Jalometalli 2014, osa 2/2

Jalometalli 2013Oulun Jalometallifestivaalia vietettiin varsin vaihtelevassa säässä; perjantaina saatiin nauttia paahtavasta auringonpaisteesta ja lauantaina kärsittiin vastapainoksi koko päivän kestäneestä ja loppua kohti vain yltyvästä rankkasateesta. (PK)

Lauantai 9.8.2014

Lauantain festivaalipäivän avaajana oli yksi mielenkiintoisimmista suomalaisista kiinnityksistä Jalometallissa, nimittäin Joensuun jampat Insomniumista. Ilmeisen kiinnostuneita bändistä olivat monet muutkin, sillä huomattavan paljon väkeä oli saapunut jo hyvissä ajoin paikalle ennen puolta neljää. Edes sateita enteilevä harmaa taivas ei ollut siis ketään säikäyttänyt. Allekirjoittaneelle Insomiumin live-elämys oli ensimmäinen laatuaan, joten paikalle oli ehdottomasti tultava ajoissa, tulipa sitten sadetta taikka niitä kuuluisia vanhoja ämmiä taivaalta.
Ensimmäisten sadepisaroiden saattelemana päälavalle saapui tarkalleen puoli neljältä Insomnium, ja aloitti tunnin settinsä kappaleella ”The Primeval Dark”. Bändi tuntui olevan kovassa iskussa, ja tukka heilui soittopojilla kiitettävästi heti alusta alkaen. Aluksi tosin oli myös pieniä teknisiä ongelmia; kitaristin laulu ei kuulunut, eikä myöskään basistin bassottelu, mutta se ei tunnelmaa latistanut, ja parin biisin jälkeen heidätkin saatiin ”linjoille” ja mukaan meininkeihin.

Insomnium8Vokalisti/basisti Niilo Sevänen taitaa tyylikkään melodeath-murinan, ja koko bändin suoritusta voisi kuvaillakin juuri samalla adjektiivilla. Insomniumia on joskus kuullut syytettävän pahimmillaan jopa Amorphiksen kopioksi, mutta väitteelle ei ole mielestäni pohjaa, sillä varsinkin livenä materiaali on paljon monisyisempää, ja voisiko sanoa, jopa progehtavaa. Toki joitain yhtymäkohtia voi löytää kaihoisista ja ”kalevalaisista” melodioista Amorphiksen tyyliin.

Insomnium9Insomniumin biisilistaa hallitsivat uusimman levyn, tänä vuonna julkaistun ”Shadows of the Dying Sunin” antimet. Ja herkkuahan koko setti oli, joukossa mausteena kolme siivua muutaman vuoden takaiselta ”One for Sorrow”-levyltä, sekä hienot ”Mortal Share” ja ”The Killjoy” ”Above the Weeping World”-albumilta. Kaiken kaikkiaan erittäin tyylikäs ja tyylipuhdas keikka bändiltä, joka tuntuu Suomessa olevan aivan liian aliarvostettu siihen nähden, miten kysyntää riittää ulkomailla. Kiitos Insomnium, ja tapaamisiin pian uudelleen! (TK)

En pidä itseäni minään black metal -fanaatikkona, mutta Behexeniä ja varsinkin ”My Soul for His Glory”-levyä on tullut kuunneltua jonkin verran. Kyseinen bändi avasi itselleni toisen festaripäivän. Kyseessä oli myös ainoa yhtye, jonka esiintymisen kävin katsomassa pienellä kolmoslavalla.Behexen3 Porukkaa oli kerääntynyt paikalle hyvin sateesta huolimatta, vaikka ihmiset eturiviä lukuunottamatta vaikuttivatkin hieman kohmeisilta. Behexen oli kuitenkin vedossa ja soitti vajaan tunnin rosoisilla soundeilla varustettua raakaa black metallia. Itselleni keikan kohokohta oli ”My Soul fo His Gloryn” nimikkokappale, mutta koko keikka oli hyvä ja toimiva aloitus päivälle, vaikkei mikään maata mullistava kokemus ollutkaan.

