Jalometalli 7. – 8.8.2015 Osa 2/2

jalometalli-2015- pe-satan (6)Uhkaava sade ja orastava krapula ei lannistanut toimittajia, jotka saapuivat reippain mielin Jalometalli 2015:n toiselle päivälle. Päivä tarjosikin muutamia todella kovia vetoja ja muutamia mielipiteitä jakavia esityksiä. Onneksi viimevuotinen ”uimahallipit” jäi tänä vuonna saamatta, sillä keli selkeni sopivasti ensimmäisten bändien aikana. (JP)

 

Jalometallin lauantai käynnistettiin sisälavalla väkevästi thrash metalin voimin. Useilla demoillaan vakuuttanut nuori Home Style Surgery vakuutti myös raivoisalla live-esityksellään vastaten yhdestä Jalometallin parhaista keikoista. Tiesin bändin tekevän taidokasta ja tulista musiikkia, mutta yllätyin silti siitä kuinka ammattimaista, mutta silti sopivasti kaoottista ja elävää sen esiintyminen oli ja kova live-meininki tuntui tarttuvan myös yleisöön. Biisejä runnottiin läpi niin taitavasti ja aggressiivisesti, että jos en olisi etukäteen tiennyt, niin en olisi voinut mitenkään huomata kyseessä olevan demotason yhtye. Home Style Surgerya katsellessa ja etenkin kuunnellessa kotimaisen thrashin tulevaisuus näyttää valoisalta. (JK)

Lost SocietyToinen päivä alkoi osaltani kakkoslavalla ja sydäntä uudelleen tahdistamassa oli Lost Society. Kylläpä lähti krapulanpeikot karkuun kun nuoret miehet aloittivat tiukan thrash metallin soiton. Lost Society on kyllä festareilla ehdoton valinta alkupään bändiksi sillä se vetää täysillä, oli paikalla kymmenen tai sata ihmistä. Nyt katsojia oli jotain noiden numeroiden väliltä. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita oli taas keikka pullollaan ja bändi tarjoili myös kolme uutta biisiä maisteltavaksi, jotka kaikki olivat sangen äkäisenkuuloisia ralleja. Lost Societyn tulevaisuus vaikuttaa kyllä hyvin valoisalta ja ymmärrän hyvin miksi bändi on saanut ulkomaillakin nimeä. Kovaa työtä ja tiukkoja keikkoja pojille lisää! (JP)

AnnihilatorLauantain ja koko tapahtuman kohokohta oli itselleni kanadalaisen Annihilatorin näkeminen ensi kertaa livenä. Tämä mahdollisuus tarjoutui jo päivän ensimmäisten esiintyjien joukossa, sillä bändi laittoi hulinat pystyyn päälavan ensimmäisenä esiintyjänä kellon ollessa tarkalleen puoli viisi. Annihilatorin musiikkiin tuli aikoinaan tutustuttua jo vuoden 1989 debyyttialbumin ”Alice in Hell” ilmestyttyä. Levy on vuosien saatossa yksi puhki soitetuimpia thrash-levyjä omassa levykokoelmassani. Sittemmin Annihilatorin levyihin tutustuminen on jäänyt vähemmälle, satunnaisia ottoja lukuun ottamatta. Tätä keikkaa ja settilistaa silmäillessä, ne satunnaisotot ovat olleet juuri oikeita. Annihilator avasi Jalometallin konserttinsa 18. syyskuuta julkaistavan viidennentoista studioalbuminsa ”Suicide Society” nimibiisillä, joka kuulosti heti vahvalta portilta tähän keikkaan ja toi esiin sen seikan, että Annihilator ei ole yhtään ruosteessa jo reilu 30 vuotta kestäneen uransa jälkeenkään. Biisi on kyllä melko perus-thrashiä, muttei missään nimessä väsähtänyttä. Tästä oli hyvä jatkaa vanhemman kaman syöveriin. Sitä ennen kuitenkin tarjoiluun tuli pari hieman vähemmälle tutkalle jäänyttä biisiä, kunnes bändi kosi yleisön taputtamaan ja pian potkaistiin eetteriin kaikkien thrash-päiden tuntema ”Set the World on Fire”, jota seurasikin loppukeikan kestävä Annihilator-hittiputki, jonka aikajänne oli 80-luvun lopun ja 90-luvun alun tuotannossa; ”W.T.Y.D.”, ”Phantasmagoria”, ”Alison Hell” ja ”Human Insecticide”… Vielä kun yhtye oli äärimmäisen kovassa iskussa ja hyväntuulinen, eikä vanhojen miesten vaivoista ollut tietoakaan. Itse asiassa nokkamies Jeff Waters on säilynyt hyvin nuorena ulkonäöltään, jopa niin, että lähikaupan kassa saattaisin kysyä mieheltä ajokorttia janojuomaa ostaessaan. Aijai, kun kelpasi kokea tämä keikka. (PK)

