Jalometalli Winterfest: Stone, Maple Cross, Haterial & Overtake, 9.3.2013 @ Club Teatria, Oulu

Jälleen oli se aika vuodesta, jolloin Jalometalli-festivaalin talvitapahtuma Jalometalli Winterfest soi iloisesti Oulun illassa. Winterfestissä on totuttu näkemään vuosien varrella nimekkäitä akteja aina Napalm Deathistä lähtien. Tällä kertaa tapahtuma oli koottu kaiketi Stonen ympärille ja bändikatras esitteli paikallista thrash-osaamista kera rovaniemeläisen Overtaken. Aikaistetut soittoajat tai suurimmalle osalle väkeä tuntemattomat avausnimet pitivät huolta siitä, että Teatrian iso puoli ammotti tyhjyyttään kahden ensimmäisen aktin möyrytessä lavalla. Väki alkoi valua paikalle vasta Maple Crossin esitellessä tarjontaansa. (PK)

Illan aloitti Overtake, jolle Stonen lämppärinä oleminen tuntui kelpaavan. Paikalle oli saapunut vain kourallinen ihmisiä, joskin sisään valui tasaisen tappavasti lisää väkeä. Overtaken progressiivisia vaikutteita täynnä oleva thrash metal oli itselleni tuttu demoarvioinnin puolelta, mutta en sen kummemmin odottanut keikalta mitään. Demolta tutut simppelit biisit toimivatkin suhteellisen hyvin, ja varsinkin soolokitaristin meno oli ”isojen bändien” tasoa. Harmittavasti rumpalilla oli joko huono päivä tai sitten miksauksessa oli jotain pahasti vialla. Simppelit paahdot toimivat, mutta fillien ja monimutkaisempia komppien soitto takkuili pahasti. Soitto oli äärettömän vaikean kuuloista ja antoi bändistä turhan ”amatöörimäisen” kuvan. Overtaken monipuolisemmista biiseistä jäi myös useasti paha maku suuhun, koska kappaleissa tuntui olevan liikaa toisiinsa sopimattomia kohtia. Bändille oli myös ilmeisesti annettu liiankin paljon soittoaikaa, sillä keikan loppupuolesta jäi pahasti pitkityksen maku. Tilannetta ei auttanut ikikulunut Sepultura-cover, joka tuntuu olevan joka toisen aloittelevan bändin soittolistalla. Bändin soittoa kuvasi hyvin kaverini kommentti: ”Tuo yrittää olla jotain raskaampaa Yngwie Malmsteenia.”

Muutaman oluen jälkeen olikin aika päästää lauteille Haterial, joka pääsi kyllä yllättämään. Oululainen bändi paukuttaa death/thrash metallia hirveällä tempolla ja sekoittaa soppaan mukaan In Flames -vaikutteisia kertosäkeitä. Jos Overtaken rumpali takkuili, niin Haterialin rumpali osasi kyllä nakuttaa todella tiukasta ja tarkasti. Pientä huvitusta aiheutti vokalisti, joka ulkonäkönsä puolesta olisi voinut olla jonkin “bilebändin” vokalisti. Kaapin kokoinen äijä tiukassa vaaleanpunaisessa t-paidassa ja kuluneissa farkuissa oli hämmentävä näky, mutta kylläpä kaverista lähti kovasti ääntä. Bändin soitossa oli kunnon turpaanmättömeininki, eikä miehistö tuntunut jännittävän ollenkaan. Tekniset viat otettiin vastaan nauraen ja meno jatkui tasaisen tiukkana läpi keikan. Hieno keikka, jonka jälkeen piti oikein ostaa bändin paita.

Maple Cross on itselleni hyvinkin tuttu bändi, jota tulee kuunneltua tasaisin väliajoin. Bändin uran alkupuolen sekava ulosanti on vuosien vaihtuessa muuttunut todella tiukaksi thrash metalliksi, jossa on hyvinkin kantaa ottava sanoma. Maple Cross otti tutun yleisönsä, kuten kuuluukin, ja väkeä oli kertynyt jo mukavasti paikalle. Tiukan paahdon ja runnovamman menon yhdistävä bändi oli todella tiukassa kunnossa ja niskat saivat taas kyytiä. Tasaisen tappava keikka oli täynnä bändin hittibiisejä, mm. “Seven Miles Of Hell” ja “World Wide Mystery”. Keikan jälkeen oli päällä hyvä syke illan pääesiintyjää varten. (JP)

Stonen klubirundista 2013 on takuulla kirjoitettu jo lähes kaikki mahdollinen. Koska kierros päättyi kuitenkin pohjoisen mekkaan Ouluun, otetaan vielä toisellekin jalalle ja muistellaan, mitä viikonloppuna tapahtui.

Kellon ollessa vartin yli kymmenen hujakoilla arviolta reilu tuhatpäinen yleisö odotti jo levottomana seuraavaa aktia. Lavalle oli nousemassa bändi, jonka takia miltei jokainen paikalle oli tullut – kauempaakin, bändi, joka oli soittanut viimeksi Oulussa lähes 25 vuotta sitten: Stone!