Behexenin lopetettua Uncle Acid & The Deadbeats aloitteli jo keikkaansa päälavalla. Bändin kaksi kertaa aiemmin nähneenä keikka ei tarjonnut mitään suuria yllätyksiä, mutta eipä sen tarvinnutkaan, sillä settilistaan oli mahdutettu lähes kaikki bändin kovimmat kappaleet. Hieman tosin yllätyin siitä, että ensimmäiseltä levyltä ei soitettu mitään. Soitetut kappaleet jakautuivat tasaisesti ”Blood Lustin” ja ”Mind Controlin” kesken.

Uncle Acid and2Uncle Acid yhtyeineen oli jälleen kerran kovassa vedossa ja tarjosi takuuvarmasti toimivan live-elämyksen. Rouheat riffit, pahansuovat melodiat ja Uncle Acidin mystinen lauluääni pelasivat yhteen erinomaisesti ja soundillisesti keikka taisi olla paras kolmesta näkemästäni. Ainoa asia mikä vaivasi, oli laulun katoaminen instrumenttien alle ”I’ll Cut You Downin” ja jonkin toisen ”Blood Lust”-levyn kappaleen aikana, mutta pääasiassa kaikki toimi. Kovimmat vedot olivat odotetusti ”Blood Lustilta”, onhan kyseessä ylivoimaisesti bändin paras levy. Ei ”Mind Controlkaan” toki käyttökelvoton levy ole ja sen tällä kertaa todistivat ”Mt. Abraxas”, ”Mind Crawler” sekä ”Poison Apple”. ”Valley of the Dolls” ja ”Desert Ceremony” taas edustivat sitä puolta levystä, joka olisi voinut jäädä pimentoon. (JK)

Mantar5Saksalainen Mantar ei ollut useimmille tuttu ja lisäksi he kärsivät rankkasateen aiheuttamasta yleisökadosta varmasti eniten. Lavan eteen uskaltautui vain eturivin verran porukkaa muun väen tuijotellessa etäämmällä olevan teltan alta. Eikä sitä jengiä sielläkään ollut hirveästi. Vähän aloin ihmetellä, että minne kaikki oikein katosivat. Syy löytyi hieman myöhemmin. Hehän olivat katsomassa Omnium Gatherumia samaan aikaan kolmoslavalla, harmittava homma Mantarille. Joka tapauksessa bändi paiski varsin mielenkiintoisen kuuloista erittäin raskasta ja kokeilevaa groovaavaa black- ja doom metalia. Lava-asetelma oli myös jännä, sillä rumpalin koroke sijaitsi lavan oikealla reunalla etusuunnan ollessa lavan vasemmalle puolelle. Vasemmalla laidalla puolestaan laulajakitaristi esiintyi rumpalin suuntaan, ainakin keikan alussa. Musiikista ei liiemmin kiinni saanut kappaleiden ollessa tuiki tuntemattomia, mutta asiallista meininki tuntui olevan. (PK)

OG2Otin taas suunnan pikkulavalle, sillä Kotkan ihme Omnium Gatherum aloitteli settiään. Euroopassa kovassa huudossa oleva bändi oli itselleni sangen tuntematon tuttavuus, jota lähdin katsomaan lähinnä kaverini kehumisen johdosta. Keikka osoittautuikin olevan äärettömän tiukka. Omnium Gatherumin melodinen death metalli lämmitti vesisateessa värjöttelevän yleisön ja meno oli armottoman kova. Vokalisti Jukka Pelkonen veti keikalla armottomalla sykkeellä ja käyttäytyi kuin bändi olisi soittamassa loppuunmyydyllä stadionilla. Miehen matalalta kumpuava ulosanti potki heikompia nivusiin ja teki minustakin kertaheitolla bändin fanin. Yleisöä bändi keräsi paljon ja olisikin voinut soittaa vaikka päälavalla. (JP)

Lauantai-illan sateinen meininki jatkui kaikesta huolimatta hyvissä fiiliksissä, ja puoli kahdeksalta tuli Samaelin vuoro nousta Jalometallin päälavalle viihdyttämään kansaa. Toimittajalle myös tämä olisi Samaelin ensi kohtaaminen, joten odotukset luonnollisesti olivat korkealla. Allekirjoittaneen kohdalla Samael on tullut enemmän tutuksi viime vuosikymmenen aikana, kun bändi oli jo selkeästi vakiintunut industrial metallin saralle, vaikka yhtyeen alkuvuodet olivatkin enemmän black metallin täyteiset.