Sadistik ForestSisälavan kuolemanpalvonta jatkui Sadistik Forestin vedolla. Jätkille oli sattunut yksi tapahtuman paskimmista sloteista, sillä päälavalla samaan aikaan aloitti Annihilator. Keikan alussa katsojia oli alle kymmenen, mutta onneksi parin biisin jälkeen väkeä kertyi reippaasti lisää. Sadistik Forest tarjoilee death metalinsa vanhaan liittoon kumartavalla tyylillä ja reippaalla runnovalla voimalla. Soundit tuntuivatkin olevan kohdillaan sillä välillä tuntui siltä, että seinät antavat periksi bändin jyräävän äänimaailman alle. Bändin setti koostui pääsoin vanhemmista ralleista sekä vähemmän soitetuista kappaleista. Bändin useamman kerran livenä nähneenä on pakko sanoa, että setti oli sangen onnistunut. Kaikki turha ”hienostelu” ja ”kikkailu” oli jätetty pois ja tilalla oli vain puhdasta kuolemaa. Harmittavasti väkeä ei ollut niin paljon kuin bändi olisi ansainnut, sillä Sadistik Forest veti äärettömän kovan keikan. (JP)

A.R.GAnnihilatorin poistuttua näkyvistä, ei ollut aikaa jäädä lepäilemään nurmikolle, sillä kakkoslavan täyttäisi pian toinen vanhan liiton rykmentti A.R.G.. Tänä vuonna kolmannen albuminsa julkaissut veteraaniyhtye ehti pitää levytystaukoa peräti 24 vuotta, ja olihan bändi pois kuvioista kokonaankin viitisentoista vuotta. Muutama vuosi sitten paluun tehnyt A.R.G. ei ole muuttunut vuosien vieriessä kuin ehkä tiukemmaksi ja ulosanniltaan vieläkin periksi antamattomammaksi. Toki musikantit näyttävät nyttemmin miehiltä, eikä nuorilta pojanklopeilta enää. A.R.G. on aina luokitellut itsensä porometalliksi ja jos kirjaimellisia ollaan, niin poron pitäisi olla jaloistaan vieläkin vikkelämpi eläin, jotta se pysyisi bändin tahdissa. Ainakin A.R.G. edustaa sitä thrash metalin laitaa, jossa ei paljon vauhdista säästellä saatikka liioilla melodioilla pikkutyttöjä kosiskella. Jalometallissa A.R.G. tuntui olevan yksi odotetuimmista kotimaisista akteista – joka myös lunasti odotukset – tarjoten tunnin ripeää turpaanvetoa äärimmäisellä tarkkuudella hyvän shown kera. Monesti tämänkaltaisten bändien keikoilla käy niin, että alkaa jossain vaiheessa puuduttaa, mutta nämä kuusamolaislähtöiset miehet panivat kyllä niin kovasti töppöstä toisen eteen, etteivät moiset ajatukset mieleen tulleet. Materiaalia kuultiin tasaisesti yhtyeen kaikilta levyiltä. Eniten ikämiesfaneja tuntui kuitenkin lämmittävän vuoden 1989 ilmestyneen ”Entrance” -debyytin biisien kuuleminen livetilanteessa nyt 26 vuotta myöhemmin – tai olihan biisit jo aiemmilla demojulkaisullakin. Joka tapauksessa A.R.G. ei paljon armoa säästellyt ja nekin joilla on uusi levy vielä hankkimatta, saivat varmasti syyn vierailla levykaupassa pikapikaa. Toimi saatana! (PK)

