja lyhyt matka kaupungin keskustaan. Anniskelualueet olivat mukavasti ripoteltuja. (PK)

Bändejä tapahtumassa oli moneen lähtöön ja itselleni odotetuimmat, kuten varmasti monelle muullekin, olivat pääesiintyjät King Diamond ja Testament. Kumpikin toki esiintyi viime vuonna Tuskassa, mutta kyseessä ovat sen tason yhtyeet, että ne näki mielellään uudelleenkin. Sitten, kun bändikattaukseen varmistuivat vielä Kvelertak, Uncle Acid & The Deadbeats ja High on Fire, ei lähtemistä yli 500 kilometrin päässä järjestettäville festareille tarvinnut enää paljon mietiskellä.

Jalometallissa nähtiin myös jopa kolmen yhtyeen ensimmäiset Suomen keikat. 80-luvulla perustetut thrash metal -legenda Dark Angel sekä hieman kevyempää heavya/hard rockia edustava Loudness olivat onnistuneet karttamaan Suomea näihin päiviin saakka. Myös hieman uudempaa verta edustava saksalainen kahden miehen doom metal -yhtye Mantar soitti ensimmäisen Suomen keikkansa, joskin harmillisen pienelle yleisölle. Kotimaista osaamista edustivat muunmuassa Speedtrap, Insomnium, Behexen sekä festarit avannut pitkän linjan grindcore-jyrä Rotten Sound. (JK)

Perjantai 8.8.2014

Saavuin uudelle Jalometalli-festivaalialueelle Oulun Raksilaan ihmettelemään heti, kun alueen portit avattiin kello kolmelta. Rotten Soundia odotellessa olikin mukavasti aikaa tutustua alueeseen ja sen tarjontaan. Ensimmäinen havainto oli se, että alue oli laaja, paljon laajempi kuin Teatrian aikaan, joten yleisöennätys varmasti rikotaan tänä vuonna jo senkin vuoksi. Lavoja oli tuttuun tapaan kolme, joista pienin hieman sivussa muista, myyntikojujen läheisyydessä. Tosin niitä myyntikojuja ei montaa ollut; yksi, josta sai ruokaa ja pari kolme muuta joista sai levyjä, paitoja ynnä muuta bändisälää. Ruokakojulla koettiinkin sitten myöhemmin jonotuksen riemua, kun suunnilleen ”kaikille” tuli nälkä samoihin aikoihin. Mutta hyvinhän tuo Fat Roosterin porukka jaksoi ruokkia nälkäiset suut, ja sapuska oli erinomaista! Anniskelualueitakin vaikutti kerrankin olevan tarpeeksi suurelle joukolle, joten odotettavissa oli hyvät festivaalit, paitsi bändikattauksen myös puitteiden osalta.

RS8Kansaa oli kerääntynyt odottelemaan Rotten Soundia, päivän ensimmäistä bändiä jopa hämmästyttävän paljon, olihan kuitenkin vasta perjantai-iltapäivä aluillaan. Mutta varmasti kaunis ja helteinen sää, sekä heti päivän alkuun aikataulutettu kova kotimainen grindcore-bändi toimivat vetonauloina. Rotten Soundin keikkaa olin viimeksi todistamassa Club Teatrialla vuosia sitten, joten nyt oli syytä päivittää tilanne.

RS5Puoli neljältä pamahti grindcoren sulosointuja ilmoille ja Rotten Sound lavalle. Vokalisti Keijo Niinimaan lippalakki kiinnitti ensimmäisenä toimittajan huomion – se kun oli VALMETin lippis, jossa firman logon alla oli tussilla lisätty teksti ”tappaa”. Kannanotto siis tämäkin, kuten Rotten Soundin sanoituksetkin; käsitteleväthän bändin lyriikat usein aiheita kuten globalisaatio, ahneus, politiikka. Keijo esitteli kappaleen ”Sell Your Soul” nykyajan työntekijän karuna todellisuutena.

Tunnelma kohosi pikkuhiljaa, mutta varsinaista kunnollista pittiä ei nähty pyörimässä yleisön joukossa, vaikka yritystä toki oli. Keikka oli silti kovalta bändiltä hyväntuulinen ja ammattitaitoinen rypistys, ja alussa vaivanneet tekniset ongelmatkin ohitettiin tyylikkäästi. Tästä oli siis hyvä jatkaa ja todeta, että Rotten Sound on pirun kova! (TK)

Speedtrap8Kakkoslavan avannut Lappeenrannasta ponnistava Speedtrap on saanut paljon hehkutusta osakseen, joten täytyihän bändi käydä livenä toteamassa. Yleisöä bändille ei kovin paljoa herunut, mutta kyllä eturivissä oli muutama nyrkinheiluttaja. Nuorten miesten speed metaliin ja perinteiseen heavy metaliin pohjautuva soitanta on kyllä vauhdikasta, mutta kappaleista jää hyvin vähän käteen. Riffit on liiankin tutunkuuloisia ja bändin poljento rupesinkin tympimään muutaman biisin jälkeen. Ymmärrän kyllä että näinkin ”old skool” kamalle on kuuntelijansa, mutta itse koin kylmän oluen houkutuksen suurempana.

