Jalometalli -festivaalille kahdeksan kotimaista esiintyjää

Kirjoittanut Teemu Hakala - 12.5.2014

Jalometalli 2013Oululaisen Jalometalli-festivaalin ohjelma valmistuu hyvää vauhtia. Festivaalin uusia kiinnityksiä ovat kotimaiset Insomnium, Omnium Gatherum, Behexen, Alghazanth, Dreamtale, Woland, Thaurorod ja Deliverance. Jalometallissa soittavat myös muiden muassa tanskalainen heavy-legenda King Diamond, amerikkalaiset thrash metal -yhtyeet Testament, Dark Angel ja Sacred Reich ja sveitsiläinen raskasmetalliakti Triptykon sekä japanilainen Loudness.

Jalometallissa esiintyy tänä vuonna 24 artistia, joista viimeiset kuusi esiintyjää pyritään julkistamaan vielä toukokuun aikana. Samalla valmistuvat myös päiväkohtaiset esiintyjätiedot ja yhden päivän liput lasketaan myyntiin.

Jalometalli-festivaalia vietetään Oulussa perjantaina ja lauantaina 8.-9. elokuuta 2014. Tapahtuma järjestetään Raksilassa Ouluhallin messuaukiolla vain runsaan kilometrin päässä Oulun keskustasta Nelostien kupeessa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jalometallin kirkkain kotimainen tähti tänä vuonna on melodista ja eeppistä death metalia soittava Insomnium. Yhtyeen musiikissa yhdistyvät skandinaaviset melodeath- ja englantilaiset death/doom-elementit, kauniit suomalaiskansalliset melankoliat ja progressiiviset kappalerakenteet. Bändin sanoituksiin on otettu vaikutteita monilta runoilijoilta (mm. Eino Leinolta) sekä suomalaisista kansantaruista. Joensuulaislähtöisen bändin huhtikuussa julkaistu kuudes albumi Shadows of the Dying Sun ylsi avausviikollaan Suomen virallisen listan toiselle ja Saksan myyntilistan 18. sijalle.

Insomnium soitti Jalometallissa viimeksi vuonna 2007, kuten teki myös kotkalainen melodeath-bändi Omnium Gatherum. Tummasävyisyyden sijasta Omnium Gatherum soittaa astetta rokkaavampaa ja rennompaa melodista murinametallia. Yhtye onkin ristinyt tyylinsä aikuiseen makuun suuntautuneeksi death metaliksi (adult oriented death metal). Bändin kuudes studioalbumi Beyond ilmestyi viime vuonna.

Kotimaisesta black metal -tarjonnasta vastaavat pitkän linjan yhtyeet Behexen ja Alghazanth sekä melodisempi nuorempaa polvea edustava Woland. Melodista power metalia Jalometalli-yleisön iloksi tuovat tamperelainen Dreamtale ja helsinkiläinen Thaurorod. Paikallisväriä tapahtumaan tuo heavy metal -yhtye Deliverance.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Jalometalli 2014 varmistuneet esiintyjät:
King Diamond (DK)
Testament (USA)
Triptykon (SUI)
Dark Angel (USA)
Sacred Reich (USA)
Loudness (JPN)
Mantar (GER)
Insomnium
Omnium Gatherum
Behexen
Alghazanth
Dreamtale
Thaurorod
Woland
Speedtrap
Ranger
Deliverance
Beneath Under

Jalometallin kahden päivän liput ovat ennakkomyynnissä Lippupalvelussa ja Oulun Musiikki-Kullaksella. Kahden päivän festarilippu maksaa ennakkoon 90 euroa. Jalometallin majoituspaketit ovat myynnissä Cumulus Oulussa ja Sokos Hotel Arinassa. Majoituspaketit sisältävät kahden päivän lipun.

Festivaalialue avataan molempina päivinä klo 15:00 ja portit suljetaan klo 01:00. Festivaalialueella on aiempien vuosien tapaan kolme esiintymislavaa. Festivaali on sallittu kaiken ikäisille. Alueella on vain täysi-ikäisille sallittuja anniskelualueita. Oikeudet esiintyjämuutoksiin pidätetään.

 

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Luetuimmat

Uusimmat