ShiningPäälavalla alkuiltaan suicidal bläkkistään sylkenyt Shining on melko tuttu näky Suomen(kin) festareilla – varmaan osittain suomalaisvahvistustensa takia. Keväällä uuden levyn julkaissut bändi ei tuonut Jalometalliin mitään suurta ja mullistavaa, mutta heittipä kuitenkin perusvarman keikan verisine paitoineen. En tiedä, jaksaako Niklas Kvarforthin lavakäyttäytyminen enää ketään kummastuttaa, ja välillä toivoisin itsekin, että jollakin keikalla kokisi jotain muuta kuin veren/punaviinin sylkemistä ja Jack Daniels -pullon heiluttelua. Musiikillisesti Shining toki on yleensä suhteellisen viihdyttävä ja tasainen keikoillaan. Niin myös Jalometallissa, jossa keikka ei siis helvetin portteja aukonut muttei ollut illan huonointakaan antia. (RP)

InquisitionShiningin jälkeen Inquisition näytti, kuinka black metalia soitetaan ilman sen suurempia kikkailuja. Hiukan epäilytti, kuinka bändi toimisi alkuillan auringonpaisteessa, mutta aivan turhia olivat nämä epäilyni. Toimihan se, aivan perkeleellisen hyvin! Inquisition jyräytti Jalometallin lauantaihin juuri sellaisen kylmän kalsean black metal -vedon, jollaista siltä parhaimmillaan osaa odottaakin. Bändin sounditkin oli saatu ulkotiloissa todella hyvin kohdilleen. Inquisition saapui lavalle, laittoi hanat auki ja päästeli menemään koko keikan yhtenä vyörynä eteenpäin. Tykkäsin kovasti! (RP)

Mors SubitaJostain syystä näillä festareilla jumituin kolmoslavalle katselemaan pienempien bändien edesottamuksia. Se voi tietty johtua siitä, että kummankaan päivän pääesiintyjä ei mieltäni pahemmin lämmittänyt. Sisälavalla 19:30 aloitti itselleni mielenkiintoisin bändi. Olen seurannut oululaisen Mors Subitan uraa suhteellisen pitkään ja tein jopa musiikkitoimittajaurani ensimmäisen haastattelun bändistä. Mors Subita julkaisi alkuvuodesta kakkoslevynsä, joka on modernin death metalin saralla sangen tiukka teos. Yllättävän tiukka vaikka bändissä on ollut hyvin suuria miehistönvaihdoksia. Uusi levy oli kelvannut myös muulle festariväelle, sillä bändiä oli katsomassa lähes täysi sali yleisöä. Kylläpä pojat vetivät tiukan ja hikisen keikan! Setin koostuessa pääosin uuden levyn biiseistä oli meno taattua ja tiukkaa. Bändin vokalistille oli rakennettu lavan etuosaan koroke, jonka päällä nuorimies kävi huutamassa keuhkojensa pohjasta. Tähän kun lisää kitaristi Mika Lammassaaren tiukat ja melodiset riffit on kasassa paketti, joka vain iskee tuhannen megatonnin voimalla. Toimittaja tykkäsi, yleisö tykkäsi ja taisi bändilläkin olla ihan kivaa lavalla. Omasta mielestäni ehdottomasti tapahtuman paras keikka! (JP)