DA9Päälavalla toinen esiintyjä olikin sangen odotettu. 80-luvulla kolme levyä julkaissut ja sen jälkeen parikin kertaa hajonnut Dark Angel oli nimittäin valinnut Suomen yhdeksi paluukiertueensa esiintymispaikaksi ja bändi olikin nyt ensimmäistä kertaa Suomessa. Tätä ihmettä saapuikin katsomaan yllättävän paljon väkeä ja tästä kiitoksena bändi räimi todella tiukan keikan. Dark Angelin äkäinen ja likainen thrash metal vetää helposti vertojaan Slayerin materiaalille ja vokalisti Ron Rinehartin iän myötä madaltunut ääni sopi todella hyvin bändin biisehin. Menoa ei haitannut edes kakkoskitaristin välillä pätkivä kitarasoundi. Paitakojulta bändin paita mukaan ja kohti seuraavia seikkailuja. (JP)

Kitaristi/laulaja Matt Piken johdolla Jalometallin kakkoslavalle saapui yhdysvaltalainen stoner metal -yhtye High on Fire. Itselleni bändi ei ollut kovin tuttu, mutta muutamien tuntemieni biisien perusteella yksi Jalometallin odotetuimmista esiintyjistä. Ihan edessä suoraan lavan edustalla ollessa soundit hieman puuroutuivat ja päälimmäisenä kuului lähinnä basso ja bassorumpu, mutta kun otti muutaman askeleen taaksepäin ja sivulle niin alkoi kitara ja Matt Piken limainen laulukin kuulua.

HoF5Bändin rouhea stoner rock -soundi ja aggressiiviset riffivetosiet kappaleet kantoivat kuitenkin helposti läpi koko keikan, vaikken suurinta osaa settilistan biiseistä tuntenutkaan. Soitetuista kappaleista pari oli tylsähköä peruskauraa, mutta ”Devilution”, ”Rumors of War” ja keikan tyylikkäästi päättänyt armoton riffimyrsky ”Snakes for the Divine” potkivat yleisöä tajuntaan koko settilistan edestä. (JK)

Japanilaisen Loudnessin Suomen vierailua sai odottaa kolmisenkymmentä vuotta, mutta odotus kannatti. Loudness oli Jalometallin yksi odotetuimmista artisteista, vaikka se poikkesi tyylillisesti festivaalin ”yleisestä” linjasta. Tänä vuonna onneksi skaalaa laajennettiin muutenkin pois perinteistä, ja tämähän sopii aina avarakatseiselle ihmiselle. Loudness antoi odottaa itseään muutaman minuutin yli aikatauluun merkityn ajan ja sai näin ihmiset levottomiksi. Viimein herrat saapuivat lavalle kovien aplodien saattelemina. Vastaanotto oli hyvin äänekäs ja bändi lähti messiin heti ensiminuutilla. Hieman yllättäen keikka pamautettiin soimaan bändin tunnetuimmalla hittibiisillä ”Crazy Nights” ja sekös sai yleisön ratkeamaan liitoksistaan. Perään tuli hieman vähemmän kuultuja, helposti mieleen jääviä kipaleita.

Loudness6Tarttuvuutta bändissä on riittämiin. Bändin kasarihenkinen hard rock oli omiaan tuomaan tällekin festivaalille jotain uutta ja vaihtelevaa. Sitä tuntui kaipaavan myös yleisö. Vaikka siinä vaiheessa, kun ilmoille päräytettiin setin keskivaiheilla slovari nimeltään ”So Lonely”, piti hetken miettiä missä on. Taisi olla ensimmäinen kerta Jalometallin historiassa, että tällainen biisi soi, mutta se on nimenomaan hyvä asia, että muutakin on tarjolla.Loudness10

Se täytyy sanoa ihan erikseen, että kitaristi Akira Takasaki on pirun kova soittaja, ja se tuntui korostuvan erityisesti livetilanteessa. Sen sijaan laulusolisti Minoru Niiharan kimittävä soundi alkoi syödä setin loppupuolella jo kuuntelijan hermoja. En tiedä, miksei samaa efektiä tule levyltä kuunnellessa, oliko keikkasoundi vieläkin kimakampi? Loudness oli silminnähden todella iloinen suomalaisten fanien vastaanotosta ja kyllä kelpasi kansallekin.