Samael8Yleisön metelöinnin saattelemana Samael kiipesi lauteille ja aloitti kappaleilla ”My Saviour”- ja ”Shining Kingdom”. Ikävä kyllä myös Samaelin riesana olivat aluksi tekniset ongelmat, jotka onneksi ratkottiin vikkelästi. Settilista koostui uusimman albumin ”Lux Mundin,” sekä muutamia 1990-luvulla julkaistujen ”Passage”- ja ”Ceremony of Opposites”-levyjen kappaleista. Sinällään outoa oli se että Samaelin 2000-luvun tuotannosta ei soitettu kuin parit viisut, vaikka materiaalia, ja hyvää sellaista mielestäni, olisi riittänyt myös niiltä ajoilta yllin kyllin valittavaksi.

Bändi tuntui olevan hyvässä vireessä ja vokalisti Vorphin esiintyminen oli odotetun teatraalista, mutta täytyy myöntää, ettei tämä bändi vain oikein kolahtanut livenä. Mitään vikaa sinällään tyylikkäässä bändissä ei ollut, mutta mitään suuria tunteita esitys ei nostanut toimittajassa. Ehkä bändi toimisi paremmin muualla kuin kirkkaassa päivänvalossa, ja pienemmällä lavalla. Tämä siis oma mielipiteeni, toki suurin osa yleisöstä oli kanssani eri mieltä, sillä kun setin päättävä ” The Truth Is Marching On” oli soitettu loppuun, oli tyytyväisiä ilmeitä luettavissa useimpien yleisön edustajien kasvoilta. (TK)

Kvelertak, tuo Norjan lahja maailmalle, aloitti keikkansa sateisessa Oulussa ja yleisö sekosi. Punkkia ja metallia sekoittava bändi jyräsi kolmen kitaran valtavalla äänivallilla ja vokalisti Erlend Hjelvikin aggressiivinen esiintyminen oli hienoa seurattavaa. Sateen yltyessä bändi tuntui vetävän vieläkin tiukemmin, ja kun setti koostui bändin kahden levyn parhaimmista biiseistä ei yleisössä voinut olla kuin tyytyväinen. Oli hienoa seurata, kun tuntemattomat ihmiset riehuvat ja juhlivat bändin groovaavan menon tahdissa ja kuinka nyrkkimeri nousi ilmaan aina oikeissa kohdissa. Näin bändin ensi kertaa ja keikka ylitti odotukseni.Kvelertak2 Jos et ole vielä tutustunut Kvelertakin tuotantoon suosittelen lämmöllä, että otat kuunteluun bändiltä kappaleet ”Sultans of Satan” ja ”Bruane Brenn”. Hölmistyttävän tiukka keikka, joka lämmitti litimärän toimittajan mieltä. (JP)

Deliverance1Jalometallin tarjonnassa on totuttu kokemaan joka vuosi myös paikallista väriä. Tällä kertaa oululaisbändejä ei nähty Deliverancea lukuun ottamatta. 80-luvun henkistä heavy metallia antikristillisellä suuntauksella puskeva viisikko sai rankkasateesta huolimatta innokkaita ihmisiä paikalle kohtuullisen hyvin. Bändin tasaiseksikin luonnehdittava perus-yllätyksetön tallominen ei juuri ihmeellisempiä koukeroita kaivannutkaan, vaikka ajoittain tuntui, että biisimateriaali on turhankin samanlaista keskenään. Varsin viihdyttävästi Deliverance sai sille aikataulutetun 50-minuuttisen täytettyä. Bändi oli oikein mukava nähdä näin ulkolavatilanteessakin, aiemmin koetun baarikeikan lisäksi. (PK)