CandlemassItselleni koko festivaalin odotetuin esiintyjä oli Candlemass. Viime vuoden alussa todistettu klubikeikka Helsingin Nosturissa on vielä pitkähkönkin ajan jälkeen tuoreessa muistissa, mikä ei ainakaan madaltanut odotuksiani. Eeppisen doom metalin pioneerit esiintyivät ilman bändin ainoaa yhtäjaksoisesti bändin alusta asti soittanutta basisti Leif Edlingiä ja häntä paikkasi hyvällä menestyksellä muuan Jörgen Sandström. Candlemassin esiintyminen Jalometallissa ei yltänyt ihan tuon taianomaisen klubikeikan tasolle, mutta voin silti sanoa Candlemassin tykittäneen odotusten mukaisesti ja soittaneen Jalometallin parhaan keikan. Ainakin näin toisessa rivissä keikkaa katsoneen korviin soundit kuulostivat hieman puuroisilta, mutta sekään ei pilannut Candlemassin hohtoa, joka piilee omintakeisessa mystisyydessä ja järkälemäisissä kappaleissa, jotka on rakennettu vahvoista melodioista ja murskaavista riffeistä. Bändi soitti erittäin tiukasti lähinnä ensimmäisten levyjensä kappaleita ja seassa kuultiin pari uudempaakin biisiä, kuten suoraviivaisesti candlemassmaisten koukkujen kera rokkaava ”Black Dwarf”. Settilista oli kasattu hyvin edustamaan Candlemassin parhaita levyjä, vaikka sekaan mahtuikin pari kappaletta, joita en oikeastaan muuten kuuntelisi. Vaikka yhtyeen keikassa oli puutteensa, kukaan muu ei silti yltänyt parempaan. Candlemass on ainutlaatuinen oman alansa legenda, joka soittaa edelleen tiukasti ja räväkästi kaikki muut maanrakoon. Candlemassin musiikkia ympäröi tietynlainen mystisyys ja koskemattomuus, sillä kukaan muu ei osaa tehdä doom metalia yhtä eeppisesti ja kuulostaen täysin omanlaiseltaan. Candlemass on vielä kaikkien näiden vuosienkin jälkeen niin pelottavan kovassa iskussa, että alan pikku hiljaa uskoa sen jäsenten olevan jonkunlaisia jumalia. (JK)

TyranexRuotsin Västeråsista kotoisin oleva Tyranex on tehnyt mieli nähdä lavahommissa jo pitkän tovin, koskapa korviin on kantautunut huhua kovasta liveaktista. Nytpä oli mahdollisuus toteuttaa tämä haave ja vieläpä ihan nenän edessä kotikaupungissa. Illan jo hämärtyessä ja lauantain loppupään bändien soittaessa, oli sisälavalla vielä pitkän aikaa täysi rähinä päällä ja niinpä saavuin hyvissä ajoin odottelemaan. Sisään astuessa Tyranex teki viimehetken sounditarkistuksia ja naisvokalistinsa Linnea Landstedt huokaili mikrofoniin sen verran kiihkeästi, että miehet olivat vallan hermostua – positiivisessa mielessä. Vaan kauaa ei soundcheck ennättänyt kestää kun showtime jo alkoi ja bändi pani käyntiin melkoisen thrash-myllytyksen. Ilman ongelmia se mylly ei tosin lähtenyt soimaan, sillä heti alkuunsa meinasi olla jos jonkinmoisia teknisiä riesoja tiellä; mikki ei toiminut ja soimaan lähti väärä taustanauha. Näistä eroon päästyään Tyranex paiskoi menemään varsin suoraviivaista metalliaan lähes täpötäydelle Kuusisaaren paviljongille. Yleisöllä tuntui olevan varsin hyvä meininki tässä vaiheessa iltaa – ja niin pitääkin, vaikka materiaali taisi olla suurimmalle osalle outoa. Etenkin Linnean työskentelyä oli ilo katsella ja milloinpa mies ei naista katsoisi mielellään, ja kuten tässä ihan luvan kanssa. Eipä muidenkaan musikanttien toiminnassa ollut valittamiselle varaa. Sen verran porukka tykkäili, että bändi huudettiin takaisin lauteille ja se saikin hienot suosionosoitukset osakseen. Tyranex-keikka taisi olla myös festivaalilauantain pisin keikka paviljongissa. (PK)

