JaloTuska 2015 @ Oulun Energia Areena, 26.9.2015
Oulun Energia Areenalla koettiin lauantaina 26.9. suomalaisen metallimusiikin juhlaa, kun JaloTuska-tapahtuma näki ensi kertaa päivänvalonsa. JaloTuska on kahden suuren metallifestivaalin, Jalometallin ja Tuskan, toivottu rakkauden hedelmä, sillä Oulun syksyn 2015 keikkatarjontaan se toi kipeästi kaivatun kovan tason tapahtuman, jollaisista saavat raskaamman musiikin ystävät näillä lakeuksilla ilman edesmennyttä Club Teatriaa enää harvoin nauttia. JaloTuskan artistikattausta voisi luonnehtia ajankohtaisella lyhenteellä KKK eli kova kotimainen kolmikko: Diablo, Amorphis ja Stratovarius ainutlaatuisella yhteiskeikalla. Jokaiselta bändiltä on vielä hiljattain ilmestynyt uusi albumikin. Diablon tapauksessa uutta levyä oli odoteltu kieli pitkällä jo seitsemän kiduttavan pitkää vuotta, joten illan anti tulisi olemaan vähintään mielenkiintoinen. Olisihan bändien keikkasetteihin luvassa täysin uutta materiaalia vanhojen suosikkien rinnalle. Eihän siinä auttanut muu kuin mennä oululaisittain ilmaistuna ölövinä mestoille pyörimään ja ihmettelemään illan meininkiä.
Hieman kello kuuden jälkeen Energia Areenan sisäänkäynnille johti masentavan pitkä jono, ja siinä jonkin aikaa jonoteltuani tuskan hiki otsalla kirosin jo 
valmiiksi mielessäni sitä, että en ehtisi nähdä Diablon keikan alkua. Mutta pelko oli onneksi täysin turha, ja ehdin lampsia lavan tuntumaan hyvissä ajoin. Vaikka Diablo avasi illan niinkin aikaisin kuin kello 18.30, oli kansaa saapunut paikalle runsaasti ja jäähallin kenttä kuhisi odotuksesta. Oli helppo huomata, että Diabloa oli odotettu kovasti keikalle Ouluun; bändin tunnuksia kantoi paidassaan tai hupparissaan vähintään joka toinen vastaantulijoista.
Niin sitten Diablo pisti pelit soimaan, ja heti alkuun lävähtivät ilmoille uudelta ”Silvër Horizon” -levyltä ”The Call” sekä sinkkulohkaisu ”Isolation”. Kun sitten tuttu katkelma ”Rattaanpyörä”-rallista Ilkka Rinteen tulkitsemana alkoi soida, oli epävireinen mutta kovaääninen yhteislaulu tosiasia, ja niin siirryttiin ”Symbol of Eternityn” kautta ”Eternium”-levyn tunnelmiin ja kohokohtana kuultiin myös Diablon tunnetuin biisi ”Read My Scars”. Tuossa vaiheessa korvatulpille oli käyttöä sen vuoksi, että yleisö lauloi niin kovaa mukana. Bändin volyymit tuntuivat varsinkin setin alkupuolella olevan ihmeen maltillisella tasolla – tai sitten allekirjoittanut on käynyt liian monella keikalla ilman korvatulppia.
Niin tai näin, hurmioitunut yleisö sai kuulla vielä paljon ”Silvër Horizonin” antimia sekä mielestäni Diablon ehdotonta parhaimmistoa edustavat viisut ”Mimic 47” ja ”Icaros”. Yleisö myös lauloi Rainer Nygårdin kapellimestaroimana onnittelulaulun rumpali Heikki Malmbergille miekkosen täyttäessä kyseisenä päivänä vuosia. ”Savagen” aikana lavalla taas hortoili humalainen kosmonautti työasussaan loiskutellen vodkaa isosta pullostaan, ja ”The Preacherin” alussa ja aikana piti kaikkien tietenkin huutaa ”voi perkele” useamminkin kuin 
kerran täysin palkein. Kuultiinpa keikan lomassa tarinaa siitäkin, kuinka Aadolf Virtanen oli päätynyt Diablon jäseneksi: vuosia takaperin nuori herra Virtanen oli nähty roikkumassa valotrussista Sentencedin (RIP) keikalla, jolloin Rainer Nygård oli todennut vieressään menoa ihmetelleelle Marko Utriaiselle välittömästi: ”Tuo on meidän miehiä!” Rainer myös kertoi silmin nähden liikuttuneena ja onnellisena, että ” Silvër Horizon” oli noussut Suomen virallisen albumilistan ykkössijalle. Sen ovat Diablon jätkät totisesti ansainneetkin.
Diablon osuuden tullessa aivan liian pian päätökseensä kuultiin vielä uudelta levyltä hieman rauhallisempitempoinen kappale ”Prince of the Machine”, jonka Rainer kertoi tehneensä yhteistyössä ex-Sentencedin (RIP) Sami Lopakan kanssa. Ja kyllä, kaikuja edesmenneestä bändistä oli kuultavissa etenkin biisin kitaramelodioissa. Voi perkele Diablo, minkä teit taas, tätähän on pakko saada lisää ja äkkiä!
Stratovariuksen faneille JaloTuska 2015 puolestaan tarjosi viimeisen mahdollisuuden kokea bändi livenä Suomessa ennen tulevaa joulukuun 19. päivän Barona-areenan keikkaa, sillä yhtye jatkaa Eternal World Tour -kiertuettaan ulkomailla aina tuohon päivämäärään asti. Stratovariusta olin itse todistanut livenä viimeksi hieman vajaa vuosi sitten Oulussa Rocktoberfest-tapahtumassa, ja uuden ”Eternal”-levyn vakuuttamana odotukset keikasta olivat korkealla.