Henkilökohtaisesti muistelen edelleen katkerana sitä, kun rapiat pari vuosikymmentä sitten tuli missattua Stone, koska vanhemmat pitivät liian hyvää huolta ja varjelivat pahalta maailmalta, joten pyynnöt rokkikeikoille lähdöstä evättiin välittömästi. Eivätpä onnistuneet lopulta kuitenkaan pitämään allekirjoittanutta pois pahuuden tieltä, jonne on saanut kirmata useampaankin otteeseen tuon traumaattisen 80–90-lukujen taitteen jälkeen. Siitä viis, nyt oltiin todistamassa kuollut legenda elävänä lavalla. Bändihän ei siis missään vaiheessa ole nytkään sanonut tulevansa takaisin. Kyseessä oli eräänlainen visiitti haudasta elävien kirjoihin ja takaisin. Matkamuistoksi jäi juuri kiertueen kulmilla julkaistu koko tuotannon sisältävä yhdeksän levyn ja dvd:n complete-box, josta riittää takuulla iloa jokaiselle itselleen ja tuleville metallisukupolville asti.

Vertailupohjaa Jalometalli Winterfestin vedolle antoi viikko aiemmin netissä suorana maksullisena versiona nähty turneen avauskeikka Tampereen Tullikamarilta. Teatrialla koettu setti oli tismalleen sama ja soitto kulki samaan erittäin kiillotettuun sävyyn. Sinänsä yhden keikan jo ennakkoon nähneelle tämänkertainen ei juuri yllätyksiä tarjonnut. Oli joka tapauksessa mahtavaa seurata meininkiä omin silmin ja korvin parin metrin päässä bändistä.

Paljon ovat Stonen musikantit muuttuneet ulkoisesti siitä, mitä he olivat alkuaikoinaan. Silloin pitkät letit liehuivat joka junnulla, saattoipa siinä pari finniäkin vielä koristaa naamaa. Roope Latvala (kitara) on säilyttänyt onnistuneesti eniten ulkoista olemustaan. Miehet ja ennen kaikkea biisit ovat kuitenkin samoja. Kappaleet kuulostivat edelleen tuoreilta, ja soitto toimi täsmäammunnan lailla; väittäisin jopa, että biisit rullasivat livenä tiukempina kuin koskaan aiemmin – ainakin kuulostivat paljon upeammilta kuin levyltä. Myös Janne Joutsenniemen (laulu & basso) vanha kunnon laulusoundi löytyi heti kurituksen alettua. Koko poppoo oli loistavassa lavaelementissä. Muut herrathan ovat Markku ”Nirri” Niiranen (kitara) sekä Pekka Kasari (rummut).

Setti siis koostui pääpainoltaan kahden ensimmäisen Stone-albumin – ”Stone” (1988) ja ”No Anaesthesia” (1989) – mestariteoksista. Homma käynnistyi totuttuun tapaan ”Get Stonedilla”, mistä alkoi reilun puolentoista tunnin hitti-ilotulitus, jossa ei heikkoja hetkiä nähty. Pökköä pantiin pesään armotonta tahtia, ja vanhempikin yleisö heilui kuin silloin kauan sitten, ainoana erotuksena toki se, ettei kukaan kiivennyt lavalle ja sukeltanut sen jälkeen ihmismereen. Omatkin niskalihakset olivat kovimmalla koetuksella miesmuistiin.

Teatrian soundeja on usein mollattu heikonlaisiksi, mutta tällä kertaa ei valittamista äänistä ollut, ei ainakaan lavan edessä. Huomionarvoinen seikka oli myös paitamyyntitiskin ympäristössä käynyt kova kuhina. Keikan päätyttyä Stone-paitaisia ihmisiä olikin liikenteessä miltei enemmän kuin muita.

Kaiken kaikkiaan koettu oli aivan loistava keikka, ja tämä oli todennäköisesti viimeinen kerta, kun Stone nähtiin Oulussa. Tämänhän piti myös olla alun perin Stonen viimeinen keikka – ainakin mitä ennakolta Soundi-lehden juttuun oli luottaminen. Sehän ei kuitenkaan enää pidäkään paikkaansa, koska kesällä Stone nähdään vielä ainakin Espoon Kivenlahtirockissa ja Provinssirockissa Seinäjoella. Todennäköisimmin nämä vihonviimeisiksi aiotut keikatkaan eivät tapa bändiä lopullisesti, vaan uusia esiintymisiä nähdään taas joskus. Tämä sopii varmasti aika monelle. (PK) Todellakin, mainio keikka ja itse toivottaisin bändin ihan tervetulleeksi vaikka uuden materiaalin kera. (JP)

Settilista:
01. Get Stoned
02. Meat Mincing Machine
03. Real Delusion
04. Concrete Malformation
05. Back To The Stone Age
06. White Worms
07. Light Entertainment
08. Empty Suit
09. Small Tales
10. The Day Of Death
11. No Anaesthesia
12. No Commands
Encore
13. Finlandia/Sweet Dreams
14. Reached Out
15. Overtake

Petri Klemetti & Janne Partanen