TribulationJalometallin lauantain kattaukseen kuului mielenkiintoinen uusi tuttavuus ainakin allekirjoittaneelle eli Tribulation, joka paikkasi keikkansa peruuttamaan joutunutta Vallenfyreä. Tribulation on Ruotsin Arvikasta kotoisin oleva, tällä hetkellä varsin kovassa nosteessa kiitävä kvartetti, jonka musiikkityyliä voisi luonnehtia rock-metaliksi maustettuna annoksella nosferatulaista synkkyyttä ja vampyyriromantiikkaa. Yhtyeen viimeisin julkaisu kuluvalta vuodelta, albumi ”The Children Of The Night”, on poikinut bändille mukavan määrän keikkoja ympäri maailmaa; kiertueita on luvassa tulevana syksynä mm. Paradise Lostin kanssa Britanniassa sekä Deafheavenin supporttina Yhdysvalloissa, ja piipahtaapa vampyyri-poppoo aina Japanissakin saakka. Tribulation aloitteli soitannon kakkoslavalla puoli kymmeneltä, jonne toimittajan piti kiiruhtaa taas vaihteeksi juoksujalkaa (tai melkein mäkeä alas kierien, sisälava eli Kuusisaaren paviljonki kun sijaitsee aika mukavan jyrkän pikku mäennyppylän päällä), sillä yhdeksältä sisälavalla oman spektaakkelinsa aloittanut Tyranex oli sen verran viihdyttävä esitys kaikkine kommelluksineen päivineenkin. Kakkoslavan reunalle oli sytytelty suitsukkeita tunnelmaa luomaan, ja solistin mikki-ständissä roikkui mystisen näköinen viritelmä joka koostui vaa’asta ja erilaisista (ihmis?)luista. Bändin entreetä lavalle en ehtinyt todistamaan, mutta Tribulation näytti heti keikan alusta alkaen olevan täysin roolissaan kuolemattomien kalpeakasvoisina lähettiläinä; miekkosten meikit olivat vampyyri-aihelmaan mitä sopivimmat, ja irvistelyä sekä välillä melko akrobaattisen näköistä lavaliikehdintää riitti yleisön viihdykkeeksi koko setin ajan. Jälkimmäistä menoa tarjoili erityisesti Tribulationin kitaristi Jonathan Hultén. Kaveri ei ollut hetkeäkään paikoillaan, ja taipui melkoisiin taivutuksiin kitaransa kera.
Tribulationin keikan musiikillinen anti miellytti kovastikin, etenkin hiven progehtavien biisien ja tummanpuhuvan, jopa hypnoottisen tunnelman osalta. Yleisöä bändi keräsi kakkoslavan läheisyyteen yllättävän paljon, joten en liene ollut ainoa joka vakuuttui bändin meiningistä. Levy on toimittajan ostoslistalla – suosittelen samaa toimenpidettä muillekin, eli Tribulationin sanoin:
”We stand before a passage, Something strange and profound, And we need to let go. Let ourselves fall through the ground, An give in to the gateways”
(Tribulation; albumilta ”The Children Of The Night”, kappale ”Strange Gateways Beckon”) (TK)

FleshpressLyhyestä keikasta sisälavalla kärsi myös Fleshpress. Sludge-metalin sanomaa saatiin sisälavalla nauttia hieman vajaan kolmen vartin verran. Montaa biisiä bändiltä tähän settiin ei mahtunut, yksi biisi kun vei kolmasosan keikasta. Tuntuu, että sludge pääsisi paremmin oikeuksiinsa klubikeikalla, mutta tiivistunnelmainen sisälava toimi myös kohtalaisen hyvin. Eikä sillä, eihän niitä soittopaikkoja raskaammalle musiikille Oulussa juuri ole. Kaiken kaikkiaan Fleshpressin hidastempoinen möyrintä oli omalta osaltani varsin kelvollinen päätös festareille. (JH)

Dark TranquilityPäälavan lauantain viimeinen esiintyjä Dark Tranquillity on ollut itselleni viime vuosina hiukan ristiriitainen bändi. En ole jaksanut tätä Göteborg-metallin yhtä sanansaattajaa enää juurikaan levyltä kuunnella, ja viimeisten vuosien aikana olen nähnyt bändiltä niin hyviä kuin epäonnistuneitakin keikkoja. Niinpä olin Jalometallinkin keikan suhteen hiukan sillä mielellä, että ”katsotaan nyt, mitä sieltä tulee”. Mutta kylläpä vain meni tämä festarikeikka heittämällä parhaimpiin näkemiini Dark Tranquillityn keikkoihin. Tässä tuntui yksinkertaisesti olevan kaikki kohdallaan: soundit, bändit omistautuminen ja omakin vastaanottavainen mielentila. Meno keikalla oli loistava niin lavalla kuin yleisössäkin. Nämä ruotsalaiset vastasivat itse asiassa koko Jalometallin myönteisimmästä yllätyksestä. Keikan jälkeen olikin hyvä siirtyä vielä hetkeksi synkistelemään sisälavan suuntaan, vaikka hymynkare vielä huulilla pysyikin. (RP)