Testamentin aloittaessa sade oli jatkunut koko päivän ja juuri aiemmin esiintyneen Kvelertakin keikalla oli saanut itsensä jo hyvin kasteltua. En antanut sen haitata, vaan menin mahdollisimman lähelle lavaa todistamaan odottamaani keikkaa, joka aloitettiin loistavan ”Dark Roots of Earth”-levyn ”Rise Upilla”. Energinen yleisönhuudatusbiisi sai yleisöön vauhtia märkyydestä ja kylmyydestä huolimatta, eikä meno ainakaan laantunut, sillä keikan alkupuolelle mahtuivat myös uusimmalta levyltä kappaleet ”Native Blood”, ”Dark Roots of Earth” ja ”True American Hate”, ja kun perään soitettiin vielä yltiöraskas ”Into the Pit”, niin alkoi sadekin jo unohtua.

Testament8Testament on ollut viime vuodet ilmiömäisessä vedossa niin studiossa kuin lavallakin, eikä Jalometalli ollut poikkeus. Bändi soitti yhteen todella energisesti ja Chuck Billyn voimakas ääni oli varmasti paremmassa terässä, kuin se on koskaan ollut. Tämä keikka ei ihan pärjämmyt viime vuotiselle Tuskan vedolle, mutta ei tämäkään missään nimessä huono ollut. Parasta olivat kahden uusimmat levyn kappaleet, joista muodostui lähes puolet settilistasta. Varsinkin keikan päättänyt ”The Formation of Damnation” jylläsi aivan uskomattomalla voimalla. Kuinka moni 80-luvulla perustettu ja kymmenen täyttä albumia levyttänyt yhtye voi sanoa, että sen 2000-luvun tuotokset ovat parasta, mitä sillä on tarjota? Toki myös ”The Legacy” ja ”Souls of Black” ovat pesunkestäviä klassikoita, mutta valitettavasti näiltä levyiltä kuultiin Jalometallissa yhteensä vain yksi kappale, joka oli niinikään erittäin tiukasti vedetty ”Over the Wall”.

Testament4Keikan loppua kohden sade oli kastellut kaikki vaatteeni läpimäriksi ja koko keho oli aivan kohmeessa, mutta seurasin Testamentin esiintymisen silti loppuun asti vaikka loppupuolella kuultiin muutama itselleni hieman tuntemattomampi kappalekin. Esimerkiksi ”The Gatheringilta” soitettiin neljä kappaletta, enkä ole tietenkään kyseiseen levyyn kovin syvällisesti tutustunut eivätkä soitetut kappaleet kovin ihmeellisiltä kuulostaneet muutenkaan. Voin aivan suoraan sanoa, että jos lavalla olisi ollut mikä tahansa muu thrash metal-yhtye, niin olisin todennäköisesti lähtenyt pois kesken keikan vallitsevien sääolosuhteiden takia tai vähintäänkin alueella olevaan telttaan kuivattelemaan, mutta Testament on yksi niistä bändeistä, joiden keikkaa ei vain voi missata ilman, että koko keho on kaulasta alaspäin halvaantunut ja pää revitty irti juurineen. Keikan seuraaminen loppuun asti kannatti, sillä kyseessä oli yksi Jalometallin kovimmista esiintyjistä. (JK)