Loudnessin taputellessa settiään, oli riennettävä toiselle päälavalle jossa aloitteli aivan tuota pikaa monen suosikki näillä kinkereillä, Phoenixista Yhdysvalloista kotoisin oleva Sacred Reich. Jo vuonna 1985 perustetulla bändillä on ollut suurehko vaikutus thrash metal -faneihin, vaikka levytysura jäi vain neljään albumiin ja kasaan pienjulkaisuja, eikä yhtyeestä tullut koskaan thrash metalin aivan suurin nimi. Joka tapauksessa tätä oli odotettu ja nyt odotus palkittiin.

SR3Keikka tärähti käyntiin jykevillä hyvillä soundeilla ja ensimmäisenä tarjoiluun tuli kappale ”Independent” vuoden 1993 samannimiseltä albumilta, biisi polki perusvarmasti eteenpäin. Tätä uudempaa materiaalia ei itse asiassa edes kuultu, koko keikkasetti oli rakennettu näilläkin vanhoilla herroilla vanhaan viihdyttäväksi havaittuun materiaaliin ohittaen täysin vuoden 1996 ilmestyneen kehnohkon ”Heal”-albumin. Setti sisälsi takuuvarmaa Sacred Reichiä, muun muassa biisit ”Ignorance”, ”Death Squad”, ”One Nation”, ”Free” sekä hieman kiistanalainen laina, Black SabbathinWar Pigs” ja encoreen säästetyt ”The American Way” ja tietenkin bändin kovin hitti ”Surf Nicaragua”, joka sai pitinkin pyörimään hullun lailla.

War Pigs” ei monen mielestä oikein sopinut settiin, mutta miksei, kun Sacred Reich on biisin levyttänytkin. Ovat muuten soittaneet joillakin keikoilla myös Black Sabbathin ikiklassikkoa ”Paranoid”, joka kyllä menee jo myötähäpeän puolelle, älysivät kuitenkin olla Oulussa sen soittamatta. Keikka oli hyvinkin intensiivinen. Bändin herrat vaikuttivat erittäin iloisilta ja humoristisilta, ja nauttivat selvästi olostaan. Tämä positiivisuus tarttui helposti myös yleisön puolelle. Sacred Reich veti ehdottomasti yhden Jalometalli 2014:n hienoimmista keikoista. (PK)

Alghaxznth4Alghazanth saapui tuomaan pimeyttä kolmannelle lavalle. 1995 perustettu jyväskyläläinen black metal -bändi on viimeisen kolmen levyn aikana lunastanut paikkansa suomen black metal -bändien kärkipäässä, joten keikalta osasi odottaa paljon. Alghazanth soittikin tappavan tarkasti ja kappaleiden ahdistava tunnelma pääsi oikeuksiinsa. Keskitempoiset kappaleet soivat komeasti Oulun yössä ja keikka tuli katsottua läpi lähes hypnoottisessa tilassa. Itselleni bändin veto oli parasta, mitä perjantaipäivä tarjosi. (JP)

KD5King Diamond oli se suurin syy, miksi raahauduin Ouluun asti tätä tapahtumaa varten. Bändin faneilla oli kuitenkin hieman pelko perseessä, mitä tuleman pitää, sillä yksi keikka oltiin jouduttu jo perumaan Kuninkaan terveysongelmien takia. Oulussa ei näistä, eikä muistakaan, miestä viime vuosina vaivanneista ongelmista ollut tietoakaan, sillä laulu kulki todella komeasti heti keikan avanneesta ”The Candlesta” lähtien sen päättäneeseen ”Black Horsemeniin” saakka. Kylmät väreet kulkivat selkäpiitä pitkin jo ennen kuin esirippu tippui lavan edestä ja koko kehon läpi kulki valtava hyvän olon aalto keikan alkaessa, sillä se kuulosti jo ensimmäisen kappaleen aikana monta kertaa paremmalta, kuin viime kesänä Tuskassa.

Lavarekvisiittana toimi osa kuin suoraan vanhasta kauhuelokuvasta napattua kartanoa. Teatraalisuuteen oli panostettu ja monien kappaleiden aikana lavalla nähtiinkin King Diamondin levyiltä tuttuja hahmoja. Esimerkiksi ”Cremationin” aikana tohtori Landau ja pastori Sammael avustivat Diamondia jo parin aiemman kappaleen aikana kiusanneen ilkeän isoäidin elävältä polttamisessa.

KD16Teatraalisuus toi loistavasti vedettyihin kappaleisiin vielä lisää tunnelmaa. Pienimmätkin yksityiskohdat oli otettu huomioon, mikä näkyi esimerkiksi roudarien yllään pitäminä kaapuina ja hitaana liikkumisena. Myös King Diamondin eläytyminen laulaessaan sekä esimerkiksi ”isoäitiään” puhutellessaan oli ihailtavaa. Hienoa katseltavaa ja kekseliästä tarinankerrontaa oli myös ”Shapes of Blackin” aikana, kun mustaan kokovartalopukuun pukeutunut näyttelijä vaani Kingin ympärillä hänen istuessaan aloillaan ja laulaessaan siitä kuinka pimeydestä muodostuneet hahmot ajavat hänet hulluksi.