Hooded MenaceLauntai-illan viimeinen esiintyjä olikin sitten koko tapahtuman raskain, Hooded Menace kun runnoo doomin katkuista death metalia, joka ei välttämättä sovi ihan herkemmille. Meno on raskasta isolla R-kirjaimella ja synkkää. Aika tiukka valinta viimeiseksi bändiksi ja veti kyllä varmasti monesta viimeisetkin mehut pois. Hooded Menace on hypnoottinen kokemus, joka kannattaa nähdä livenä. Vanhoista kauhuelokuvista teemoja hakeva bändi seisoo huput päässä ilmeettöminä läpi keikan, välispiikkejä ei tarvita ja vain muutaman kerran vokalisti Makkonen kannusti yleisöä nyrkin puintiin. Bändin vokaaleissa toimii muuten sama kaveri kuin Sadistik Forestissa, joten matalaa kuolonkorinaa oli taas tarjolla. Keikka toimi myös hyvin vaikka bändin musiikki ei olisikaan niin tuttua, sillä tunnelma on alusta lähtien kohdillaan. Mahtava keikka, jonka jälkeen ei tehnyt hetkeen kuunnella mitään raskaampaa musiikkia. Hooded Menacen lopetellessa, oli aika laittaa ovet lukkoon ja jäädä odottelemaan ensi vuotta. (JP)

Loppuun rakentaa palautetta ensi vuodelle. Kolmoslavan sisäänkäynti oli inhottavan jyrkän epätasaisen mäen päällä, eikä paviljonkiin ollut menemistä etenkään liikuntarajoitteisilla taikka huonojalkaisilla, paitsi lavan takaosan kautta avustettuna. Meinasinpa itsekin nyrjäyttää nivelsiteet täältä ensimmäistä kertaa poistuessa ja muuan herrasmies sisäänkäynnin alapuolella sanoi, ettei aio edes yrittää sisälle. Tilanne olisi ollut vielä pahempi, jos taivaalta olisi tullut vettä viime vuoden tapaan. Qstock-festivaalissa pyörätuoliluiskaksi kyseiseen paikkaan oli heitetty jostain irtikiskaistu ovi. Nyt ei ollut edes sitä. Onneksi rakennus puretaan ja toivon mukaan korvataan paremmalla. Nykyistä ei tule ikävä, vaikka onkin nostalginen rakennus jo vuosikymmenten takaa. (PK)

Kuusisaari oli oiva festivaalialue myös kasvaneelle Jalometallille. Festivaalihan aloitti alueella muutaman vuoden ajan alkuaikoinaan, tosin huomattavasti pienennetyissä olosuhteissa tämän vuoden tapahtuma-alueeseen verrattuna. Nyt alueelle oli saatu hyvin mahdutettua kolme esiintymislavaa oheispalveluineen ja varmasti festivaalia voisi kasvattaa entisestään tällä alueella. Olen alusta asti ajatellut Jalometallin kuuluvan Kuusisaareen, ja nyt se viimeistään tuli todistetuksi käytännössä, että tämä on toimiva ratkaisu. Lavojen vastakkaisuus ei ollut läheskään yhtä kiusallista kuin viime kesänä Oulu-hallin parkkipaikalle rakennetulla alueella. Nyt ihmisten välinen kommunikointikin tapahtui ilman suurempia ongelmia tai huutamista, sillä alue tarjosi sopivia katveita vyöryvälle äänelle, eivätkä lavat olleet liian lähekkäin sijoitettuja. (PK)

Olipahan taas festarit! Jalometalli se osaa aina yllättää positiivisesti. Laadukas ja monipuolinen kattaus bändejä, ammattitaitoinen henkilökunta ja todella hieno festarialue. Toivottavasti myös ensi vuonna tapahtuma järjestetään Kuusisaaressa, sillä alue oli todella hyvin toimiva. Mitäs toiveita ensi vuodelle? Enemmän hanoja pikkulavoille, enemmän istumapaikkoja, lisää oheistoimintaa ja bänditoiveina Ghost, A Pale Horse Named Death, Six Feet Under, My Dying Bride, Paradise Lost ja Marduk. (JP + PK)

Kirjoittanut:
Janne Partanen, Petri Klemetti, Rudi Peltonen, Tanja Kyngäs, Jari Huttunen ja Jyri Kinnari
Kuvat: Jari Huttunen, Tanja Kyngäs ja Jyri Kinnari

Kommentoi julkaisua