Mainos päättyy
Diablon setin päätyttyä oli puolisen tuntia aikaa Stratovariuksen keikan alkuun, joten suuntima otettiin kohti jäähallin ravintolaa; pitihän Oulun Kärppien omaa nimikkoviiniä päästä maistelemaan. Toki myös kentällä oli mahdollisuus nauttia erilaisia juomia, ja myyntipisteitä olikin varsin hyvä määrä, sillä kohtuuttoman pitkiä jonoja ei päässyt illan aikana muodostumaan ”tankkauspaikoille”. Routa-ravintolassa oli paljon väkeä ja tunnelmaa, ja Kärppien punaviini oli varsin kelvollista. Mukavassa seurassa jutustellen puolituntinen kului hujauksessa, ja Stratovarius soitteli jo ”My Eternal Dream” -kappaletta, kun olin vasta siirtymässä takaisin areenan kentälle.
Stratojen settilista koostui suureksi osaksi uuden ”Eternal”-levyn tuotoksista, ja hyvin ne kaikki tuntuivat toimivan livenäkin, etenkin kappaleet ”Lost Without a Trace” ja ”My Line Of Work”. Mutta niinhän se vain on ja tulee aina olemaan, että ne vanhat, fanikunnalle rakkaimmat biisit saivat yleisön temmattua parhaiten mukaansa; jo keikan alkupuolella kuullut ”Eagleheart”, ”Black Diamond” ja ”Kiss Of Judas” kirvoittivat juron oululaisyleisönkin osallistumaan yhteislauluun ja nostamaan käsiä ilmaan. Tunnelma oli siis todella hieno, ja on aina mahtavaa seurata ammattitaitoisen yhtyeen esiintymistä; Timo Kotipellon lauluääni oli vireessä ja tutut maneerit hallussa, Matias Kupiaisen tilutus nautittavaa kuultavaa ja katseltavaa; rytmiryhmän Porra/Pilve taimi oli kohdallaan, ja Jens Johansson kuritti koskettimiaan velhomaisin ottein. Stratovarius päätti oman osuutensa kappaleilla ”Unbreakable” sekä ”Hunting High and Low”, joista jälkimmäisen aikana oli taas yleisön vuoro laulaa. Kiitos taas kerran Stratovarius, ja pikaisiin näkemisiin uudelleen!
Amorphis oli ensimmäisen JaloTuskan kruunavaa pääesiintyjä, jonka uutukainen ”Under The Red Cloud” on jälleen kerran vakuuttava ja laadukas paketti. Tunnustettakoon, että itselleni Amorphis on tullut tutuksi ja tärkeäksi vasta 2000-luvun puolella, mutta bändin suvereniteetistä ei voi kiistellä; Amorphis on Suomen parasta A-ryhmää, eikä sen asemaa kovin vähällä mikään muu suomalainen bändi pääsee horjuttamaan.
Amorphis potkaisi homman käyntiin ”Under The Red Cloud” -levyn nimikappaleella, ja voin todeta yhtään liioittelematta, että porukka oli pähkinöinä keikan alusta loppuun asti. Ja miksei olisi ollut, sillä Amorphis ei ole ainakaan tätä toimittajaa koskaan päässyt yllättämään huonolla keikalla. Bändi esiintyi, kuten aina, tyylikkäästi ja ilman mitään ylimääräisiä kikkailuja. Tomi Joutsen on mielestäni Suomen parhaimpia ja tyylikkäimpiä örisijöitä. Siksi hieman harmitti, ettei ”Shades of Graytä” tai ”The Smokea” esitetty tällä kertaa, mutta toki Tomin murinoita päästiin todistamaan illan aikana useaan otteeseen.
Mainos päättyy
Oma suosikkini Amorphiksen uudemmasta tuotannosta, biisi joka JaloTuskassakin saatiin ilokseni kuulla, on ehdottomasti ”Hopeless Days”. Pienenä anekdoottina kerrottakoon, että aikoinaan kuullessani kyseisen kappaleen intron radiosta ensi kertaa, oli 
ajatukseni, että ”jaha, Dimmu Borgir on tehnyt uutta musiikkia”. Mutta se ei biisiä pahenna, päinvastoin. Eikä moittimista ollut setin kappalevalinnoista muutenkaan; ”Silver Bride” ja ”Silent Waters” toimivat aina, ja ”My Kantele” kuuluu olennaisena osana jokaiselle Amorphis-keikalle. Voin tunnustaa, että ihoni oli kananlihalla koko setin ajan aina keikan päättäneen ”House Of Sleepin” viime sointuihin asti. Kiitos Amorphis!
Yhteenvetona itse tapahtumasta todettakoon, että JaloTuska oli kaikin puolin onnistunut aina esiintyjäkaartista käytännön järjestelyihin asti, ja toivottavaa on, että tapahtumasta tulee jokavuotinen. Oulusta ja lähialueilta varmasti riittää lipunostajia, ja vaikka Energia Areena tilana varmasti asettaa tiettyjä haasteita järjestäjille, toimii se mielestäni kuitenkin hyvin tämän kokoluokan kinkereissä. JaloTuska 2016 siis suunnitteille ja sassiin!
Raportti: Tanja Kyngäs
Kuvat: Jouko Posio