Monille King Diamondin musiikki toimii loistavasti nimenomaan musiikillisen puolen takia, mutta itselleni suuressa osassa ovat myös Kingin kirjoittamat kauhutarinat, jotka useimmilla levyillä etenevät kappale kappaleelta. Siksi olikin hienoa nähdä, kun joidenkin kappaleiden tarina kerrottiin lavalla musiikin lisäksi myös näyttelemisen voimin. Tämä oli ehdottomasti Jalometallin visuaalisesti hienoin esitys, mutta ei siinä vielä kaikki, sillä keikka oli mahdollisesti myös musiikillisesti festarin kovin.

KD4Kappaleita kuultiin tasaisesti ympäri diskografian ensimmäiseltä levyltä viimeisimmälle, joskin ”Conspiracy” sai poikkeuksellisen paljon huomiota. Levyltä kuultiin kappaleet ”Sleepless Nights”, ”At the Graves”, ”Cremation” sekä pätkä osana kolmen kappaleen medleytä ollutta ”A Visit from the Deadia”, joista varsinkin kaksi ensimmäistä toimivat täydellisesti. Medleyhyn kuuluivat myös ”Them”-levyn ”Tea” ja suosikkilevyltäni ”The Graveyardilta” napattu ”Digging Graves”, jonka aikana niinsanotusti kusin hunajaa. Valitettavasti levy jäi muuten pimentoon.

Soundillisesti keikka oli huomattavasti parempi kuin Tuskassa, mikä voi tosin ainakin osittain johtua siitä, että Tuskassa katsoin keikan toisesta rivistä ja Jalometallissa hieman taaempaa ja sivusta. Kaikki kuulosti hyvältä, eikä mikään soitin tai Kingin laulu jäänyt muiden varjoon. Paria kappaletta en edes tunnistanut (netistä katsomani perusteella ”The Puppet Master” ja ”Never Ending Hill”), mutta nekin toimivat moitteettomasti. Erityismaininta vielä ”Eye of the Witchille”, joka oli ehdottomasti yksi koko festarin kovimmista vedoista. Myös Mercyful FatenEvil” ja ”Come to the Sabbath” olivat kaikessa energisyydessään aivan loistavia. Kingiltä taittuu hänen kyseisen bändin aktiiviaikoihin käyttämänsä laulutyyli edelleen kuin vuosia sitten.

KD12Olisin toivonut, että settilistaa olisi muokattu hieman enemmän viime kesäisestä, mutta tämäkin johtuu lähinnä siitä, että King Diamond voi soittaa livenä käytännössä mitä tahansa, mutta silti jäisi kuulematta jotain, mitä olisin halunnut kuulla. Ei tässäkään settilistassa, eikä koko keikassa ylipäätään, mitään moitittavaa ollut. Kannatti tulla pidemmänkin matkan päästä.

Ensimmäisen festaripäivän päätti illan jo pimennyttyä kotimainen doom metal -yhtye Kuolemanlaakso. Kehutun ”Tulijoutsen”-albuminsa vuoden alussa julkaissut yhtye olisi rehellisesti sanottuna voinut olla paremmassakin vireessä. Vokalistin murinat kuulostivat heikohkoilta ja muutenkin suurin osa kappaleista oli melko voimattomia. Eturivissä oli myös huomattavissa samanlaista soundien puuroutumista kuin High on Firella, mutta nokkelana poikana siirryin taas taka-alalle seuraamaan bändin esiintymistä.

Kuolemanlaakso6Ei keikka toki täyttä paskaa ollut, sillä sen jaksoi seurata loppuun asti. Ensimmäisenä soitettu ”Aarnivalkea” potkaisi keikan käyntiin hyvin, mutta sen jälkeen meno hyytyi pitkäksi aikaa. Parasta antia oli loppupuolella kuultu ”Me Vaellamme Yössä” ja myös keikan päättänyt itselleni tuntematon kappale toimi varsin hyvin. En tiedä, mistä keikan väsyneisyys johtui, sillä olen todistanut bändiltä huomattavasti toimivammankin esityksen ja varsinkin levyltä kuunneltuna kappalemateriaali toimii. Noh, kaipa jokaisella bändillä on joskus huono päivä. (JK)

Raportti: Jyri Kinnari, Petri Klemetti, Tanja Kyngäs ja Janne Partanen
Kuvat: Tanja Kyngäs

Kommentoi julkaisua