Lauantai-illan aikana alkanut sade muuttui ennen kello yhtätoista pikkuhiljaa rankkasateeksi joka piiskasi Ouluhallin ympäristöä armotta, ja lähes raamatullinen pimeys oli laskeutunut maan päälle. Kuvioista ei puuttunut enää kuin Nooan arkki. Mutta Jalometallin yleisö osoitti olevansa sitkeää sorttia, ja Triptykonin keikkaa odoteltiin kärsivällisesti suurella joukolla. Kun intronauha alkoi soida, vettä alkoi sataa samalla hetkellä kuin sadasta saavista kaataen, ja niinpä lavan eteen ei ollut ihan hirveää tungosta, mutta yllättävän moni sinne kuitenkin kaikesta huolimatta meni. Olosuhteet olivat siis sopivan masentavat ja synkät Triptykonin aloittaessa oman osuutensa. Olin todistanut Triptykonin ennen Jalometallin keikkaa myös kesällä 2010, joten uuden ”Melana Chasmata”-albumin tiimoilta odotin jälleennäkemistä erityisellä mielenkiinnolla.

_B8B3490Crusifixus”-intron jälkeen lävähti ilmoille ”Black Snow” ja niin tunti valkohehkuista vihaa, synkkiä ajatuksia ja toivottomuuden syvyyttä oli tosiasia. Mielestäni Tom Gabriel osaa ilmentää juuri näitä tunteita musiikillaan syvästi ja rehellisesti, mutta silti vähäeleisesti. Basisti Vanjan vahva ja rouhea basson soundi sekä Tom Gabrielin säröinen, raapiva tulkinta nousevat kappaleiden pintaan, ja luovat vahvan kombinaation. Yleisön tunnelmaa voisi luonnehtia jopa hartaaksi; tätä bändiä todella kuunnellaan eikä vain ”katsella”. Tyypilliseen tapaansa Tom Gabriel ei juuri välispiikkejä viljellyt, joten ne muutamat kommentit painottuivat lähinnä yleisön kiittelyyn siitä, että vaivautuivat paikalle olosuhteista piittaamatta. Taisipa hymykin Tomin kasvoilla hetken häivähtää.

Aivan liian pian oli vajaa tunti kulunut ja setin päättävä ”Prolonging” lopuillaan. Näissä puhdistuneissa tunnelmissa toimittaja ja osa yleisöstä suuntaa kulkunsa kotia tai lähintä baaria kohti, jotkut sissit vielä aikovat mennä pienen kolmoslavan tuntumaan katsomaan Thaurorodia. (TK)

Sateisesta lauantaista huolimatta Jalometalli saatiin vietettyä loppuun asti ilman suurempia ongelmia. Bändikattauksessa huomasi muutosta edellisvuosiin genrekirjon laajentumisena. Ehkä tämä on syynä siihen, miksi itsekin lähdin ensimmäistä kertaa Ouluun asti festaroimaan. Tapahtumanjärjestäjät ansaitsevat suuren kiitoksen mieleikuvituksen käyttämisestä bändejä kiinnittäessään. Tänäkin kesänä on ollut muutamia yhtyeitä, jotka ovat kiertäneet jokaikiset festarit ja kissanristiäiset mitä Suomesta löytyy, mutta Jalometallissa nämä loistivat vain poissaolollaan. Muutama yhtye soitti ensimmäiset Suomen keikkansa, pari nuorta bändiä sai tilaisuuden esiintyä festariolosuhteissa ja esimerkiksi High on Fire ja Uncle Acid & The Deadbeats eivät ole olleet kovin tuttuja nimiä suomalaisilla festareilla, vaikka faneja löytyykin. Bändejä on juuri sopivan laajalta skaalalta, muttei kuitenkaan olla lähdetty kosiskelemaan aivan kaikkia, kuten pari muuta suomalaista metallifestaria on viime vuosina tehnyt. Kokonaisuudessaan Jalometalli oli loistava kokemus muutamia käytännön ongelmia lukuunottamatta ja jos ensi vuodelle saadaan yhtä kova bändikattaus, niin lähden varmasti uudestaan. Tämän vuoden perusteella Jalometalli on Suomen metallifestreiden ehdoton ykkönen. (JK)

Raportti: Jyri Kinnari, Petri Klemetti, Tanja Kyngäs ja Janne Partanen
Kuvat: Timo Hanhirova (Triptykon) ja Tanja Kyngäs (kaikki muut)

Kommentoi julkaisua